Decor Inspo

Asuntouutisten myötä sisustuskärpänen on tietysti lähtenyt pörräämään vauhdilla! Olen viime päivinä selannut ahkerasti eri nettikauppoja ja Pinterestiä, ja olemme ehtineet käydä jo huonekalukaupoillakin fiilistelemässä. Asunnossa on vaaleat pinnat niin lattiassa kuin seinissäkin, joten meillä on varsin tabula rasa mistä lähteä liikkeelle. Tänään aloitammekin itse asiassa jo maalauspuuhia – asunto on oikeastaan aika priimakunnossa, mutta lattiassa on sen verren kulumaa, että maalamme freesin uuden pinnan.

Meillä on suht selvä visio minkälainen sisustus meitä molempia miellyttää – yleisilmeeltään vaaleaa, mutta ei kuitenkaan liian kliinistä, joten yksityiskohtia tuomaan rosoisuutta. Beigestä olen saanut viime vuosien myötä tarpeekseni, joten nyt on vuoro harmaan sävyille ja pienille ripauksille mustaa. Tässä pientä referenssiä siitä, mikä iskee sisustusrintamalla juuri nyt!

Inspo2

1 & 6 – Gravity Home / 2, 3, 5, 7 & 8 – Emma Melins / 4 – Fashion Squad

Muutamia mielessä jo selkeinä olevia juttuja – harmaa sängynpääty, antiikkipeili, konjakinruskea päällinen poikaystävän perimään lepakkotuoliin, ehkä mustat ruokapöydän tuolit ja jokin muhkea matto. Sohva on ensimmäinen tekemämme hankinta, mutta sitä saamme odotella vielä muutaman viikon tehtaalta, joten siitä lisää sitten. Ajattelin tehdä myös inspiskollaasin hankinnoista, joten sisustusjuttuja varmasti paljon tiedossa :)

10 thoughts on “Decor Inspo

  1. Vaaleaa ja ripaus tummaa sisustuksessa = <3

    Hei en tiedä onko multa vaan mennyt ohi vai ootko maininnut, mutta siis onko vuokra- vai omistusasunto?:)

    1. En malttaisi odottaa, että pääsen tositoimiin sisustuksessa ja esittelemään kotia kunnolla täälläkin! Kyseessä on omistusasunto :)

  2. First of all, super congrats with your new apartment, I’m really happy for you two! Pinterest is so addictive.. There’re so many lovely things to be found for inspiration. I certainly know that the interior of your new home will be beautiful. Can’t wait to see the first results! Have an amazing week! – xxx Carian

    1. Thank you dear Carian, so sweet of you <3 I've definitely been addicted to Pinterest lately. Can't wait to show photos of the apartment here :) Have a lovely week you too!

  3. Kuulostaa ihanalta! Jätättekö Helsingin kodin myös edelleen omaan käyttöön niin kuin Vaasassa asuessanne? :)

    1. Pääsisipä jo tositoimiin, kaikkitännehetinyt! Ainakin toistaiseksi Helsingin koti jää kyllä vielä omaan käyttöön :)

  4. Mitä Vaasan asunnon huonekaluille tapahtuu/on tapahtunut? Hyödynnättekö niitä?

    1. Joitakin toki hyödynnämme mutta suurin osa korvataan uusilla. Ne kun olen hankkinut silloin muutamia vuosia sitten yksin pieneen asuntoon muuttaessani, joten nyt on tarvetta suuremmalle sohvalle, sängylle jne :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *