Beauty Tip: Base Makeup

Jatketaan taas kosmetiikkavinkkausten parissa, joskin tällä kertaa luvassa yhden tuotteen sijaan kolme suosikkia tämän hetkiseen meikkipohjaani. Siinä missä ennen saatoin käyttää samaa meikkipohjaa useamman vuoden olen viime aikoina ollut hieman tuuliviiri sen suhteen. Löysin laatikon perältä Lumenen monien ylistämän Longwear Blur Foundation -meikkivoiteen, jossa on sittemmin purkkikin päivitetty. Muistan kokeilleeni meikkivoidetta aikoinaan ja todenneeni sen liian kuivaksi ja paksuksi omalle iholleni. Nyt kuitenkin Lumenen lanseerattua Invisible Illumination -sarjan Instant Glow Beauty Serumin keksin sekoittaa sitä pari tippaa Bluriin, ja uusi suosikkiyhdistelmä oli syntynyt!

Pohjameikki1

Lumene Nordic Nude Air-light Puuteri*, Invisible Illumination Instant Glow Beauty Serum*, Longwear Blur Foundation

Olen kuullut monen käyttävän Beauty Serumia sellaisenaan, mutta omaa punakkuuteen taipuvaa ihoani se ei tasoita tarpeeksi. Itselleni se toimii kuitenkin täydellisesti tähän tarkoitukseen tuomaan kuulautta ja kosteutusta varsinaiseen meikkivoiteeseen. VIimeistelen vielä lopputuloksen sipaisemalla kevyesti niinikään uutta Nordic Nude -sarjan puuteria, joka kiinnittää meikin mutta ei kuitenkaan tee ihosta tunkkaisen ja paksun näköistä.

Pohjameikki2

Tässä aamulla kasvoille sudittu lopputulos iltapäivästä kuvattuna!

* saatu blogin kautta / sponsored product

Related posts