Posters on the Wall

Kaupallinen yhteistyö: Desenio

Blogiani pidempään lukeneet varmasti tietävät, että olen täysin toivoton, mitä tulee seinien sisustamiseen. Inhoan tyhjänä ammottavia valkoisia seiniä, mutta olen ollut saamaton hankkimaan niille mitään täytettä, saati ripustamaan tauluja ylös. Tähän asuntoon muuttaessamme kuitenkin lupasin itselleni, että ei kuluisi sentään vuosia, kunnes seinät saisivat jotain ylleen.

Villi veikkaus, että projektissa olisi lupauksesta huolimatta kestänyt, mutta onneksi Desenion yhteistyö tuli ihan loistavaan saumaan! Desenio oli minulle tuttu jo entuudestaan ja olin tilannut heiltä muutamia julisteita jo ennen yhteistyötä, joten lähdin tähän mukaan enemmän kuin mielelläni. Julisteiden valinta tuotti kyllä päänvaivaa, Desenion valikoima on ihan valtava! Sain onneksi hieman rajattua valikoimaa valitsemalla haluamiani kokoja ja aihealueita sekä selaamalla heidän inspiraatiosivujaan, josta sai hyvin vinkkejä myös julisteiden yhdistelyyn. Meidän seiniä koristamaan päätyi julisteita muun muassa Piirrokset -kategoriasta. Kurkataanpa tarkemmin, minkälaisiin julisteisiin päädyimme.

Desenio julisteet Desenio_posters1 Desenio_posters3

Makuuhuoneeseen halusin kaksi julistetta sängynpäädyn (jonka muuten voisin esitellä myöhemmin vielä tarkemmin!) yläpuolelle. Kooksi tähän sopi parhaiten 40 x 50cm, joiden joukosta valitsimme neutraalit Restful ja Hide -julisteet. Tilasin muuten kaikkiin seinälle päätyviin julisteisiin myös kehykset suoraan Deseniolta, jotta oikean kokoisia ei tarvinnut lähteä metsästämään muualta. Mustat kehykset tuovat kontrastia tyhjänvalkealle seinälle ja sopivat myös yöpöytiin. Yöpöydällä on söpö pieni You look lovely -tekstijuliste. Poikaystäväni ainoa toive julisteita valitessa oli, että ei mitään tekstijuttuja, mutta tämän pikkuruisen sain ujutettua tilaukseen, haha.

Desenio_posters4 Desenio_posters7

Olohuoneessa taas paikaksi valikoitui kahden ikkunan välinen tyhjänä ammottava seinä, ja tähän teimme kolmen julisteen rykelmän. Näistä suurin on Fog Mountain 50 x 70cm -koossa ja tykkään tästä hurjasti, sillä se on maisemaksi kivan abstrakti ja ruskea sävy sopii täydellisesti puiseen ruokapöytään. Vierelle päätyivät Dreamer -juliste, joka on yksi suosikeistani sekä pieni mustavalkoinen Cotton Plant -juliste.

Desenio_posters5

Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä eteisen Ink Texture, tykkään tällaisista mustavalkoisista julisteista kovasti! Tämä luultavasti löytää myöhemmin paikkansa eteiseen tulevan hyllykön päältä, mutta sitä odotellessa olkoon tuossa :)

Mitäs pidätte meidän valinnoista? Koti sai mielestäni niin paljon uutta ilmettä taulujen avulla ja voi juku miten iloinen olen, että saimme ne seinälle asti! Näyttää paitsi mielenkiintoisemmalta myös paljon kodikkaammaltakin, kun seinät eivät ammota tyhjinä ja valkoisina. Operaatio seinien sisustus saatu siis tällä erää päätökseen, yllättävän nopeasti jopa ;) Mikäli teillä on julisteita hankintalistalla, niin vinkkaan vielä Desenion Gift Guidesta sekä alennuskoodista – koodilla JONNAMAISTA saatte 25%:n alennuksen 14.12 asti (ei koske handpicked/collaboration -julisteita tai kehyksiä). Lisää inspiraatiota löytyy Instagramista @desenio!

Desenio_posters10 Desenio_posters8

In collaboration with Desenio

Those of you who have been following my blog for longer probably already know that I’m terribly bad when it comes to decorating the walls. Our previous apartment had blank walls for years and even though I always thought about decorating them I never finished the project. When moving here in our new apartment I decided that I would hang up some pretty posters – no more blank white walls!

Thus I was really excited about collaborating with Desenio, which I was already familiar with as I had bought some posters from Desenio earlier. I really like their wide selection as well as the inspiration page to help with choosing the right ones! We wanted to have quite neutral and mainly black & white posters and I think we found great ones that match our home perfectly. Some of my favorite categories to browse were the black & white ones, take also look at their Gift Guide. How do you like our choices?  I got a sale code to share with you- JONNAMAISTA gives 25% off posters, between 12th-14th December* The code is not valid on handpicked-/collaboration posters or frames. Follow @desenio for more inspiration!

Related posts

12 thoughts on “Posters on the Wall

  1. Desenion valikoima on kyllä aivan huikea. Hyviä valintoja olet tehnyt. :)
    Minulla oli muutamat julisteet entuudestaan, mutta kun muutimme yhteen poikaystävän kanssa eivät ne enää päässeet seinälle, koska olivat liian “tyttömäisiä”. Teimme kompromissin ja molemmat saivat valita olohuoneeseen sohvan päälle julisteet. Ja lopputulos miellyttää molempia. Tosin noita pieniä tekstejä tungen minäkin vähän joka paikkaan :D

    1. Se on, sieltä löytyy kyllä jokaiselle jotakin! Ja kun vähän jaksaa penkoa, niin löytää oikeita helmiäkin :) Hahah, kuulostaa tutulta, myös minä olen aiemmin saanut palautetta joistain liian tyttömäisistä jutuista ? Nyt onkin kiva, kun kaikki on alusta alkaen yhdessä valittu molempia miellyttäviksi. Hyvä kompromissi teillä, kun kumpikin sai valkata! :)

  2. Kauniita julisteita! Katseeni kiinnittyi kuitenkin ikkunalaudan kullanväriseen lyhtyyn, mistähän se mahtaa olla peräisin? :)

    1. Kiitos Julia! Lyhty on Plantagenista, joskin varmaan vuoden parin takaa. Juuri kuitenkin näin siellä muita kivoja kullanvärisiä lyhtyjä, joten kannattaa käydä kurkkaamassa :) Itse asiassa myös Hemtexissä ihastelin!

    1. No niinpä, noinkin loppupeleissä pienellä jutulla saa helposti uutta ilmettä sisustukseen :) Kiitos paljon Laura! Meinasi kyllä välillä tuskastua, kun valinnanvaraa oli niin paljon ja tuntui ettei osaa yhdistellä sopivia julisteita keskenään ?

  3. Ihanalta näyttää teidän kodissa. :) mistä tuo gingerbread- sohvatyyny on? :) <3

    1. Voi kiitos Annu :) Sohvatyyny on H&M Homelta joskin jo useamman vuoden takaa. Siellä on kyllä aina jouluisin ihania juttuja, joten kannattaa tsekata!

  4. Kauniita julisteita olette löytäneet! Pari teksti julistetta lähti omaa kotia kaunistamaan. ?

    1. Kiitos Pauliina, mekin ollaan kyllä tyytyväisiä valintoihin. Voi kun kiva että löytyi mieluisia omaankin kotiin! :)

Comments are closed.