Karpalo-kinuskipavlova

Syksyinen jälkkäri – karpalo-kinuskipavlova

Sukutupareita suunnitellessa tuskastelin tarjoiluja, kun mieleen ei meinannut tulla mitään kivoja uusia ideoita. Kyselinkin mielikuvituksenpuutteessani teiltä Instagramin kautta vinkkejä tarjottavista, ja sain ilokseni ihan hurjasti hyviä ehdotuksia! Useampi niistä pääsikin viime viikonloppuna pöytään asti, kuten lohi-rieskarullat ja vuohenjuusto-pestopalat, joten isot kiitokset vaan vielä avusta.

Erityisen paljon innostuin jälkkäri-ideasta, kun Pinja ehdotti tarjottavaksi karpalo-kinuskipavlovaa (ei puolukka kuten Insta Storyssani ajatuksissani kirjoitin). Olen mieltänyt pavlovan enemmänkin kesäherkuksi, mutta tämän jälkiruuan hienous onkin siinä, että täytteiden avulla siitä saa muokattua myös syksyiseen vuodenaikaan sopivan. Herkullisen makunsa lisäksi pavlova on kauniin näköinen ja todella helppo tehdä, joten päätin laittaa ohjeen jakoon täälläkin!

Karpalo-kinuskipavlova2

Karpalo-kinuskipavlova

Marenki
4 kananmunan valkuaista
2,5 dl sokeria
1 tl maissitärkkelystä
1 tl omenaviinietikkaa
ripaus suolaa

Täyte
n. 2 dl vatkautuvaa vaniljakermaa
0,5 dl kinuskikastiketta
1 dl jäisiä karpaloita ja kourallinen vadelmia
tomusokeria
sitruunatahnaa (lemon curd)

persimon

Erottele valkuaiset kulhossa – tee varmuuen vuoksi yksi kerrallaan ja varo, ettei valkuaisten joukkoon joudu yhtään keltuaista. Vaahdota valkuaiset sähkövatkaimella, lisää ripaus suolaa. Lisää sokeri pienissä erissä valkuaisvaahtoon koko ajan vatkaten. Kun marenki on valmista (eli kiinteää ja pysyy kulhossa ylösalaisinkin), lisää lopuksi maissitärkkelys ja omenaviinietikka kevyesti vielä sekoittaen.

Voitele pellillä leivinpaperi ja levitä marenkivaahto ympyrän muotoon. Jätä reunat hieman keskiosaa korkeammiksi. Paista 125-asteisessa uunissa 1,5 tuntia. Jäähdytä ennen täytteen lisäämistä.

Kun marenki on uunissa, kierittele jäiset vadelmat ja karpalot tomusokerissa ja laita takaisin pakkaseen. Ota ne huoneenlämpöön pehmenemään noin puoli tuntia ennen tarjoilua. Valmista täyte vatkaamalla vaniljakerma vaahdoksi, sekoita mukaan kinuskakastike. Marengin jäähdyttyä levitä sen päälle kerros sitruunatahnaa, se tuo ihanaa raikkautta muuten makeaan herkkuun! Levitä päälle vaniljakermatäyte. Ripottele pinnalle sulaneet marjat, persimonsiivut ja valuta päälle kinuskastiketta. Tarjoile heti!

(Ohje mukailtu täältä)

Karpalo-kinuskipavlova

 

Related posts

3 thoughts on “Syksyinen jälkkäri – karpalo-kinuskipavlova

    1. Sitä oli kyllä! Tai makeaakin toki, mutta erityisesti tuo sitruunatahna teki tästä raikkaan :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *