The Sunset Bag

Milanossa suunnistettiin heti ensimmäisenä päivänä Breraan, jossa sijaitsevat luksusliikkeet kuten Gucci, Chanel, Givenchy ja monet muut. Minun määränpäänäni oli kuitenkin Saint Laurent, sillä uusi laukkuhankinta oli ollut mielessäni jo usean kuukauden ajan. Kirjoittelinkin haaveistani alkuvuodesta täällä ja kartutin eri vaihtoehtoja. Etsinnässä oli musta, crossbody-mallinen laukku, jota voisi pitää myös tuplahihnalla. Saint Laurentin Sunset täytti kaikki kriteerini (ja oli useimpien teidänkin mielestä eniten minua), mutta laukkua ei ollut tuolloin isommassa Medium-koossa enää saatavilla ja kiiltonahkakin alkuun hieman arvellutti. Hopeiset yksityiskohdat taas sulautuivat minusta tähän poikkeuksellisen hyvin, vaikka yleensä kultaa suosinkin. Jäin kuitenkin nuolemaan näppejäni, koska pienemmän koon sijaan halusin nimenomaan sen Mediumin.

Jokin aika sitten huomasin, että Sunsetia oli tullut myyntiin mattanahkaisena ja isommassa koossa – halleluja! Meinasin jo laittaa tilauksen nettikauppaan, mutta halusin päästä hypistelemään laukkua luonnossa ollakseni varma hankinnastani, joten päätin odottaa Milanoon. Laukku tuntui liikkeessä sitä sovittaessani heti omalta ja tykkään krokonahasta sekä ketjuhihnasta hurjasti, ne tekevät siitä kivalla tavalla erilaisen kuin muut laukkuni. Kokeilin myös toista mallia kultaisin yksityiskohdin päätyen kuitenkin aina takaisin mallaamaan tätä olalleni. You seem to like that one – totesi myyjätär ja osui ihan oikeaan!

Saintlaurent_sunset_medium1

Sunsetissa on kolme osiota sekä takapuolella vielä yksi sivutasku, tavarat saa siis helposti järjestykseen laukkuun eikä tarvitse kaivella tarvitsemaansa pohjalta. Väliköt toki vievät hieman tilaa ja näin laukkuun ei mahdu ihan yhtä paljon tavaraa kuin esimerkiksi suht samankokoiseen Mulberryn Medium Lilyyni, mutta kaikki tarvittava sujahtaa sinne kuitenkin hyvin. Tämä taas on kuitenkin jotenkin sieppeämpi ja toimii itselläni paljon paremmin crossbodyna kuin edellä mainittu, ja laukkua voi myös kantaa niin pitkällä hihnalla olalla kuin tuplanakin. Ketjun päässä oleva nahkaosio taas lisää mukavuutta, kun ketju ei paina olalle.

Saintlaurent_sunset_medium3

Ah, se on mielestäni täydellinen ja juuri sellainen mistä haaveilinkin! Mitäs pidätte uutukaisesta? :) Pari asua tämän kanssa on jo kuvattuna reissusta, joten pääsette pian näkemään sitä enemmän myös in action. Niin ja hei – ihanaa pääsiäistä teille!

Related posts

16 thoughts on “The Sunset Bag

  1. Ihana! Tohon malliin sopii kyllä tosi kivasti tuo ketjuhihna, hopeat yksityiskohdat ja kroko. Saint Laurentilla on kyllä kauneimmat laukut, taitaa olla yksi omista lemppareista. Voisin ottaa useammankin laukun heidän mallistostaan jos olisi rajaton budjetti… ;)

    1. Eikö, minustakin tuossa on ihan täydellinen kokonaisuus kaikkine yksityiskohtineen. Sano muuta, Saint Laurent lienee omakin lempparini nykyään ;) Vuosi sitten ostin Pariisista pikkuruisen Camera Bagin, nyt sille sitten kaveriksi tämä.

  2. Ihan sairaan hieno!! Wau!! Tykkään kovasti!?Tulee vähän Chanel Boy mieleen, mutta tämä on kyllä paljon kivempi malli. Sopivan ronski, mutta kuitenkin tyylikäs. Ja tuo hopean ja mustan yhdistelmä on voittamaton. Voisin kehua ostostasi koko loppupäivän, mutta nyt lopetan! :D
    Kivaa pääsiäistä myös sinne! :)

    1. Hih, kiitos Johanna, mustakin tämä on ihan super päheä! Boy ei ole niin makuuni, mutta ihan totta että tässä on jotain samaa ronskiutta, mutta kuitenkin siihen verrattuna erilainen :) Tässä tuo hopea tosiaan toimii, ehkä jopa paremmin kuin kultainen jos sellaista versiota edes olisi tästä mallista. Toivottavasti pääsiäinen on sujunut siellä mukavasti <3

    1. Kiitos kaunis Jenna! Vähän erilainen kuin muut laukkuni, mutta vaan kivaa vaihtelua :)

    1. No eikö, minustakin täydellinen! Ja tosiaan vähän erilainen kuin muut laukkuni :) Tykkään myös, ettei tämä Sunset malli ole Saint Laurentilta sieltä yleisimmästä päästä, niin ei tule joka paikassa vastaan!

  3. Oih <3
    Voi miten kaunis uutukainen.
    Voi sitä tunnetta, kun löytää etsimänsä ja saa sen käsiinsä :)

    Itsellä on jo yli vuoden ollut haaveissa Chloén Drew (vaikka yleinen nykyään onkin), se on yksinkertaisuudessaan vaan niin täydellinen. Nyt kun laukku pitäisi tilata, aiheuttaa koko päänvaivaa, sekä laukun monet herkulliset värit, vaikka musta sen piti olla, mutta mitä enemmän värivaihtoehtoja katselee, niin värillinenkin tuntuis kivalta, jaiks :)

    Ai niin, bleikku ja neule on kotiutettu, oli kyllä nappiostokset, kiitos siis inspiroivista asukuvista.

    Kirsi

    1. On kyllä kiva hankkia jotain pidempään haikailemaansa. Drew on kyllä minunkin silmääni tosi kaunis! Ja olen sitä mieltä että jos joku juttu iskee, niin ei sillä ole mitään väliä onko se yleinen vai ei :) Ainakin Helsingin Luxbagissa on Chloéa myynnissä, niin jos on Helsinkiin asiaa, niin siellä pääsisi mallailemaan kokoja ja värejä ihan luonnossakin, helpottaisi päätöksentekoa :)

      Hei ihana kuulla, että oli onnistuneet hankinnat! Eipä mitään, superkivaa että oli inspiraatioksi :) Mukavaa pääsiäisen aikaa sinne!

  4. Laukku on kyllä ihana, ootan jo asukuvia uuden laukun kanssa :)
    Ihanaa pääsiäistä <3

    1. Niitä on tosiaankin jo pari luvassa joten pian tulee ;) Kiitos ja ihanaa pääsiäistä sinnekin! <3

Comments are closed.