Nelly9

Nelly Xmas Hotel

Vitsit miten hauska viikonloppu on takanapäin! Lauantaina juhlittiin vuoden ensimmäisiä pikkujouluja, kun Nelly järjesti huikeat Nelly Xmas Hotel -kekkerit Seaside-hotellissa. Puitteet olivat ihan mielettömät, koko hotelli oli koristeltu teeman mukaisesti ilmapalloineen nauhoineen kaikkineen ja jopa nimi oli vaihtunut Nelly Hoteliksi. Valmistauduimme iltaan huoneessamme, minkä jälkeen suuntasimme Nellyn järjestämälle illalliselle hotellin ravintolaan, siitä sitten itse juhliin. Odotin Alman esiintymistä todella innoissani ja loistavan keikan mimmi vetikin! Talo oli täynnä tuttuja ja ilta venähti lopulta pitkäksi, onneksi sai kömpiä suoraan hotellin pehmeään sänkyyn. Eilen väsytti aivan julmetusti ja edessä oli vielä ajomatka takaisin Tampereelle, mutta pääsimme kuin pääsimmekin Marin kanssa turvallisesti kotiin. Oli aivan mahtavat pikkujoulut – kiitos vielä Nelly!

Nelly4 Nelly5 Nelly9 Nelly12 Nelly7 Nelly6 Nelly13 Nelly2

Dress – Nelly (sponsored)

Illan pukukoodina oli glitter, joten sai kimaltaa oikein luvan kanssa. Olin alunperin aikeissa pukea mustahopean mekon, mutta tähän ruusukultaiseen paljettiunelmaan hotellin Nelly Closetisa vielä törmätessäni menikin suunnitelmat uusiksi. Sävy oli niin kaunis ja tykkäsin kietaisumallista sekä leveämmistä hihoista. Meikkini tosin oli suunniteltu siihen alkuperäiseen mekkoon sopivaksi, mutta hyvin se kävi tähänkin. Kävin jälleen Stockan Diorin pisteellä Katin meikattavana ja jälki oli taas upeaa! Silmiin tehtiin tumma smokey eye mustan ja hopean sävyissä, huulet taas maalattiin luumunpunaisella. Punasta tuli jo kyselyä Instagramissa ja kyseessä on Dior Addict sävyssä 987 – tykästyin tähän niin, että menee ehkä hankintalistalle!

Nelly8 Nelly11

Related posts

4 thoughts on “Nelly Xmas Hotel

  1. Moi. Tämä ei nyt tähän teemaan kuulu, mutta kun mietit sitä nahkapäällystä siihen lepakkotuoliin, katso maskun sivuilta havana- lepakkotuoli 149€. Kävisiköhän tuo päällinen siihen teidän tuolin runkoon?

    1. Moikka! Hei kiitos vinkistä, käytiinkin tänään heti Maskussa tsekkaamassa. Harmi vain että tuokin on auttamattomasti liian pieni meidän runkoon 😞 Miksi sen kaikkein kalleimman vaihtoehdon täytyy istua kuin hansikas! 😂

  2. Wau! Mekko on todella upea päälläsi. Voitko sanoa mikä koko sinulla on? Siis kun tilasin pari viikkoa sitten itselleni saman mekon mustana ja siinä koossa, jota yleensä käytän. No, sehän oli kauhean lyhyt. Pikkuhousut olisivat kyllä vilkkuneet jos olisin päälleni pikkujouluihin pistänyt! Palautukseen meni. Sinun päälläsi mekko on upea ja paljon pidemmän oloinen. Olisikohan minulla auttanut kokoa isompi mekko…

    1. Kiitos Reetta, ihastuin itsekin tähän mekkoon! Täytyy ehkä pukea uudestaan uudenvuoden aattona :) Minulla on mekosta koko 36. Eihän tuo helma mikään hirmuisen pitkä ole, vielä kun on tuo kietaisumalli, mutta itse olen sen verran lyhyt (160cm), että pituus oli ok.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *