Souvenirs

Odotin innolla Köpiksen putiikkeja – tanskalaiset tunnetusti kun osaavat niin muodin kuin sisustuksenkin, joten kuvittelin tulevani kotiin laukku pursuten. Meinasinkin jo palata tyhjin käsin, kun tsekkaamieni merkkien mallistot eivät niin napanneet, mutta viimeisenä päivänä satuin löytämään jotain mieleistä. Innostuin pitkästä aikaa tekemään pienen ostospostauksen!

Souvenirs1

Halusin kurkata muun muassa Samsoe & Samsoen, Wood Woodin ja Gannin liikkeet, joissa monissa oli vielä alennusmyynnitkin meneillään. Gannilla ihastuin tähän kuosilliseen nykyisen sesongin mekkoon, jossa on kauniisti yhdistetty hento vaaleanpunainen ja rosoisempi tiilenpunainen (tai ruskea?). Kuulostaa oudolta kirjoitettuna, mutta omaan silmääni toimii täydellisesti. Tällaiselle syksyisemmälle mekolle olikin tarvetta, samaa kuosia löytyy tästä* maksimekosta. Hajuveden taas ostin tullessa kentältä – syksyn tullen on taas paluu vanhaan suosikkiin Viktor & Rolfin Flowerbombiin.

Souvenirs2

Mekkoon palatakseni se on täydellinen pari uusille nilkkureilleni! Näitä tosin en ostanut Köpiksestä vaan tilasin jo aikaisemmin alennusmyynneistä, mutta popot olivat vielä esittelemättä ja ovat niinikään tanskalaisten käsialaa ;) Billi Bi:n mokkabootseja kuolasin jo useasti viime syksynä, mutta korkea hinta oli minun ja näiden kaunokaisten välillä. Nilkkurit tulivat kuitenkin kesällä alennukseen ja sain ne tuolloin lisäalen myötä 90€:lla! Samoja löytyy taas normaalihintaisina täältä*. Tällaisia vähän näyttävämpiä nilkkureita olin kaivannut ja nämä käyvät tosiaan hyvin myös mekon ja paljaiden säärien kanssa nyt loppukesästä.

Souvenirs3

Viimeisimpänä sitten vielä Köpiksestä tuodut muutamat pienet sisustusjutut! Löysimme superkivan liikkeen, josta löysin nätin lasikarahvin/maljakon ja yhden valaisimen, joka luultavasti löytää paikkansa makuuhuoneen katosta. My Residence -sisustuskirja taas lähti mukaan ihan heräteostoksena, mutta on paitsi kauniin näköinen esillä mustavalkoisine selkineen myös kiva muisto reissusta!

13 thoughts on “Souvenirs

  1. Nuo Billi Bi:n nilkkurit on kyllä ihan unelmat, oon kuolaillut niitä jo useemman vuoden ajan ? Aika mielettömän löydön oot kyllä niiden kohdalla tehnyt!

    1. No eikö, ne on upeat! Mustina nahkaisina olivat vielä alennuksessa ja taisi saada vielä lisäalenkin, kannattaa käydä kurkkaamassa ;)

    1. Niin ovat! Ystäväni osasi kertoa, että Ganni on Köpiksessä kovassa hypessä nyt ja monesti kun uusi kuosi tulee myyntiin, myydään kaikki loppuun ihan hetkessä, jännää :D

    1. Eikä, hauska sattuma! Puseroa ensin ihastelinkin kunnes bongasin tämän mekon :) Ihana kuosi!

  2. Muut ostamasi jutut on kivoja, mutta kengistä en pidä. Tulee mieleen Mike Monroe, enkä voi sietää kyseistä henkilöä.

    1. Hahah, poikaystävänikään ei ollut näiden suurin fani ja nimesi ne Lauri Ylönen -kengiksi ? Nyt siis yksi mielleyhtymä taas lisää!

  3. Hei1 Osaatko sanoa tuon sisustuskaupan nimeä tai mistä sen voisi löytää? Itse suuntaamassa Köpikseen reilun kuukauden kuluttua ja hyviä sisustuskauppavinkkejä olisi kiva saada :)

    1. Heippa! Olin ottavinani kuvan ulkoa, mutta kyltin teksti ei vienytkään mihinkään, ei siis ollut itse kaupan nimi :D Onneksi Köpiksessä asuva ystäväni tietää paikan ja tässä hänen ohjeistus: “Se on fredriksberg allé alku päässä tai voit sanoo et værnedamsvej kulmasta eteen päin fredriksberg allé”. Kaupan sisäänkäynti on muutama porrasaskel katutason alapuolella, ulkona oli ainakin tuolloin puinen kyltti jossa luki Urban Furniture & Design :) Toivottavasti auttaa yhtään!

  4. Minäkin olisin kiinnostunut tuon sisistuskaupan osoitteesta. Olen menossa viikonlopuksi Köpikseen ensi kuussa.

    1. Heippa! Kopioin tähän ylemmälle kyselijälle laittamani (epäselvän :D) vastauksen, “Olin ottavinani kuvan ulkoa, mutta kyltin teksti ei vienytkään mihinkään, ei siis ollut itse kaupan nimi :D Onneksi Köpiksessä asuva ystäväni tietää paikan ja tässä hänen ohjeistus: “Se on fredriksberg allé alku päässä tai voit sanoo et værnedamsvej kulmasta eteen päin fredriksberg allé”. Kaupan sisäänkäynti on muutama porrasaskel katutason alapuolella, ulkona oli ainakin tuolloin puinen kyltti jossa luki Urban Furniture & Design :)”

      Toivottavasti tuosta on jotain apua ja putiikki löytyy! :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *