Christmassy Home

Viimeisiä joulupostauksia viedään! Yksi toivepostauksista on ollut, että kuinka olemme sisustaneet kotiamme jouluun. Tai siis kröhöm, minä olen, toinen puolisko kun varmasti selviäisi läpi joulun ilman koristeita ja kuusta ;) Ihan hirveän suurta muutosta tänne ei ole tehty, vaan joulutunnelma tulee tietysti siitä kuusesta, valoista, lyhdyistä, joulukukista ja muutamista tekstiileistä.

Joulukoti1 Joulukoti7

Sohvan tyynyarmeija on saanut pari jouluista vahvistusta. Palmikoitu harmaa ja samettinen vihreä on saatu Jotexilta, harmaa villainen ja valkoinen karvatyyny taas Balmuirilta. Tähtityynyistä en ole ikinä niin perustanut, mutta tämä vuosia vanha Gantin punainen on perinteinen joulutyynyni, kuin myös pellavainen H&M Homen. Ja mikäs valkoinen karvapallero se siellä torkkuu kerällä!

Joulukoti5 Joulukoti3 Instaan6

Lahjakasa kuusen alla, suurin osa näistä tosin lähtee vielä saajilleen. Tuo Balmuirilta saatu ruskea nahkainen Kensington -kori on löytänyt paikkansa lahjojen säilytykseen ja se sopii minusta kuusen vierustalle täydellisesti. Joulukuusi on muuten tosiaan ensimmäinen ihka oikea kuusemme, ennen kun nurkassa on nököttänyt jokin minikokoinen sypressi. Voi sitä riemua kun nyt pääsi koristelemaan kuusen omassa kodissa! Se on muuten lajia kaukasianpihta, sillä tämän pitäisi allergisoida vähemmän ja tiputella myös vähemmän neulasia.

Sohvapöydällä ja ruokapöydällä taas nököttää yhä ritarinkukka. Toinen ostamistani kukista aukesi hieman viiveellä ja se on nyt täydessä loistossaan! Olen myös ripotellut kimaltavia joulupalloja, lyhtyjä ja kynttilöitä sinne sun tänne, sohvanurkan tarjoiluvaunulle taas olen ujuttanut valoköynnöksen matalaan maljakkoon. Valoa ei voi tähän vuoden aikaan olla liiaksi!

Joulukoti8 Joulukoti2 Joulukoti6

Sellainen on meidän joulukoti <3 Onneksi tästä tunnelmasta on saanut nauttia jo useamman viikon, lähden nimittäin itse tänään Helsinkiin perheeni luo joulun viettoon palaten Tampereelle vasta joulupäivänä.  Oletteko te koristelleet kotia jouluisemmaksi? :)

One of my followers asked me to make a post about Christmas decorations. Finally had the time to take some photos of our home now that we’ve decorated it for the season. Or I have to be precise – my boyfriend could probably make it through Christmas without the tree or all the fairy lights, haha. I just love this season! This is the first time we got ourselves a real Christmas tree and I’ve been so happy looking at it every day. In addition we have a few Christmassy pillows, a lot of lanterns as well as some Christmas flowers. What about you – have you decorated your home for Christmas season? Only two more sleeps until Christmas Eve!

7 thoughts on “Christmassy Home

  1. Ihana tunnelma!?
    Meilläkin muutama jouluisempi koristetyyny sohvalla, kynttilöitä tietty ja kahdessa ikkunna jouluvalo, toisenna tähti ja toisessa vain kranssi. Ja haettiinha mekin kuusi. Tosi sellainen mini, noin metrin korkuinen ja laitoin sen Aalto -maljakkoon :D niin söpö! Meidän ensimmäinen yhteinen joulukuusi <3

    1. Kiitos ihana! Kuulostaa hyvältä sielläkin :) Meidänkin olisi kyllä pitänyt laittaa valoja enemmän ikkunoihin, näyttää niin kivalta kadulta katsottuna kun on pimeää ulkona. Oi, ihanaa että tekin saitte ekan kuusen! Kyllä se vaan tuo oman joulufiiliksensä ?

    1. Voi onpa kiva kuulla, kiitos ihana! <3 Ja hei hurjasti tsemppiä teille muuttohulinaan :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *