Pauligcupsolo1

Laiturikahvit mökillä

Kaupallinen yhteistyö: Asennemedia & Paulig

Voi pojat mikä kesäviikonloppu! Perjantaina hurautettiin poikaystävän kanssa taas pikavisiitille mökille. Viime päivinä meitä on hellitty niin mielettömillä säillä, ettei mökkireissu olisi voinut osua parempaan saumaan. Vedimme shortsit ensimmäistä kertaa jalkaan, kuuntelimme ajomatkalla kesäbiisejä ja fiilistelimme ohi vilistäviä vehreitä maisemia. Kesä tuli toukokuiseen Suomeen ihan kertarysäyksellä!

Pauligcupsolo3 Pauligcupsolo6

Olimme sopineet siskoni kanssa, että käymme yhteisvoimin siivoamassa mökkiä talviteloilta ja ajankohdaksi tosiaan osui tämä ensimmäinen oikeasti kesältä tuntuva viikonloppu. Laituria kelpasi luututa auringon paahtaessa samalla ihoa ja terassikin saatiin kuntoon hetkessä – ulkopuuhat olivatkin huomattavasti mieluisampia kuin sisätilojen siivoaminen, mutta nopeasti nekin sujuivat. Nyt on mökki laitettu kesäkuntoon!

Pauligcupsolo8 Pauligcupsolo7

Siivoilujen ohella ehdittiin myös nauttia myöhäisestä aamupalasta laiturilla. Penkit eivät olleet vielä paikoillaan, mutta eipä se haitannut, kun levitimme laiturille vaan viltin ja pari tyynyä. Aurinko paistoi järvelle ihan täydellisesti, ja maksimekossakin tuli kuuma. En voi liikaa hehkuttaa, miten onnelliseksi kesä ja iholla tuntuva lämpö minut tekevät! Tosin en usko olevani ainoa, sen verran leveitä hymyjä tuli eilenkin vastaan keskustassa kävellessämme.

Vaasasta lähdön jälkeen meidän siellä majaillut Pauligin Cupsolo Empire -kapselikone muutti mökille. Sisarukseni ja vanhempani eivät pistäneet lainkaan pahakseen, kun ilmoitin tuovani koneen mukanani. Mitä useampi siitä pääsee nauttimaan, sen parempi, totesi siskoni. Kapselikone sopii helppoutensa puolesta mökille loistavasti, ja sillä keittää niin cappuccinot kuin perinteisiä Pauligin klassikkokahvejakin, kuten Juhla Mokkaa. Olen aikaisemmin maininnutkin poikaystäväni olevan vannoutunut Pauligin Presidentti Tumma Paahdon ystävä, joten laiturikahveille kuului tietenkin kupilliset sitä. Lisäksi täytettyjä croissantteja ja tuoreita marjoja – kesäfiilis oli todellakin taattu.

Pauligcupsolo4 Pauligcupsolo1 Pauligcupsolo2

Tänään näyttää vähän jo viilenevän, mutta onneksi aurinkoa piisaa yhä. Tällaisista ensimmäisistä hellepäivistä saa niin paljon virtaa ja uskoa siihen, että kyllä se kesä sieltä vihdoin saapuu näillekin leveysasteille. Ihanaa sunnuntaita kaikille!

Related posts

7 thoughts on “Laiturikahvit mökillä

    1. No sano muuta, olen niin fiiliksissä kesästä! Höh, toivottavasti sielläkin kelit paranee pikkuhiljaa :) Ihanaa sunnuntain jatkoa sinne!

  1. Oo miten ihanalta näyttää kesän alku! Heti alkoi kahvihammastakin kolottaa :P Toivottavasti näille mökkipostauksille saadaan jatkoa, ja mielellään näissä katselisi useampiakin kuvia :) Ihana Suomen luonto ja mökkifiilikset <3

    1. Nämä ensimmäiset kesäpäivät ovat kyllä niin ihania! Ja onpa kiva kuulla, mielelläni kuvailen tuolla mökkimaisemissa, joten eikun kamera laulamaan seuraavallakin mökkireissulla :)

    1. Kiitos ihana, tällaisia fiiliksiä taltioi kyllä mielellään! Toivottavasti kesäkeleistä saataisiin nyt nauttia pidempäänkin :)

Comments are closed.