Banaanileipää & Cupsolo-laitteen arvonta!

Kaupallinen yhteistyö: Asennemedia & Paulig Cupsolo

Opiskeluiden ja deadlinejen painaessa päälle on muistettava myös kunnolla höllätä. Meillä on ollut opiskelukavereiden kanssa tänä keväänä useampaan otteeseen tapana kokoontua jonkun luokse ja leipoa jotain hyvää arjen piristykseksi sekä kahvin kaveriksi. “Pitäiskö tänään leipoa?” Ihan vaan vaikka tavallisena maanantaipäivänä, eikä suinkaan mitään terveysherkkuja vaan kunnon leivonnaisia – herkuttelua voi oman mentaliteettini mukaan harrastaa hyvällä omatunnolla, kunhan se nyt ei ole ihan jokapäiväistä. Joskus nämä kohtaamiset naamioidaan ryhmätyöpalaveriksi tai muuksi suunnitteluksi, useimmiten kuitenkin ihan vaan puhtaasti yhdessä rentoutumisen ja nautinnon vuoksi. Kyllä elämästä täytyy osata kiireen keskellä nauttiakin!

Pauligmaaliskuus4

Yksi meidän viime kuukausien vakkarileipomuksista on ollut banaanileipä. Se on aikaisemmin kuulostanut korvaani kovin oudolta yhdistelmältä, mutta saatuani ensimmäisen lämpimänä höyryävän siivun voinokareella höystettynä eteeni, oli se sitten menoa. Älkääkä antako nimen hämätä, banaanileipä on ennemmin makea leivonnainen kuin kuiva leivän kannikka. Banaanileivästähän löytyy vaikka mitä terveellisiä variaatioita, mutta me olemme toistaiseksi tehneet sillä ihan perinteisellä ohjeella, jossa ei ole sokerin tai vehnäjauhon kanssa säästelty. Mikä pettymys olikaan, kun kerran unohdimme sokerin leivästä kokonaan, eikä mokoma näin ollen kohonnut uunissa lainkaan saati maistunut yhtään miltään. Sen jälkeen ohjeen kanssa on noudatettu ekstratarkkuutta!

Pauligmaaliskuu2 Pauligmaaliskuu3

Minun on ollut tarkoitus laittaa banaanileivän resepti jakoon jo aikapäiviä sitten, mutta nyt siihen tuli hyvä sauma, sillä leipä sopii erityisen hyvin Paulig Cupsolon uusien kahvimakujen Vanillan sekä Cardamomin kaveriksi. Makukahvit jo itsessään lievittävät pahinta makeanhimoa, mutta nämä maistuvat banaanileivän kanssa, jossa ollaan samojen makuparien äärellä. Jos et siis vielä ole banaanileipää maistanut, niin nyt viimeistään on aika ottaa ohje talteen ja ryhtyä leipomispuuhiin! Varoitan tosin, että tuohon tulee hillitön himo – ihan täydelinen yhdistelmä suolaista ja makeaa.

Pauligmaaliskuu6

Banaanileipä
3 kypsää banaania (+1 halutessa koristeluun)
3/4 dl sulatettua voita
1,5 dl sokeria
1 kananmuna
1 tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa
1 tl vaniljauutetta
ripaus suolaa
3,5 dl jauhoja
pekaanipähkinöitä

Lämmitä uuni 175 asteeseen ja voitele leipävuoka. Soseuta banaanit kulhossa ja lisää sekaan sulatettu voi. Sekoita joukkoon leivinjauhe ja suola. Lisää sokeri, kananmuna ja vaniljauute, sekoita joukkoon jauhot.

Kaada taikina leipävuokaan, halutessasi lisää päälle vielä puolitettu banaani pitkittäin sekä pekaanipähkinöitä. Paista noin 50 minuuttia niin että leipä saa päältä hieman väriä, mutta jää sisältä pehmeäksi.

Pauligmaaliskuu1 Pauligmaaliskuu5

Olen tehnyt Pauligin kanssa yhteistyötä alkuvuodesta lähtien, jolloin meille muutti sieppeä valkoinen Cupsolo Empire -kapselikone. Koneella saa valmistettua niin perinteisiä suosikkikahveja kuten Juhla Mokkaa ja Presidenttiä kuin espressopohjaisia juomiakin. Olen ollut kapselikeittimeen tosi tyytyväinen, joten olenkin iloinen päästessäni arpomaan valkoisen Cupsolo ByMe -laitteen sekä lajitelman Paulig Cupsolo -makuja yhdelle teistä! Osallistut arvontaan jättämällä kommenttisi tähän postaukseen keskiviikko-iltaan 29.3 mennessä – muista täyttää sähköpostikenttä. Ja mikäli arpaonni ei suosi, saatte -15% kaikista Cupsolo-tuotteista Paulig Shopissa 9.4 asti koodilla JONNAMAISTA (koodin käyttäminen vaatii sisäänkirjautumisen Paulig Shopiin, käyttökertoja 1 / asiakas).

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT! Arpaonni suosi nimimerkkiä Olga – voittajaan on otettu yhteyttä.

436 thoughts on “Banaanileipää & Cupsolo-laitteen arvonta!

  1. Ihana leipäohje, tulee varmasti kokeiltua.

    Kahvikone olisikin melkoinen kevään piristys :D

  2. Resepti menee kyllä kokeiluun. Ja näin upeaan arvontaan osallistutaan ilman muuta. :)

  3. Täytyypä kokeilla tehdä tuota leipää. Varmaankin hyvää. mukana arvonnassa.

  4. Banaanileivän resepti on osunut silmiini monta kertaa, mutta edelleenkin on testaamatta… kyllä vielä joku päivä. Osallistun arvontaan :)

  5. Mukana! ? Täytyy kokeilla reseptiä. Pienesti erilaisella ohjeella on makeaa banaanikakkua tullu tehtyä, pienesti inkiväärillä maustettu luottoherkku ja erinomainen pakastettava vierasvaraksi.

  6. Banaanileipä kuullostaa kyllä erittäin hyvälle – täytyy ehdottomasti testata tuo ohje. Pauligilta tuli viime viikolla postissa uutuuskahvi näytteet ( Cupsolo Vanilla & Cardamom ), mutta itse laite puuttuu, joten käyttöä laitteelle olisi :)

  7. Olipa maukas ohje! Tuli kokeiltua ?Kahvikone olisi mahtava piristys tähän arkeen joka tuntuu tällä hetkellä todella raskaalta.

  8. Mukana! :) Täytyy myöntää etten ole koskaan kokeillut banaanileipää, ehkä tämän reseptin myötä sille voisi nyt olla aihetta. :D

  9. Teen silloin tällöin banaanileipää, omaan versiooni pilkon kuivattuja aprikooseja. Todella mehevä ja maukas leipä. Pitäisi varmaan taas leipoa pian… Ehdottomasti mukana arvonnassa, kahvikoneelle on aina käyttöä.

  10. Mukana ja hyvä kun tuohon leipään ei itsessään tule pähkinää vasn vain päälle jos niin tahtoo kun näin pähkinä-allergisen on vaikeaa korvata pähkinöitä ja manteleita jollain muulla.

  11. Mukana. Vanha cupsolo alkaa olemaan jo tiensä päässä kun niin uutta kaivattaisi. ?

  12. Voi nam, australialainen ystäväni leipoi usein jotakin versiota tästä leivästä ja voi se maistui pienelle palalle taivasta Englannin vesisateisessa talvessa. Ehdottomasti kokeilen ohjetta ja kuppi hyvää kahvia maistuu aina eli ilolla mukana arvonnassa.

  13. Keitin olisi mahtava synttärilahja ja semmoinen tästä huushollista puuttuu.

  14. Mukana arvonnassa ja voi vitsi nyt viimeistään pitäisi kyllä rohkaistua kokeilemaan tuota banskuleipää :)

  15. Ehdottomasti mukana! Jenkeissä asuessani rakastuin banaanileipään ja sitä onkin saatava aina säännöllisin väliajoin :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *