Hvar4

Hvarin viiniviljelmillä

Lisää Kroatiajuttuja! Ajattelin kertoa jokaisesta kohteestamme muutaman sanasen ja tehdä lopuksi vielä postauksen ravintola- ja hotellivinkkeineen. Viniscen jälkeen seuraava kohteemme oli Splitin edustalla sijaitseva Hvarin saari. Saarelle kulkee catamaraneja ja autolauttoja useamman kerran päivässä suoraan Splitistä, ja suosittelenkin ehdottomasti ottamaan mahdollisuuksien salliessa auton mukaan. Meillä oli koko reissun ajan auto vuokrattuna ja siten pääsi kyllä näkemään niin paljon enemmän! Onneksi poikaystäväni toimi kuskina, minulla olisi nimittäin ratin takana puntti tutissut muutamaankin otteeseen :D

Emme varsinaisesti tienneet mitä saarelta odottaa, muuta kuin kristallinkirkasta vettä ja upeita rantoja. Saari osoittautuikin ehkä suosikkikohteeksemme reissulta, joten harmittelimme että viivyimme siellä vain kaksi yötä, eli ainoastaan yhden kokonaisen päivän. Tänne varaisin siis ehdottomasti ainakin pari kokonaista päivää ellei enemmänkin! Saarella saa ajan kulumaan paitsi privaattirantoja etsien (mille ei meillä jäänyt tällä kertaa valitettavasti aikaa) ja paikallisia pieniä ravintoloita bongaillen myös ihan vaan päämäärättömästi keskellä saarta ajellen. Maisemat ovat tuolla jotain niin uskomattoman kaunista – rantojen lisäksi kannattaa siis lähteä myös sisemmäs saarta jylhien vuoristojen mutkitteleville teille.

Hvar5 Hvar2

Tiesittekö, että Hvar on myös tunnettu viiniviljelmistään ja se on nopeasti kasvava turismin ala saarella? Viiniköynnöksiä ja -tiloja on silmänkantamattomiin, ja pysähdyimmekin toisena päivänä kuvaamaan ilta-auringossa näille kauniille viljelmille. Varsinaisella tilalla taas kävimme ohimennen ostamassa tuliaisia kotiinviemisiksi, mutta viininmaisteluja varten on tehtävä varaus etukäteen.

Hvar3 Hvar1 Hvar4

Hvar oli mielettömän kaunis saari ja jälleen Vinisceen verrattuna ihan erilainen paikka. Turistejakaan ei ollut ainakaan tähän aikaan vuodesta liiaksi, tosin majoituimme hiljaisessa Vrboskan kaupunginosassa ja kävimme illastamassa paikallisten suosimissa ravintoloissa. Näin jälkikäteen ajateltuna täällä olisi tosiaankin voinut viettää useamman päivän!

Related posts

6 thoughts on “Hvarin viiniviljelmillä

  1. Hei!
    Löysin blogisi juuri ja vau mitä kuvia! Alkusilmäyksellä tuntuu siltä, että tästä tulee yksi lempiblogeistani :) kaiken lisäksi olen sattumalta lähdössä poikaystäväni kanssa heinäkuussa Kroatiaan! Menemme kylläkin Dubrovnikiin, joten kiinnostaisi tietää, että olitteko sielä käymässä reissullanne? :)

    1. Hei Pauliina! Voi miten ihana kommentti, kiitos kaunis! Ja lämpimästi tervetuloa blogini pariin :)

      Oih, ihastutte Kroatiaan varmasti! Dubrovnikissa emme valitettavasti käyneet, sinne olisi ajanut sen verran monta tuntia ettei aika riittänyt lähteä sinne asti. Harmittelimme ettemme ottaneet menoa Splitiin ja paluuta Dubrovnikista, niin olisi ehtinyt nähdä molemmat :) Ihanaa reissua etukäteen!

  2. Tuosta kolmanneksi ylimmästä kuvasta saisi upean taulun! :) Niin maisemat, tunnelma ja värit kohdallaan.

    1. Oi kiitos, ihanasti sanottu! Minustakin tuo maisema on kyllä upea, niin kaunis valo ja värit :)

  3. Upeita kuvia ja ihania matkamuistoja Jonna jälleen! Jos jossain vaiheessa muokkaat ulkoasua, näitä kuvia katselisi tosi mielellään vähän suuremmassakin koossa! :)

    1. Voi kiitos! Tuolla oli niin upeat maisemat kaikkialla, että kamera sai kyllä laulaa :) Tiedätkö kuvakokoa ollaankin muokkaamassa, jahka Ida vaan ehtii tehdä muutoksia ulkoasuun! Nämä tuntuu nyt hurjan pieniltä, odotan siis jo että saisin isomman kuvakoon :)

Comments are closed.