Blogawards9

The Blog Awards Look

Gaalahumusta selvitty – oli superhauska ilta eilen The Blog Awards Finlandissa! Tämä oli ensimmäinen kertani gaalassa, aikaisemmin aikataulut ovat menneet ristiin Vaasasta käsin, joten sitä suuremmalla innolla nyt viimein osallistuin iltaan. Oli niin kivaa nähdä kaikkia tuttuja saman katon alla ja kannustaa kollegoja voittoon – erityisen onnellinen olen Lifestyle-kategorian vieneen Artun, Parhaan muotiblogin voittaneen Alexan sekä Vuoden toimistovaikuttajan pokanneen meidän ihanan Asenne-Ullan puolesta! Oli siis monta huipputyyppiä juhlistettavana, voitot menivät niin oikeisiin osoitteisiin :)

Tässä muutama todella hätäisesti räpsäisty kuva gaala-asustani. Hätäinen oli myös mekon hankinta, kävin nimittäin vasta eilen aamulla viime tingassa sovittamassa tätä kimaltelevaa kaunokaista. Olin aikaisemmin lainannut toisen mekon, mutta oloni oli se yllä todella epävarma, joten päädyin kakkosvaihtoehtoon. Se oli äärimmäisen hyvä ratkaisu, sillä tärkeintä on tuntea olonsa varmaksi ja mukavassa asussa kuin asussa. Ja sellaiseksi tunsinkin oloni tämä ylläni! Mekosta tuli hurjan paljon kyselyitä Instagramin kautta ja kerrottakoon vielä näin yhteisesti, että tämä Gina Tricotin Exclusive Collection -mallisto on tulossa marraskuussa kauppoihin.

Yksinkertaisen mekon kaveriksi halusin näyttävän meikin ja siitä iso kiitos Diorin taitavalle Kati Castrénille! Kati on meikannut minua jo pari kertaa ja tiedän voivani luottaa hänen kädenjälkeensä kuin kiveen, en voi kuin suositella häntä :) Punaiset huulet ja niihin mätsäävä laukku viimeistelivät vielä simppelin lookin! Mitä tykkäätte kokonaisuudesta?

Blogawards9 Theblogawards5 Blogawards6 Blogawards8

Dress / Gina Tricot Exclusive Collection
bag / Mulberry
shoes / MICHAEL Michael Kors

It was time to celebrate the Blog Awards Finland yesterday and we had such a fun night! I had been waiting for this as I haven’t had the chance to attend to the gala before so it was great to finally see what the evening was about. Not to mention dressing up for it – it’s not often when you can put on an evening dress so had to make the most of it. I had difficulties finding the right dress for the evening but this simple sparkling long dress was the perfect choice! I also had my make up done by Dior and I was so happy with the result. How do you like my gala look? :)

Photos: Natalia Tolmatsova / Edit by me

Related posts

19 thoughts on “The Blog Awards Look

    1. Iso kiitos Heidi!! :) Tässä oli kyllä itsevarma olo, onneksi siis vaihdoin mekkosuunnitelmia viime hetkellä!

  1. Ihana look, näytät tosi kauniilta! Mä jouduin harmikseni perumaan gaalaillan flunssan takia, miten se aina onnistuukin tulemaan juhlien aikaan…

    1. Kiitos paljon ihana Marjukka! No voi harmi, onpa huono tuuri että juuri nyt iski pöpö. Toivottavasti törmätään taas pian jossain muissa merkeissä :) Paranemisia! ❤️

  2. Tämä asu ja sinä olitte huikean upea ilmestys! Odotin ensivilauksesta asti, että julkaiset mistä tämän ihanuuden voisi käydä poimimassa. Itse haaveilenkin nyt osallistuvani itsenäisyyspäivän juhliin tämä ylläni.

    1. Voi kiitos paljon Jenna! Mekko sai kyllä paljon kehuja, vaikka alkuun pelkäsin sen olevan liian yksinkertainen, mutta olikin lopulta ihan täysnappi valinta :) Ilmeisesti mallisto tuleekin ensi viikolla jo myyntiin, muistin viikon alunperin väärin! Toimisi varmasti todella hyvin itsenäisyyspäivän juhlissa :)

  3. Can’t say it enough: that dress <3 <3 <3 and you look incredible, just like a movie star! :)
    – xx Carian

    1. Oh thank you Magda!! 😘 I really liked the dress myself too, it was the perfect choice for the evening :)

    1. Hih sulotar, ihana! :D Minulla oli koko S tai 36, kumpaa luokitusta tuossa olikaan. Mekko oli kyllä niin ihana!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *