L3001

Ihonhoitoa herkälle iholle

Kaupallinen yhteistyö: Asennemedia & L300

Ihoni on viime aikoina ollut erityisen kenkulla tuulella. Tähän aikaan vuodesta tilanne atopian saralla alkaa usein helpottaa, mutta ehkä juuri nämä edestakaiset lämpötilat ovat saaneet ihoni reagoimaan. Vaihtelen ihonhoitotuotteita vuodenaikojen mukaan, mutta ainakin toistaiseksi olen yhä saanut käyttää superkosteuttavia tuotteita pitääkseni ihon kuivuuden kurissa. Atopian lisäksi ihoni on osoittanut erityistä herkkyyttä ja olen saanut jonkin allergisen reaktion niin eräästä kasvonaamiosta kuin viimeisimpänä hajuvedestäkin. Kutinaa, punaisuutta, kirvelyä – harmillisen tuttuja oireita kaikki.

L3001 L3003

Tämä pohjustuksena sille, miksi lähdin mielelläni kokeilemaan L300:n uutta Ultra Sensitive -ihonhoitolinjaa. Ruotsissa apteekkikosmetiikkasarjana tunnettu L300 oli minulle aikaisemmin tuntematon – tunnistin kyllä brändin ja purnukkojen ulkomuoto tuli heti mieleeni. Olin myös kuullut merkkiä kehuttavan muun muassa erään Asenne-kollegan toimesta, mutta en ollut itse ikinä testannut tuotteita. Kehujen lisäksi plussaa helposta saatavuudesta, L300 -tuotteita on myynnissä päivittäistavarakaupoissa eivätkä purnukoiden hinnat huimaa päätä.

L300 tosiaan lanseerasi vastikään Ultra Sensitive -sarjan, jonka kohderyhmään oma kuiva ja herkästi reagoiva ihoni kuuluu. Täydellinen koekaniini siis, joten ilmottauduin halukkaaksi kokeiluun! Ultra Sensitive -sarjaan kuuluu Foaming CleanserRich Face Cream sekä Light Face Cream. Kaikki tuotteet sopivat nimensä mukaisesti herkälle iholle ja ovat täten myös hajusteettomia. Ultra Sensitive -sarjan tuotteissa on muun muassa ihon omaa kosteutta sitovaa betaiinia, rauhoittavaa kauraöljyä sekä suojaavaa E-vitamiinia.

L300_4

Aloitin kokeiluni Foaming Cleanseristä edellisen puhdistusaineen sopivasti loputtua. Suosin nimenomaan vaahtoavia putsareita, sillä minusta niillä saa ihon paremmin puhtaaksi ilman jatkohinkkausta. Tämäkin poistaa meikin helposti, mutta ei jätä ihoa kiristävän kuivaksi vaan säilyttää kosteustasapainon. Vinkkasin tästä myös ystävälleni, joka kertoi kaipaavansa puhdistusainetta, jolla saisi meikit kerralla pois. Hän laittoi juuri eilen viestiä ja kiitti vinkistä, oli kuulemma toiminut hänellekin! Tykkään myös purkin käytännöllisyydestä – ainoa miinus ohuesta koostumuksesta, minkä vuoksi tuotetta lirahtaa kämmeniin helposti turhan paljon kerrallaan.

L300_3

Kasvorasvoista taas – Light Face Cream on  suunnattu normaalille sekä herkälle iholle ja itse otin sen käyttöön päivävoiteena. Mietin sitä ensi kertaa päivävoiteena kokeillessani kuinka en ole voidemaisten kasvorasvojen suurin ystävä totuttuani käyttämään niiden sijaan geelimäistä. Light Face Cream siitä huolimatta levittyi iholle hyvin ja kuivui nopeasti niin, ettei tarvitse jäädä odottelemaan meikkipohjan laittamista. Olin ennakkoluulojeni myötä jo valmistautunut kirjoittamaan kuinka tämä ei ollut niin makuuni, kunnes totesin tämän jättävän ihon supersamettisen tuntuiseksi. Rich Face Cream taas on kuivalle ja erittäin herkälle iholle tarkoitettu ja olenkin käyttänyt sitä yövoiteen tapaan sen toimittaen virkansa mainiosti. Purkkien samanlainen ulkomuoto tosin aiheuttaa välillä sekaannusta, minkä vuoksi olen pari kertaa aamuisin sipaissut “väärää” voidetta kasvoilleni, mutta Rich on kyllä käynyt meikin alle ihan yhtä hyvin.

L300_5

All in all – täällä yksi tyytyväinen herkkäihoinen koekaniini ja voin hyvillä mielin suositella muillekin! Nyt myös te siellä ruudun toisella puolen pääsette testaamaan ja jaossa on kolme tuotepakettia. Osallistu arvontaan kertomalla omista ihonhoitorutiineistasi jättämällä kommenttisi tähän postaukseen 13.4 iltaan mennessä. Arpaonnea ja kivaa uuden viikon alkua kaikille! :)

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT! Arpaonni suosi nimimerkkejä Kata, Paulina sekä Emilie – teihin on otettu yhteyttä sähköpostitse.

Related posts

49 thoughts on “Ihonhoitoa herkälle iholle

  1. Mun ihonhoitorutiinit on selkeät ja yksin kertaiset: kasvojen pesu ja kosteutus aamuin illoin, omalle ihotyypille parhailla tuotteilla. 😊

  2. Tästä tuotesarjasta olen kuullut hyvää muualtakin, joten pakko osallistua :)

    Minulle on muodostunut rutiiniksi kasvojen puhdistaminen ja kosteuttaminen puhdistusgeelillä, kasvovedellä, seerumilla, silmänympärysvoiteella ja kasvorasvalla. Vaihtelen voiteita vuoden ajasta riippuen, täälläkin kuivaiho on ollut nyt ongelmana talven aikana. Ihoni pysyy hyvänä, kun näiden tuotteiden lisäksi muistaa juoda tarpeeksi vettä, syödä vitamiinit ja ravitsevaa ruokaa sekä ulkoilla ja liikkua tarpeeksi :)

  3. Kasvojen pesu aamuin illoin ja satunnaisesti jaksaessani kuorintaa ja naamioita. Tällä hetkellä kiinnostus erilaisiin seerumeihin :) Puhdistusvaahtoa käytän itsekin kaikista mieluiten pesemiseen!

  4. Puhdistus ja kosteutus aamuin illoin sekä kuorinta kerran kahteenviikkoon. Satunnaisesti kasvohoidossa kosmetologilla 😊 Ihania tuotteita, pääsisipä kokeilemaan 😍

  5. huolehdin siitä että kasvot on puhtaat, kasvovesi ja kunnon kosteutus. päiväsaikaan uv-suoja!

  6. Mun ihonhoitorutiineihin kuuluu naaman pesu aamulla ja illalla sekä sen jälkeen kosteutus. Helppoa ja yksinkertaista;) Veikkaisin, että suurimmat tekijät, jotka pitävät ihoni suht hyvässä kunnossa on ruokavalio ja hikiliikunta sekä vitamiinit.

  7. Omiin ihonhoitorutiineihini kuuluu kevyt pesu konjac-sienellä aamulla, silmänympärysvoide sekä geelimäinen kasvovoide meikin alle. Illalla sitten meikinpoisto, pesu ja tuhdimpi kermainen kasvovoide. Keskiviikkoisin bruukaan laittaa kasvonaamion ja lauantaisaunassa tehdä kasvokuorinnan.

    Kyseiseltä merkiltä on tullut käytettyä jo pidemmän aikaa käsirasvaa, mutta ois kiva testata näitä muitakin! :)

  8. Olen käyttänyt tuotteita nyt puolisen vuotta ja en voi kun kehua. Ihoni on kuiva ja välillä tosi herkkä ja näistä ei tosiaan ole mitään pahaa sanottavaa. Hinta kruunaa vielä kaiken.

  9. Aamulla joko seerumia(kosteuttava), primer tai päivävoide meikin alle. Meikissä kevyet tuotteet. Illalla puhdistus ja kasvovesi. Yöksi vielä puhtaalle iho rasvaisempi rasva joka toinen- kolmas ilta.

    Päivisin sitten 1-2L vettä ja toki hyvät yöunet

    Näillä saaan pidettyä oman atooppisen ihon kunnossa :)
    Olisi ihana päästä kyllä testailemaan uusia tuotteita! Opiskelija budjetilla en uskalla kovin usein testailla uusia tuotteita.

  10. Meikin pesu iltaisin ja aamulla puhdistus kasvovedella. Minulla on pintakuiva iho niin kiinnostaisi kokeilla kosteuttaako tämä sarja tarpeeksi sitä.

  11. Juuri eilen katselin noita kaupan hyllyllä mutten vielä uskaltautunut ostamaan, ehkäpä tämän jälkeen uskaltaudun :) Omiin ihonhoito rutiineihin kuuluu kasvojen pesu aamuin illoin, puhdistus kasvovedellä ja tietysti kosteutus päivä- ja yövoiteilla. Jos olen meikannut niin tietysti meikkien pesu.

  12. Ihanaa! Hajuusteettomia hyviä hoitotuotteita on liian vähän :/
    Itselle on supertärkeää aina päivän päätteksi putsata meikit hyvin pois ja tämän jälkeen vielä putsaan ihoni eli käytännössä toteutan kaksivaiheista puhdistusta. Tuntuu että on toiminut hyvin eikä iholle jää “likaa”. Tämän jälkeen laitan yövoiteen iholle (en ole löytänyt täydellistä) ja silmäympärysvoiteen silmille. Jääkaapinkylmä tuote toimii ;) Aamuisin olen välillä laiska puhdistamaan ihoa, koska tuntuu että se kuivattaisi ihoa liikaa.. jokin muu tuote siis käyttöön? Mutta kuitenkin aina kosteutan ihoni ennen meikin laittoa. Itselläni käytössä aina herkän ihon tuotteet, mutta tuntuu etteivät ne toimi vain aivan niinkuin haluaisin :/ Olisi ihanaa päästä kokeilemaan näitä, josko omat vakkaripurnukat väistyisivät vihdoin tieltä!
    Ihanaa kevättä!

  13. Aamuin illoin puhdistusmaidolla pesut, meikinpoisto. Liian harvakseltaan naamiot ja kuorinnat rutiineissa.. Sentään kosteuttaa muistan 😁 L300 sarjana tuttu, toivottavasti pääsisin testaamaan uuttakin sarjaa kun kasvojen iho on muuttunut melkoiseen kuntoon raskauden myötä – kuivuus ja herkkähipiäisyys ovat suorastaan räjähtäneet käsiin, mitä lähemmäksi la:ta mennään..

  14. Hyvinkin simppelit: iltaisin naamanpuhdistus ja kosteutus, aamuisin ainoastaan pesu vedellä. Ja päivän mittaan paljon vettä!:)

  15. Pesen meikin illalla suihkussa käydessä pois, jonka jälkeen rasvaan naamani ja koko vartaloni :) Aina välillä tulee lisäksi käytettyä kasvonaamiota tai kuorittua ihoa!

  16. Pesen miedolla puhdistusaineella kasvot aamuin illoin ja kosteutan. Kerran viikossa kuorin ihoni ja käytän tuhdimpia öljyjä. Hyvin yksinkertaiset perusrutiinit siis :). Toki yritän myös syödä monipuolisesti ja juoda paljon vettä. Nämä tuotteet kyllä kiinnostavat tätä atoopikkoa!

  17. Vaikuttaa hyviltä tuotteilta, olispa kiva päästä testailee. Ihonhoitoon kuuluu lenkkeily, saunominen,kasvopesu, iltavoide ja nukkuminen…aamulla hellä pesu/kasvovesi sekä kevyt arkimeikki…kosteutusta kyllä kaipaan koko ajan, nytkin sataa vettä ulkona ja pitäis lenkille lähteä…saas nähdä, miten käy ;)

  18. Aamuisin käytän misellivettä sekä kevyttä kosteusvoidetta, illalla pesen kasvot SebaMedilla ja laitan yövoidetta. Lisäksi toki aamuin illoin silmänympärysvoidessa. Suunnilleen kerran viikossa kuorin kasvot ja laitan kasvonaamion. Kuulostaa kiinnostavalta sarjalta; täytynee testata vaikkei arpaonni osuisi kohdalle! :)

  19. Aamuisin kasvojen pesu vedellä ja kosteutus, iltaisin huolellinen meikinpesu ja kosteutus. :) Satunnaisesti käytän myös kuorintoja ja kasvonaamioita. Ja tietysti runsas vedenjuonti ja terveellinen ruokavalio tukevat mun ihon hyvinvointia!

  20. Omat ihonhoitorutiinini ovat tosi simppelit, ehkä vähän liiankin. Pesen kasvot ja rasvaan :D Testaisin mielelläni noita tuotteita, sillä itselläni on todella herkkä ja erityisesti kuiva iho.

  21. Mukana arvonnassa :) Päivittäin pesen meikit, ja rasvaan ihoni :) Ihoni on kuiva, joten aika paljon saa rasvata. Lisäksi käytän päivittäin päivittäiseen käyttöön tarkoitettua kasvoseerumia. Joskus harvoin kuorin saunan yhteydessä kasvoni :)

  22. Ihoni on myös tosi herkkä, punoittaa helposti ja talvisin pintakuiva. Pesen kasvot aamuin illoin vilpoisella vedellä ja puhdistusgeelillä, rasvaus sekä noin kerran viikossa kuorinta, ja kaikki tuotteet ovat hajusteettomia ja tarkoitettu juurikin herkälle iholle. Näitä tuotteita olisi superkiva testata! :)

  23. Puhdistus ja kosteutus ovat kaiken a ja o. Myös riittävä veden juonti, ulkoilu raittiissa ilmassa sekä terveellinen ruokavalio ovat tärkeä osa ihonhoitoa.

  24. Mun ihonhoitotuotteisiin kuuluu vain apteekin reseptirasvojani, nimenomaan atooppisen ja erittäin herkän ihon vuoksi. Ois kiva päästä kokeilemaan näitä tuotteita, ja niiden kenties omalle iholle sopiessa ostaa päivittäiseen käyttöön apteekkirasvojen tilalle! :)

  25. Rakastan erilaisia ihonhoitotuotteita ja hoidankin ihoani säntillisesti. Puhdistus öljyllä, kasvovesi, seerumi, voide ja silmänympärysvoide. Öisin käytän myös kasvoöljyä ja super rasvaista voidetta atopialaikuille. Tämä tuotelinja olisi niin omiaan omalle herkälle ja atooppiselle iholle.

  26. Pesen aamuin illoin kasvot. Aamuisin ihan vedellä ja illalla käytän tuotetta, jolla lähtee meikit samalla. Lisäksi käytän päivä- ja yövoidetta+silmänympärysvoide.

  27. Kasvojen pesu aamuin illoin, seerumi yövoiteen alle tai pelkkä seerumi yöksi ja kevyempi kosteusvoide aamuisin meikin alle. Kuorinta kerran-pari viikossa, tai kuoriva yöseerumi (dermosil) kuurina. Siinäpä se! 😊

  28. Vaikuttaa kokeilemisen arvoiselta! Omiin ihonhoitorutiineihin kuuluu kasvojen puhdistus aamuin illoin sekä kosteutus illalla yövoiteella ja aamulla päivävoiteella.

  29. Mun ihonhoitorutiinit vaihtelee pitkälti päivittäin – ajoittain kaipaa syväpuhdistavampaa otetta, ja joskus taas riittää pelkkä hellä puhdistus.

    Päivittäin tulee meikkaamisen yhteydessä rasvattua kasvot ja pohjustettua ne hoitavilla tuotteilla (kasvovesi, -voide, Lancomen energie se vie-seerumi ja kosteuttava primer). Meikit puhdistan myös päivittäin, jonka jälkeen yleensä kuorin kasvot kevyesti Lumenen pikakaunistajalla. Tämän jälkeen laitan C-vitamiiniseerumia ja iltavoidetta kasvoille ja dekolteelle. Lopuksi vielä pari suihkausta kosteuttavaa C-vitamiinisuihketta Bodyshopilta. :)

  30. Rutiineihin kuuluu päivittäin huolellinen puhdistus ja etenkin kosteutus, silti tuntuu että tuotteet eivät jostain syystä ole tasapainossa ja iho meinaa kuivahtaa vaikka kosteuttavaa naamiotakin tulee läträttyä harvase ilta. :/

  31. kasvovesi on ehdoton aamuina ja illoin! tykkään pestä aamulla viileällä vedellä ja sitten käyttää biothermin kasvovettä. omaan itse myös herkän ihon, joten pyrin panostamaan herkälle iholle sopiviin tuotteisiin. päivällä käytän meikin alla hieman kevyempää voidetta ja silmänympärysvoidetta, yöksi rasvaisempaa.

    julia

  32. Nykyään minulla on tosi suuri ongelma kuivan ihon kanssa johtuen lääkityksestä. Lääkityksen loputtua iho ei ole näin talvella palautunut. Ja voi että kun on kamala olo välillä. On kaikkia rasvoja, kuorintoja, jopa timanttikuorinnassa kävin ym… Silmänympärykset ei kestä meikkiä enää ollenkaan, onkohan oikeasti niin, että olen yhtäkkiä herkistynyt ripsarille tai silmämeikinpoistoaineelle… Sen kun tietäis. Mutta nyt kun olin reissussa Budapestissa, iho aivan kukoisti. Kaikki vinkit kyllä otan vastaan, ettei tarvisi meikittömänä loppuelämää olla. Mukana siis arvonnassa!

  33. Oon hävettävän laiska ihonhoitaja, lähinnä kasvojen pesu (aamulla vedellä ja illalla puhdistusvaahdolla) ja rasvaus… Joskus harvoin panostan ja kuorin ihon. Pitäis skarpata!! :D

  34. Oi, näitä olisi ihana testata!
    Omat ihonhoitorutiinini kaipaisivat varmaankin päivitystä. Pesen kasvot aamuin ja illoin ja levitän kosteusvoidetta. Siinäpä se :)

    Kivaa kevättä!

  35. Kasvojen pesu aamuin illoin, kasvovesi ja superkosteuttava voide! Plus kuorinta kertaviikkoon :)

  36. Täällä myös yksi kuivaihoinen! Etenkin nyt keväällä olen tuskaillut todella kuivan ihon kanssa, tuntuu että kasvojen iho on minullakin ottanut itseensä tästä säiden vaihtelusta. Olenkin yrittänyt etsiä sopivia tuotteita tähän todella kuivaan vaiheeseen..

  37. Mun ihonhoitorutiinit on aika simppelit. Pesu ja kosteutus asianmukaisesti. Itsekin kärsin herkästä ja kuivasta ihosta etenkin kasvojen alueella! Se tuottaa välillä niin kutsuttuihin rutiineihin muutoksia, eikä ihotyyppini takia varsinaisia toimivia rutiineita ole löytynyt! Näitä tuotteita testaisinkin mielelläni! :)

  38. Itse kärsin myös kuivasta ihosta ja kiristävästä tunteesta. Näin säätilojen vaihdellessa ihoni on huonossa kunnossa. Kärsin couperosasta ja itse suosin juuri herkälle iholle tarkoitettuja tuotteita. Kosteutan ja puhdistan kasvoja useita kertoja päivässä.

  39. Tämähän kuulostaa hyvälle, olisipa kiva kokeilla. Itsellä iho reagoi herkästi kaikkeen, viimeaikoina erityisen herkästi, ja on hankala löytää sopivia puhdistusaineita ja voiteita.

  40. Omiin ihonhoitorutiineihini kuuluu kasvojen pesu ja kosteutus joka ilta ja kerran viikossa naamio sekä kuorinta :)

  41. Olen laiska ja supervanhanaikainen. Pesen kasvoni aamulla ja illalla palasaippualla. Koska treenaan ja uin paljon, käytän lähinnä vedenkestävää ripsaria, jonka pesen silmämeikin puhdistusaineella. Lisäksi rasvaan kasvoja silloin kun muistan :D Nukun ja syön hyvin. Iho on kuin vauvanpylly näillä rutiineilla :)

Comments are closed.