Arkimeikki videolla

Huh, olipahan työmaa tämän videon kanssa! Ajattelin maanantaina aloittaa viikon tehokkaasti ja kuvata viimein tämän paljon toivotun arkimeikkivideon. Sain sen nopeasti editoitua, mutta tein videota ilmeisen silmät ristissä, kun vasta valmista lopputulosta katsellessa totesin, että kylpyhuoneen valaistus välkkyy todella häiritsevästi läpi videon. Äsht, miksi edes editoin sen! Meinasin kuitenkin jo julkaista sen sellaisenaan, kunnes kriittisyys (ja pelko jonkun kohtauksen aiheuttamisesta katsojille :D) iski, ja oli pakko seuraavana päivänä kuvata uudestaan uusien asetusten kera. Sitten lähes valmiiksi editoitu video jostain syystä katosi iMoviesta, joten eikun alusta. Viimein kolmen editointikierroksen, monen tunnin ja tuskanhien jälkeen video on paketissa, jee!

Hieman tuota valo-ongelmaa jäi tähän toiseenkin versioon korjausyrityksestä huolimatta (perhana), joten täytynee jatkossa kuvata mielummin luonnonvalossa. Ensi kerralla siis viisaampana, tässä ainakin oppii koko ajan uutta ja kehittyy! Toivottavasti tykkäätte videosta kaikesta huolimatta, laittakaahan jälleen palautetta ja toiveita tulevaa ajatellen tulemaan :) Alla myös listaus videolla meikkiin käytetyistä tuotteista.

Base Makeup

Estée Lauder – DayWear Multi-Protection Anti-Oxidant Sheer Tint Release Moisturizer*
Maybelline – Fit me! Matte Poreless Foundation (115)
Dior – Diorskin Forever Perfect Mousse (020)*
MAC – Pro Longwear Concealer (NC15)*
Dior –  Diorskin Forever Extreme Control Compact Foundation (020)*
Ecotools – Powder / Blush brush*
Make Up For Ever – Sculpting Kit*
Dior – Diorskin Nude Air Glow Powder (004)*
Lumene – Instant Illuminizer*
MAC – Prep+Prime Fix+*

Eyes, Brows & Lips

Lumene – Nordic Chic Extra Stay Eyebrow Palette (Medium Brown)*
Ecotools – Eye Enhancing Set brush*
Dior – Diorshow Brow Styler Brow Pencil*
CHANEL – Ombre Essentielle Soft Touch Eyeshadow (60 Ivory)
Smashbox – Full Exposure Palette*
Ecotools – Angled Liner Brush*
Lumene – Nordic Chic Full-On Curl Mascara
L’Oréal – Paradise Extatic Mascara
Dior – Addict Lipstick (553 Smile)
Urban Decay – Vice Lipstick (Naked)
Dior – Fix It 2-in-1 Prime & Conceal Face / Eyes / Lips*
Mádara – Plum Plum Lip Perfection Balm*

Finally made a video about my everyday makeup! I’ve gotten so many requests about this so now the video is out. Unfortunately it’s in Finnish but at least you see which are the products that I use daily. I listed all the products above as well :) Hope you enjoy the video!

*saatu tuote / sponsored product

53 thoughts on “Arkimeikki videolla

    1. Ihana kuulla, kiitos paljon Laura! <3 Eikun juhlameikkivideotakin siis tulille :)

  1. Oon pähkäillyt ja paininut tummien silmän alusten kanssa nyt 15 -vuotiaasta.. Nyt kun tän katsoi niin on ehkä pakko lähteä meikki kaupoille ja testata jos toimisi itelläkin, kiitos vinkistä!!

    1. Tiedän niiin tunteen! Sitä on vaan oppinut hyväksymään, ettei geeneilleen mitään mahda, ja aluset ovat tummat luonnostaan vaikka mitä tekisi. Yksi kokeilemisen arvoinen peittari on muuten myös Urban Decayn, vaihtelen tällä hetkellä hieman sitä ja tuota Dioria :) Ihana jos tästä oli hyötyä, kiitos itsellesi!

  2. Tosi kiva video ja oot niin luonnollinen kameran edessä et toivottavasti teet lisää videoita?

    1. Voi suurkiitos Emma, tulipa hyvä mieli tästä <3 Itse kun sitä katsoo niin kriittisenä ja ärsytti kaikki änkytykset ja välihokemat, joten ihana kuulla että olet tuota mieltä :)

  3. Oot ihan super luonnollinen kameran edessä, ihanan rento ja selkee selostus :)
    Ja tarttuipa muutama tuotevinkki kokeiluun!

    1. Voi kiitos Elina, ihan mahtava kuulla! Juuri ylempänä kirjoitin, että itse kuuntelee itseään niin kovin kriittisesti ja ärsytti kaikki täytesanat, joten huippua jos oot tuota mieltä :) Kiitos! <3

  4. Yay! I’m super happy that you’ve made a video about your everyday makeup! I like a natural look like you showed in the video most, although I always use a liquid eyeliner and add a little wing. Also, from time to time I like to add a little bit of a darker eye shadow into the crease of my eye. Just a little extra.

    How do you like the new L’Oreal mascara? I always use a waterproof mascara, but this one isn’t coming in waterproof I believe. Don’t you have dark spots (of the mascara) under your eyes by the end of the day?

    xx Carian

    1. Thank you dear Carian, you’re always the sweetest! <3 I often use a liquid eyeliner as well, but lately I've really liked this soft look with black eyeshadow.

      I love the mascara, this is already my second one of it as I really like the way it works for my lashes! In this video I put some waterproof mascara first and then a bit of the L'Oréal to make it more intense, but I think Paradise Extatic works on its own as well. I tend to have dark spots above my eye at the end of the day and I hate it but nothing seems to work, even despite using a waterproof one and powdering the area :/

  5. Tosi kiva video, näitä ehdottomasti lisää. Tosi kivaa nähdä vaihteeksi kevyempi ja luonnollinen arkimeikkivideo.

    1. Voi ihana, kiitos paljon Heidi! Superkiva kuulla, että tykkäsit, vaikka tosiaan näin simppeli meikki ja video olikin :)

  6. Tykkäsin kovasti videosta! Olit just oma itsesi, ei parit täytesanat ja änkytykset näin katsojan silmissä haittaa! Tee ihmeessä lisää videoita; iltameikki kiinnostais täälläkin ja esim jokin päivä telman kanssa video vois olla kiva (lue-täällä yks grazydoglady :D ) ! :)

    1. Ihana Nelli, suurkiitos kannustavista sanoistasi! <3 Ja hei maailman söpöin videoaihe - päivä Telman kanssa! En kestä :D

      Harmi että mulla ei vielä ole sellaista varsinaisiin vlogeihin paremmin soveltuvaa kameraa, eikä tällä painavalla järkkärillä oikein mitkään follow me around -tyyppiset videot onnistu. Ehkä jos tästä innostun, niin on hankittava uutta kalustoa ;) Jokin Telma-aiheinen video olisi kyllä kiva joka tapauksessa toteuttaa!

  7. Heippa, oisin kysyny sulta siitä harmaasta Samsoen neulemekosta että miten saat sen “nukan” siitä pois? Mulla on itellä pusero siitä mallista ja alkaa olla jo aika kärsineen näköinen.. :)

    1. Heippa Johanna! Mulla on käytössä kashmirkampa (esimerkiksi Arelalta löytyy), sillä ainakin saa siistittyä neulosta :)

  8. Ihana video! Niin kuin joku sen ehti sanomaan – olet niin luonnollinen kameran edessä! Juhlameikkiä odotellessa?

  9. Ihana video!! <3 kerrankin sai sellasia arkisia ja hyviä vinkkejä, joita pystyy hyödyntää itekkin! Ihan best vinkki toi rajauksen tekeminen noin! Multa löytyy vielä toi sama smashbox paletti, eikun siis treenailemaan ;)

    1. Hei ihan mahtava kuulla, kiitos paljon Janscu! ? Tuo Smashboxin paletti on muutenkin superhyvä, loistavat sävyt ja pigmentti! Sitten eikun vaan harjoittelemaan ;) Mä olen itse käyttänyt tuossa pientä viistopäistä sivellintä, joka toimii tosi hyvin rajauksen tekoon.

  10. Olipas ihana meikkiopastus – rohkeasti vaan näitä jatkossakin. :)

    Arkikampaus opastus tai erilaisia huulimeikki opastuksia olisi kiva nähdä – sinulla on usein hiukset kivasti laitettuna ja huulimeikkisävyt kohdillaan. Kuvakooste huulipunistasi olisi myös kiva – huulipunapuikon kuvan sijaan kuva punatuista huulista antaa nimittäin paremman kuvan itse huulipunasta – hahmottaa paremmin miltä lopputulos näyttää.

    1. Jee mahtava kuulla, kiitos paljon Lora! ? Hiusjuttuja onkin toivottu, joten voisin tehdä jonkin videon päivittäisistä rutiineista sillä saralla. Ja hei tuollaista kattavaa huulipunapostausta olen monesti miettinyt ja nimenomaan huulilla kuvattuna, kiitos siis tästä! Laitan ylös ja toteutukseen :)

  11. Tosi kiva video ja oon myös sitä mieltä, että oot tosi luonnollinen kameran edessä :) Mullakin on luonnostaan tosi tummat silmänaluset ja tuntuu, ettei niitä saa millään peitettyä. Täytyy kyllä kokeilla noita sun vinkkaamia tuotteita.

    1. Voi kiitos Johanna, ihan parasta saada tällaista palautetta! :) Kiva jos löytyi uusia tuotevinkkejäkin, silmänalusten peittäminen on kyllä sellaista ikuisuuspuuhaa ja tuntuu tosiaan ettei niitä vaan saa täysin peitettyä. Toisaalta eihän sitä nyt ikinä itse kiinnitä huomiota kenenkään tummiin silmänalusiin, vaan ihan muihin asioihin kuten vaikka hymyyn. Sitä tulee tarkasteltua omaa naamaa niin paljon kriittisemmin.

  12. Olipa kiva video! Olet tosi luonnollinen kameran edessä. Meikki oli myös ihanan luonnollinen ja raikas. Ehdottomasti lisää meikkivideoita ja muitakin videoita :)

    1. Voi kiitos Kati, superkiva kuulla! Lämmittää erityisesti mieltä kehut luonnollisuudesta, kun tosiaan itsestä tuntui että puheessa toistuu koko ajan samat sanat ja hirveästi täyteasanoja. Iso kiitos siis kannustuksesta! :)

  13. Ihana video! Itse oon maailman surkein meikkaaja, enkä tykkää katsoa mitään youtuben meikkaajia, koska en osaa tehä sellaisia asioita näillä rähmäkäpälöillä :D Joten pysyttelen ihan tosi pelkistetyssä ja helpossa meikissä, varsinkin arkena :D
    Enkä myöskään ikinä jaksaisi herätä montaa tuntia aiemmin aamulla sen takia että meikkiin ja hiuksiin menisi muutama tunti- voi apua! Mulla menee arkimeikkiin 10-20min ja yleensä esim töihin vedän vaan tukan ponnarille tai nutturalle joten siihenkään ei kulu aikaa :D

    Juhlameikki olisi kiva nähdä!
    Mitkä siveltimet sulla on käytössä? :)

    1. Kiitos ihana Jessika! Itse kyllä tykkään meikaamisesta, mutta kuten sanottua en ole mikään hifistelijä, enkä juurikaan katso Youtubesta mitään meikkigurujen videoita, paitsi seuraamiltani bloggaajilta. Joten feel you!

      Jes, laitetaan siis juhlameikkiäkin toteutukseen :) Mulla on suurimmilta osin käytössä Ecotoolsin siveltimet, joita olen suosinut jo useamman vuoden ja hinta-laatusuhde on niissä kohdillaan. Niistä pitäisikin kertoa omassa postauksessaan!

    1. Voi kun kauniisti sanottu, kiitos Sara! Täytyy nimittäin myöntää etten tunne oloani yleensä kovin itsevarmaksi täysin meikittä kalpeine kasvoineni ja tummine silminalusineni. Ihana kuulla että tykkäsit videosta, jeejee! ?

  14. Kannatti nähdä vaivaa, lopputulos on ihan superhyvä! ?? Ihanan luontevaa toi sun esiintyminen ja kiva kun kerroit vähän miks tykkäät käyttämistäsi tuotteista.

    1. Iso kiitos Jaana ❤️ Ei kyllä yhtään haittaa tähän käyttämäni monet tunnit, kun on tullut näin ihanaa ja kannustavaa palautetta! :)

  15. Todella onnistunut video ja luonnollinen sinä! Tykkäsin kovasti :) Minkäänlainen epävarmuus ei kyllä näy ja video oli miellyttävää katseltavaa ja kuunneltavaa. Ja ennenkaikkea todella nätti lopputulos, täytyykin ehkä napata vinkki tuohon Lorealin ripsiväriin ja ostaa testiin :) Itsekin käyttänyt tuota “uutta blueberry curlia” mutta olisi kiva kokeilla jotain uutta :)

    1. Voi että, kiitos tuhannesti Roosa kommentistasi! Ihan mahtava kuulla, että tykkäsit ja ettei mielestäsi epävarmuutenikaan iskenyt läpi :) Testaa ihmeessä tuota Lorealia, musta se on loistava! Pitää ihmeen hyvin taivutuksetkin, vaikka ei ole vedenkestävä.

  16. Suoperhyvin onnistunut video! Näitä ehdottomasti lisää. :)
    Olen käyttänyt samoja meikkituotteita vuosia, joten kiva saada vähän vinkkejä mitä voisi kokeilla seuraavaksi.

    1. Kiitos ja halaus Johanna, ihana kuulla! <3 Toivottavasti tästä löytyi uusia tuotevinkkejä :)

  17. Sä olet niin kaunis! Tämä oli kaikkien aikojen paras blogivideo. Olet niin luonteva kameran edessä ja puhut selvästi ja kauniilla äänellä. Aivan ihana!

    1. Eikä, miten ihana kommentti! Iso kiitos Nitta, olen ihan fiiliksissä tästä palautteesta! ?

  18. Todella kiva video, olet ihanan aito videolla, jatka samaan malliin! Olisi kiva nähdä myös asunnon esittelyvideo ja mitä syön päivässä -video. :) ♥

    1. Ihana sinä, kiitos paljon! ? Asuntovideon aion ehdottomasti tehdä, ensi viikolla saadaan vihdoin yksi odottamani hylly eteiseen niin saadaan siellä sisustusta vähän eteenpäin, ja kröhöm haluaisin sen yhden seinänkin saada maalattua. Mutta tämä kyllä vielä tulossa, kiitos toiveista! :)

  19. Kiitos todella hyvistä vinkeistä! Todella kaunis ja luonnollinen meikki, joka myös kuvastaa sinun sisäistä ja ulkoista kauneutta!

    1. Mahtavaa jos sait tästä vinkkejä, jes :) Kiitos ihana Jenna – niin kauniisti sanottu <3

  20. Kiitos meikkivinkeistä!
    Vielä kiinnostaisi sun käyttämät kosteusvoiteet ja -seerumit, sillä itsekin olen hyvin kuivaihoinen. Tullut kokeiltua ties mitä
    Ja mielellään testaa sitten muiden suosittelemia tuotteita.

    1. Kiitos itsellesi kommenteista, toivottavasti vinkeistä on iloa! Kuvasinkin tällä viikolla tämän hetkisiä suosikkituotteitani ihonhoidon saralla, joten suosituksia niistäkin pian luvassa :)

    1. Thank you Lisa, so happy to hear that! ❤️ The brushes are from a brand called Eco Tools and I’ve had their brushes for years, I should actually make a post about them!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *