Yellow Print Dress

Kotona ollaan taas! Viimeisetkin Ruissalon hiekanmuruset on karistettu pois (kengät tosin odottavat vielä pesua, kröhöm) ja arki on jälleen koittanut palattuani eilen Helsinkiin. Eilinen meni vielä aika väsyneissä fiiliksissä, mutta hymy on ollut viikonlopun jäljiltä yhtä leveänä kuin näissä kuvissakin. Laitan pian muitakin kuvia jakoon ja kerron lisää ensikertalaisen Ruissikokemuksesta, sen jälkeen lupaan että palataan taas muiden aiheiden äärelle!

Halusin kuitenkin vielä ensin näyttää tämän sunnuntaisen rennon festariasun, josta napattiin pari kuvaa kiireessä ennen viimeistä keikkaa. Voisipa ympäri vuoden kuvata asuja vielä kymmeneltä illalla. Mekko oli löytö viime viikolta, se oli ainoa laatuaan alerekissä roikkuen ja vei väripilkkuna oitis huomioni.  Keltaisen, röyhelöiden ja printin yhdistelmä oli jotenkin niin kiva, että näin heti itseni mekko päällä festaritunnelmissa huopahattu päässä. Keltaista ei ole tullut puettua aikoihin, mutta tämän jälkeen tekisi mieli haalia kaappiin muutakin tässä värissä! Nyt alkaa kyllä mekkokiintiö olla tältä erää täysi, enkä voi enää aikaisempien vuosien tapaan valittaa etten omistaisi kesämekkoja.. :D

Yellow2 Yellow3 Yellow1

Dress / Ginatricot
hat / Balmuir (sponsored)
sunglasses / Ray-Ban
sneakers / Superga (sponsored)

8 thoughts on “Yellow Print Dress

  1. Aivan ihastuttava tuo mekko <3 Itsekkin etsinyt keltaista mekkoa, mutta taitaa taas kerran jäädä seuraavaan kesään :D

    1. Se on kyllä supersöpö – keltaisen ja vaaleanpunaisen printin yhdistelmä toimii yllättävän hyvin! Eiköhän ensi kesälle löydy sitten se täydellinen keltainen mekko ;) Monkissa olen muuten nähnyt pari kivaa!

  2. Moikka, ei liity nyt tähän postaukseen, mutta ootko ollu tyytyväinen niihin sun Hunterin Chelsea boots -tyyppisiin kumisaappaisiin? :)

    1. Moikka Laura! Oon ollut kyllä tyytyväinen, ne on kivan kevyet verrattuna tavallisiin pitkävartisiin kumppareihin :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *