Archives

Floral Blouse

Jokin aika sitten tyttöporukassamme syntyi idea, että kukin meistä pitäisi oman my daynsa Snapchatin välityksellä suunnaten tarinan ainoastaan privaatisti meille. Jaoimme vuorot syntymäpäivien mukaan, ja jokainen otti Snäpin haltuun aina vuorolleen osuneena päivänä. Alkuun vähän vitsillä lähtenyt idea sai suuren suosion ja odotimme toistemme uusia päivityksiä aina innolla – oli hurjan mielenkiintoista päästä näkemään muiden päivän kulkua tarkemmin! Erityisesti kaikkien ollessa töissä eri aloilla, oli kiinnostavaa tutustua muiden arkeen ja työrytmiin aina työmatkoista kahvitaukoihin, sellaisia pieniä arkisia hetkiä kun tulee muuten harvemmin muille ikuistettua. Suosittelen testaamaan samaa ideaa omassa kaveriporukassa!

Oma päiväni osui viime sunnuntaille, joka käynnistyi ensin hieman väsyneissä tunnelmissa oltuani ystävän tupareissa edellisenä iltana ja pienen dagen efterin päästyä yllättämään aikaisesta kotiinpaluusta huolimatta. Pikkuhiljaa päivä kuitenkin lähti käyntiin ja kuvasin ystävilleni sunnuntain kulkua kahvinkeittoineen, koiralenkkeineen ja krapulapizzoineen, kuin myös kamppispostauksen valmistelua ja kirjanpitoa. Ei siis mikään maailman tapahtumarikkain päivä, mutta hauskuus onkin siinä, että tehdään siitä päivästä joka omalle kohdalle sattuu. Tästä innostuneena ehkäpä toteutan saman joku kerta myös ihan julkisestikin vaikka Instagram Storyn puolella! :)

Floral2 Floral3 Floral1

Mitenkään tekstiin liittytmättä samalla jakoon asukuvat jo useamman viikon takaa. Tällä kertaa kulutettujen farkkujen kaverina söpö vaaleanpunainen kukallinen pusero, joka taitaa olla alelöytö viime vuodelta. Tyttömäinen pusero on minusta kiva yhdistelmä risaisille farkuille. Mukana myös tämän hetken asustesuosikkeja – hopeinen Daniel Wellingtonin kello, Saint Laurentin krokonahkainen laukku ja Flatteredin loaferit.

Floral7 Floral6

Blouse / Zara
jeans / Zara
watch / Daniel Wellington (sponsored)
bag / Saint Laurent
flats / Flattered (sponsored)

These photos are taken already a few weeks when I was in the city having coffee with my friend. Love this beautiful terrace – almost like Paris in the middle of Helsinki! The outfit is something that I’ve worn for many times as it’s not always warm enough to wear shorts or dresses here in Finland – ripped jeans it is then. The floral blouse is a sale find from last year and I love the print in it. How do you like the outfit? Have a great Tuesday!
Photos: Essi / Edit by me

Ikuinen anti-aamuihminen

Kaupallinen yhteistyö: Asennemedia & Risenta

Risenta6

Tämän pienen elämäni aikana olen oppinut hyväksymään, ettei minusta ikinä tule aamuihmistä. Kuuntelen aina kateellisena ystäviäni, jotka kertovat heräävänsä pirteänä ennen kellonsoittoa ja valittavat, kuinka eivät viikonloppuisinkaan lyhyiksi jääneistä unista huolimatta pysty nukkumaan pitkään. Todella utopistinen lause omaan korvaani. Rakastan nukkumista yli kaiken! Niin kiva kun olisikin pystyä sanomaan olevansa tehokkaimmillaan aamuisin ja käyttävänsä vuorokauden jokaisen tunnin hyödyksi aikaisin heräämällä, niin ei vaan tapahdu omalla kohdallani. Toki karvainen kaverimme pitää huolen aamuherätyksistä, joten mahdottoman myöhään ei kuitenkaan tule nukuttua.

Risenta8 Risenta9

Unisuuteen palatakseni – olen sallinut itselleni esimerkiksi opiskeluarjessa sen, että voin etäpäivinä nukkua hyvillä mielin vaikka sen tunnin pidempään. Kunhan saan päivän hommat hoidetuksi, niin sillä ei ole mitään väliä, nousenko seitsemältä vai kahdeksalta. Sama pätee nykyisessä tilanteessani – tällainen autuus, että saa itse valita oman työrytminsä tuskin tulee olemaan mahdollista tulevaisuudessa, joten nautin tästä täysin rinnoin vielä kun voin. Jos päivälle ei ole tiedossa mitään aikaisia menoja, vietän aamuni kaikessa rauhassa ja syön aamiaisen pitkän kaavan mukaan ennen hommiin ryhtymistä. Ei ehkä sovi nykypäivän oletukseen hirmuisesta tehokkuudesta ja siitä, että pitäisi olla aina pää kolmantena jalkana menossa tai vähintäänkin aamujoogaamassa kukonlaulun aikaan.

Risenta2 Risenta7

Sitten siihen itse aamupalaan. Olen jakanut blogissa monta reseptiä itsetehtyyn mysliin, joka on ollut myös yksi suosituimmista hakusanoista täällä. Pitkään meillä olikin aina kotona purkki omatekoista mysliä valmiina, mutta poikaystävä antoi taannoin palautetta, että purkki on viime aikoina ammottanut tyhjyyttään. Olisihan se ihanaa, että kotona tuoksuisi aina vastapaahdettu hunajainen mysli, mutta jotenkin sen tekeminen on vaan jäänyt. En myöskään ole aikaisemmin onnistunut löytämään sopivaa terveellistä mysliä kaupan hyllyltä, useimmat niistä kun ovat varsinaisia sokeripommeja, joten kotona myslitilanne on ollut äärimmäisen heikko.

Tämä alustuksena sille, kuinka Risentan yhteistyö uuden luomumyslin ja -granolan tiimoilta osui hyvään saumaan. Poikaystävän silmät alkoivat loistaa paketit nähdessään – mysli oli siis ilmeisen kaivattu lisä meidän kaappeihin :D Luomugranolaa löytyy kahta makua Kaakao & Kookos sekä Taateli & Viikuna, ne ovat muuten markkinoiden ensimmäiset sokerittomat luomugranolat. Mysleissä taas maut ovat Taateli & Pekaanipähkinä sekä Mansikka & Manteli, joista jälkimmäisin on osoittautunut meidän suosikiksi. Pidän siitä, että mysli on ihan ehtaa tavaraa siemenien ja pähkinöiden kera, siinä missä useimmat kaupan myslit ovat paitsi sokeroituja myös tylsän jauhoisia hiutaleseoksia. Mysliä käytetään meillä niin jogurtin kanssa kuin smoothien päällä, ja alla olisi ohje tämän hetken lempparismoothieen!

Risenta1

Mansikka & mango -smoothie
pakastemansikoita
pakastemangoa
1 tuore banaani
soijamaitoa
soijajogurttia
hunajaa

päälle koristeluun:
tuoreita marjoja
kookoshiutaleita
Risentan Mansikka & Manteli -mysliä
chiansiemeniä

Risenta5 Risenta3 Risenta4

Näiden kuvien siivittämänä toivotan kivaa maanantaita ja uuden viikon alkua!

Mökillä

Perjantaille ei ollut tiedossa mitään erityistä ohjelmaa ja poikaystäväkin oli reissussa, joten  päätin yllättäen lähteä mökille vanhempieni luo. Eikun koira kainaloon ja menoksi! Ihan parasta, kun kesämökki sijaitsee niin lähellä Helsinkiä, että sinne voi hurauttaa hetken mielijohteesta. Perjantai-iltana perille saavuttuani pääsin suoraan valmiiseen pöytään – kesäruokaan ei kyllä ikinä kyllästy, ja lohi uusien perunoiden sekä salaatin kera maistuu aina yhtä hyvältä. Istuskeltiin pöydässä pitkään viinilasien äärellä höpötellen sitä sun tätä, käytiin rannassa katselemassa auringonlaskua ja mentiin ajoissa nukkumaan. Telmakin pääsi mökillä kirmaamaan nurmikolla (vasta-ajetulla sellaisella, aamukasteen kanssa ei sitten mikään paras yhtälö :D) pallon perässä, mikä on ihan sen lempipuuhaa.

Tänä kesänä on jo tullut mökkeiltyä varmasti aikaisempia kesiä enemmän – siinä missä pikkutyttönä välillä inhosin joutuessani vanhempieni mukaan mökille tänä päivänä suorastaan nautin päästessäni näihin maisemiin. Eikä tarvitse kauaa odottaa seuraavaa kertaa, sillä meinasimme ehkä lähteä mökille myös ensi viikonloppuna kahden ystäväni kanssa. Nyt täytyy ottaa kaikki ilo irti :) Ihanaa sunnuntaita!

Mökki2 Insta3 Mökki4 Mökki5 Mökki1

On Friday I got an idea to go to our summer cottage – didn’t have anything planned for the evening and my boyfriend was traveling, so thought it would be nice to spend the day outside the city. My parents were already there, so only took Telma with me and drove to the cottage. I love how close it is to our home, only a half hour drive away, so you’ll always find time to go there. This is the place where I can totally relax :) Have a lovely Sunday!