Asu1

Ilonaiheita ja raidallista asua

Asu5 Asu6

– Viimeinenkin suoritus kanditutkintooni on nyt tehty ja pyyntö paperien ulosottamisesta lähtenyt eteenpäin, woop! Hieman siinä kestikin, vaikka itse kandinhan kirjoitin jo ennen vaihtoon lähtöäni. Tein kuitenkin alkuperäisiin suunnitelmiin muutoksen ja halusin siirtää koko vaihdon opintopisteet kandin sijaan maisteriin vauhdittaakseni siellä päässä valmistumista, mikä taas tarkoitti muutamien ekstrakurssien suorittamista. Nyt kuitenkin homma viimein paketissa!

– Kuvissakin näkyvät ihan oman kaapin perältä löytyneet tekonahkahousut. Näille ei tullut toissakeväänä silloin ne ostettuani niin hirveästi käyttöä, joten housut olivat ihan unohtuneet kaappiin. Nyt ne kuitenkin löydettyäni innostuin housuista uudelleen, hyvä löytö siis!

– Valoisan ajan jatkuminen pitkälle iltaan. Kirjoittelen tätä seitsemältä illalla, ja yhä ikkunasta tulvii auringonsäteitä. Niin mieletöntä, miten paljon valoisuus tekeekään mielialalle ainakin itselläni.

Asu1 Asu3

– Tennareiden ja nahkatakin korkkaaminen. Niin paljon kuin tätä kuvien pitkää harmaata villakangastakkia rakastankin, niin nämä toivottavasti jävät viimeiseksi asuksi sen kera  – tervetuloa kaikki ihanat kevätjutut!

– Se että pääsee aloittamaan kevään jo hieman aikaisemmin parin viikon päästä Milanossa. Lämpötilat huitelevat siellä parhaina päivinä jo kahdessakympissä, oihh! Olemme viime päivinä laittaneet myös ahkeraan ylös kahvila- ja ravintolavinkkejä, Instagram on suosikkispottini näiden bongaukseen. Toki jaan parhaat löydöt sitten tännekin reissun jälkeen!

Asu7 Asu8

– Vaikka ajatus ensi viikolla koittavasta pakkausrumbasta ahdistaa, peittoaa fiilis Helsinkiin muutosta sen kuitenkin ihan satanolla. Olen siitä niiin iloinen, etten osaa edes pukea tunnetta sanoiksi! Olemme kyllä porukalla pitäneet Vaasa-vappua vielä vaihtoehtona viimeisen vuoden kunniaksi, mutta muuten on pian aika hyvästellä opiskelukaupunkini.

– Kalenterin vierähtäminen pian huhtikuun puolelle – se tarkoittaa poikaystävän töiden loppumista ja saman katon alle pääsyä kevään erossaolon jälkeen. Just nyt mikään ei taida tehdä onnellisemmaksi kuin tämä!

Asu4

Coat / Zara
shirt / Zara
leather pants / Zara
bag / Givenchy
sneakers / Adidas
sunglasses / Ray-Ban

Photography: Minna Somero / Edit by me

Related posts

20 thoughts on “Ilonaiheita ja raidallista asua

  1. Aivan ihana asu! Itselläni on myös hakusessa vähän suuremmilla raidoilla varustettu rento kauluspaita kevääksi. Raitoja ei voi koskaan olla liikaa. :D

    1. Kiitos Iida! :) No sano muuta, raidat on ihania. Onneksi sellaisia leveäraitaisiakin paitoja on näkynyt paljon, varmasti siis vielä tärppää ;)

  2. Onnittelut papereiden ulostuloa vaille kandille! :) Mulla on varmaan mennyt ohi, suoritatko siis maisterivaiheen Helsingissä?

    Mukavalta näyttää asu jälleen kerran!

    1. Kiitos paljon ihana Tanja! :) Kiva vihdoin ja viimein pystyä pian sanomaan itseään virallisesti kandiksi, vaikka hyvää vauhtiahan tässä mennään jo maisteriakin kohti. Aloitin siis heti viime syksynä vaihdon jälkeen maisterikurssit Vaasassa ja suoritin ne syksyn ja tämän kevään aikana, nyt on jäljellä enää pari verkkokurssia ja gradu, joita voin helposti tehdä Helsingistä käsin :)

  3. Jos ymmärsin oikein niin ootteko nyt olleet poikaystäväsi kaukosuhteessa? Itekin mietin sitä tällä hetkellä, mutta asun kyllä Briteissä eli pitkätkin välimatkat tuntuu Suomeen verrattaessa tosi lyhyiltä :p Onko mielestäsi ollut helpompaa kun on samassa maassa ja näkee aina välillä kuin esim. vaihdon aikana?

    1. Joulusta lähtien ollaan tosiaan asuttu eri kaupungeissa poikaystäväni ollessa työharjoittelussa Tampereella. On kyllä ollut paljon helpompaa näin, arki menee kuitenkin nopeasti ja kevään aikana on ollut ihan muutama viikonloppu kun emme ole nähneet, joten helposti on saanut kaiken järjestymään :) Vaihdon aikana olimme kuitenkin puoli vuotta kokonaan näkemättä ja siihen päälle vielä haasteeksi aikaero yhteydenpidon suhteen, joten tämä on huomattavasti helpompaa näin Suomen sisällä :D

  4. Tällaiset positiiviset postaukset ovat niin mieleeni, tosin sulla niitä on aina – mikä on ihanaa!

    p.s oli kiva lukea Mariannan blogista kehuja sinusta, olen niin samaa mieltä <3

    1. Voi kun kauniisiti sanottu! Ihana sinä, aina itsekin niin positiivisena <3 Mariannan teksti ilahdutti hurjasti, täytyisi itsekin tarttua tuollaiseen kehuhaasteeseen :)

  5. Ihanaa Milanon-matkaa! Milano on itselleni hyvin tuttu ja rakas kaupunki, ja ajattelinkin vinkata pari omaa suosikkiani sieltä, vaikka mahdollisisesti ainakin ensimmäisen olet Instagramista voinutkin jo bongata. Ensimmäisenä Pavé Milano, joka on aivan ihana aamupala-paikka ja erittäin instagram-ystävällinen;) Sijainteja on pari, joista Via Felice Casatilla sijaitseva on kivempi. Toinen on ravintola Valà (Via Daniele Crespi 14), pieni ja tunnelmallinen, modernia italialaista tarjoava ravintola lähellä Naviglin aluetta, mutta sopivasti piilossa turisteilta. Hintataso on vastaaviksi Milanon paikoiksi todella kohtuullinen.

    Veera

    1. Voi kiitos paljon Veera vinkeistäsi, miten ihana että jaksoit tällaisia rustata!! Kumpikin oli ihan tuntematon entuudestaan, mutta laitoin samantien ylös, etenkin aamupalapaikkoja ollaan kaipailtu :) Iso kiitos ystävällisyydestäsi! <3

  6. Hei taas Jonna! :) Oon jo kauan ihaillu tota sun Zaran pitkää takkia, minkä kokoinen sulla on se? :) Ihanaa kevään jatkoa!

    1. Heippa Sari! Tää on ollut kyllä hyvä hankinta, käyttänyt ihan hurjan paljon :) Mulla on takki koossa XS. Kuin myös ihanaa kevään jatkoa! <3

  7. Hihi, ei uskoisi että tosiaan asutaan samassa maassa, sillä minähän en ole tälle keväälle vielä päässyt edes villatakkeja kunnolla käyttämään vaan untuvatakki on päällä! :D Ja mitä, noin kuivat kadut! Ei täällä :D

    1. Hahah, eikä! Turha siis valittaa, kevät on Helsingissä sinne nähden jo pitkällä ;) Vaasassakin on kyllä jo kuivat kadut, ai että!

  8. Ihana asu!<3

    Tulipas mieleen, olisiko mahdollisesti lähiaikoina tulossa Balmuirille alekoodia?:)

    1. Kiitos Jane! :) Menen parin viikon sisällä käymään Balmuirilla, joten minäpäs laitan toiveen viimeistään silloin eteenpäin! Palaan siis asiaan ;)

  9. Hei! Ihana postaus ja asu jälleen, tyylisi ei petä :) Kohta on tosiaan aika kaivaa kevättakit esille ja kysyisin sinulta neuvoa: millainen kevättakki olisi mielestäsi fiksu hankinta? Aiotko sinä hankkia jonkin uuden takin? Kiitos vastauksesta jo etukäteen ja kiitos kivasta blogista, olet ollut suosikkini jo vuosia :)

    1. Moikka Kata! Ensinnäkin kiitos itsellesi kun luet, aina yhtä ihana kuulla että joku on pysynyt menossa mukana jo pidempään <3

      Itse takkiasiaan sitten. Omat lempparini kevättakkien saralla ovat nahkatakki ja klassinen trenssi, jompaankumpaan kallistuisin siis :) Yhden uuden takkitulokkaan esittelinkin aikaisemmassa asupostauksessa eli bombertakin, mutta luulen että muuten pärjään nykyisillä. Voisin itse asiassa tehdä ihan postauksen kevättakeista kun nyt innostuin! Ehkä siis palaan vielä kattavamman vastauksen kera ;)

Comments are closed.