Marrakechin basaareilla

Eilisessä postauksessani jo mainitsinkin, ettemme sentään viettäneet koko viikkoa villalla makoillen, vaan käytimme muutaman päivän myös kaupungin tutkimiseen. Edellisellä Marrakechin vaihtariporukalla tehdyllä reissulla teimmekin sen virheen, että jumituimme villamme puitteisiin, emmekä näin saaneet läheskään kaikkea mahdollista irti kaupungista. Tällä kertaa halusinkin ehdottomasti käyttää kunnolla aikaa basaareihin ja Medinan sokkeloihin kuin myös muihin nähtävyyksiin. Paljon jäi yhä näkemättä, mutta pääsimme onneksi kokemaan aika hyvin, mitä Marrakechilla on tarjota.

Katselin Medinan basaareilla ottamiani kuvia hieman pettyneenä – en saisi mitenkään välitettyä niiden avulla sitä fiilistä, mikä siellä vallitsi. Punaisesta hiekkakivestä rakennettujen muurien sisäpuolelle kätkeytyy vaaleanpunaisena hehkuva, mystinen, ainutlaatuinen, hieman kaoottinen ja pienien kujien täyttämä vanhakaupunki. Ensimmäisellä kerralla tänne tullessaan saattaakin iskeä jotenkin ähky – tavaraa on ihan hirveästi, jokainen koju näyttää ensisilmäyksellä samalta ja niitä on varmasti satoja,  kaikki aistit ovat koetuksella, kujat ovat ahtaita ja teet parhaasi väistelläksesi milloin tööttäileviä mopoja ja milloin aaseja. Äkkiä hulinaan kuitenkin tottuu ja siitä osaa nauttia. Jos kaipaa hengähdystä, voi aina siirtyä jonkin kahvilan tai ravintolan kattoterassille istumaan hetkeksi minttuteelle tai sukeltaa rauhallisen riadin eli sisäpihalla varustetun majatalon syövereihin.

Marrakech basaarit Souks4 Souks1 Souks2

Kuten todettua Medinan markkinakujat ovat täynnä pieniä kojuja, joissa myydään niin upeita marokkolaisia mattoja, nahkatuotteita, keramiikkaa, sisustustavaraa, lamppuja kuin mausteitakin. Osassa tavara on parempaa osassa huonompaa – kannattaakin ensin rauhassa kierrellä ja vertailla tarjontaa, mikäli etsit jotain tiettyä. Kojuista löytyy kyllä niin mahdottoman kauniita juttuja, teki mieli rahdata kokonainen matkalaukullinen sisustustavaraa kotiin! Me metsästimme muutamaa juttua ja löysimme lopulta kaiken toivomamme – tinkauksen (mikä tietenkin kuuluu basaareilla asiaan) jälkeen vielä tosi hyvillä hinnoilla! Voisin tehdä postauksen sisustuslöydöistämme, jos teitä kiinnostaa :)

Mikä Marrakechin basaareissa on miellyttävää on se, ettemme kertaakaan kokenut kauppiaita mitenkään aggressiivisina. Muutaman kerran taisi joku kauppias huikkailla kojustaan kehottaen astumaan peremmälle, mutta saatoimme hymyillä tai tervehtiä takaisin jatkaen matkaa eteenpäin. Juuri koskaan ei kukaan tullut tuputtamaan mitään, ja kojuun astuessasikin sait usein myös katsella ilman uuvuttavia myyntipuheita. Avuliaasti kauppiaat kyllä yrittävät löytää mitä etsit jos annat yhtään tuntomerkkejä tai kriteerejä – usein lähdettiin kiireellä hakeman lisää vaihtoehtoja jostain kauempaakin, mikäli kojusta ei löytynyt juuri sitä oikeaa. Huikkailuun vielä palatakseni – en ylipäätäänkään kohdannut Marrakechissa tällä tai edellisellä reissulla minkään sortin huutelua ja sain aina kulkea rauhassa.

Souks7 Basaarit1 Souks9 Souks3 Riad1 Souks8 Souks5

Kuvat eivät kyllä tee Medinalle mitenkään oikeutta – ahtailla kujilla on vaikea saada väentungoksessa ikuistettua sitä fiilistä. Ehkä näistä kuitenkin jokin tunnelma välittyy, napsin myös kauppiaiden luvalla muutamia kuvia myyntitavarasta :) Miten kauniita ovatkaan nuo lamput, astiat ja matot! On tuossa Marrakechissa vaan jotain maagista.

A few snapshots from the bazaars of Marrakech. Wish I could have truly captured the atmosphere in photos but it felt impossible! There’s something magical in Old Town Medina – the pink walls, bustling streets and souks full of treasures. You might feel yourself a bit overwhelming when coming here for the first time though trying to figure out which alley was which and at trying to avoid honking mopeds and even donkeys. It sure is a bit of a chaotic place, yet still fascinating! Here you can find beautiful Moroccan rugs, colorful ceramics, lamps, leather goods, spices… With a very reasonable price of course if you just remember to bargain! Can’t wait to show you our finds :)

Related posts

13 thoughts on “Marrakechin basaareilla

  1. Oi mitä ihania aarteita kujilla on! 😍
    Dubaissa on tuollaisia samanlaisia kujia täynnä tavaraa ja ihmisiä, joten osaan kyllä kuvitella millainen fiilis tuollakin on ollut. Nyt tuli himo päästä tuollaiseen paikkaan ja löytää joku ihana pieni matto tai tarjoiluastia. Ja hei, todellakin teidän löydöt kiinnostavat! :)

    1. Tuolla oli kyllä niiin paljon kaikkea ihanaa! Meinasin harakkana aina seota etenkin kojuissa, joissa oli myynnissä kaikkea messinkistä – olisi tehnyt mieli varata oma matkalaukku pelkästään niille löydöille :D Maltoin kuitenkin mieleni ja teimme vaan muutaman ennalta harkitun ostoksen! Täytyy siis esitellä ne täällä pian ;)

  2. We visited Marrakech a few years ago. I loved it!
    Would love to see whar interior things you bought!
    Where’s the dress from?

    1. Oh that’s so nice to hear! I really loved Marrakech too. Can’t wait to show you our finds, we got some really nice interior stuff there :) The dress is from H&M, just bought it a while ago before our trip. There will be proper outfit photos with it soon :)

  3. Upean näköstä! Kumpa saisin yhden tuollaisen ihanan maton kylppäriini :D Ehdottomasti postausta, millaisia löytöjä teit!

    1. Tuo oli kyllä sellainen mattotaivas 😍 Jos vaan olisi ollut tilaa (niin kotona kuin matkalaukussakin) useammalle kuin yhdelle matolle, niin taatusti olisin ostanut toisenkin. Jes kiva kuulla, täytyy siis kuvata meidän löydöt!

  4. Ehdottomasti haluan nähdä reissuostoksenne! :D Näyttää niiiin upealta, ja juuri jotain tuollaista marokkolaistyylistä haluaisin omaakin kotia maustamaan :)

    1. Jee kiva kuulla, täytyy kuvata ne pikimmiten! Pienillä matkamuistoilla saa kyllä kivasti tuotua vähän persoonallisuutta omaan kotiin ja tietenkin ne ovat samalla nimenomaan muistoja, jotka vievät tuonne maagisille basaareille :)

    1. Se on H&M:ltä – parempia asukuvia vielä tulossa! Ostin sen tuossa joku aika sitten ennen reissua, joten luulisi löytyvän yhä :)

  5. Tuollaisen vaalean maton voisin tuolta lähteä heti kotiuttamaan <3 Ihania kuvia ja mulle kyllä ainakin välittyy näistäkin tuo tunnelma, miten upeeta! Tuo mekko sekä paita on upeita :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *