Paluu denimiin

Viikko sitten maanantaina julkaisin postauksen viikon ohjelmasta. Nyt sitä muistellessa naurattaa, koska ihan kaikkea postauksessa listaamaani ei lopulta sitten tapahtunut. Esimerkiksi suunnitelmistani huolimatta salille en päässyt kertaakaan, gradu ei todellakaan edennyt... Noh, eikun uuteen viikkoon ja uutta yritystä näiden kompastuskivien osalta! Tätä kirjoittaessani meidän asunto kylpee auringonvalossa ja ikkunasta loistaa kirkkaansininen taivas, joten energiaa näin maanantaihin on ainakin riittämiin!

Tässä kuitenkin asua parin viikon takaa. Viime kuukausien asuarkistojani saa selata aika pitkälle (testasin – lokakuulle!), kunnes löytää kokonaisuuden vaaleiden farkkujen kanssa. Jotenkin niiden olemassaolo unohtuu aina näin pimeinä talvikuukausina, ja vaatekaapissa dominoivat joko nahkahousut tai tummat farkut. Mutta näin siinä tuntuu käyvän perinteisesti joka vuosi, ja jälleen kevättä kohden vaalea denim alkaa taas näyttää raikkaalta. Ostin nämä pitkään himoitsemani Levikset (Tampereen parhaasta farkkukaupasta INCH:stä tietenkin) loppuvuodesta ja nämä on niin päheät. Juuri täydellinen sinisen sävy, sopivasti kulutusta ja rento malli. Uskon, että näitä tullaan etenkin keväämmällä näkemään jalassani rutkasti. Ihanaa viikon alkua kaikille!

Bakerboy_hat1 Bakerboy_hat4 Bakerboy_hat2 Bakerboy_hat3 Bakerboy_hat5

Coat / Zara
cashmere knit / Lidl
jeans / Levi’s (INCH Store)
bag / Gucci
hat / Gina tricot (find here*)
boots / Depeche

Every winter I tend to forget the existence of blue jeans. Instead I’ve been wearing leather pants and dark grey jeans a lot lately, I even had to browse through my outfit archives to find the previous look with some denim (it was from October, haha!). Now that spring is getting closer, rather slowly though but I like being optimistic, I’m really craving for fresh light denim again. I bought this pair of Levi’s jeans at the end of last year and I just love them – it’s the perfect shade of denim with a relaxed fit. I bet I’ll be wearing these a lot! 

Photos: Marianna Mäkelä / Edit by me

4 thoughts on “Paluu denimiin

  1. Wow mikä mimmi ja nuo farkut on tosi hyvännäköiset! :) Täytyy kehaista myös hieman lyhyempää hiusmalliasi, tosi fresh :)

    1. Voi kiitos, ihana Mimmu! Lyhyempi tukka on tuntunut omaan silmään alkuun tosi oudolta (vaikkei se mikään megalyhyt olekaan), mutta hiljalleen olen tottunut :)

    1. Kiitos paljon Sara! Jos nyt en ole ihan väärässä, niin malli on 501 Skinny :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *