samsoe1

6 x tunnustus

Samsoe2

1. Olen tähän päivään asti luullut, että Toton Africa -biisissä lauletaan “I guess it rains down in Africa” oikeiden “I bless the rains down in Africa” lyriikoiden sijaan. Järkytys oli suuri, kun lurittelujani korjattiin ja sain selville oikeat sanat. The Weeknd’n Starboy biisiä taas lauloin pitkään “I’m a motherfucking stardust”. Juuh, Edelmanin Samulin tähtipölyä..

2. Rentouttavin mahdollinen asento minulle televisiota sohvalla katsoessa on, kun asetan käteni mukavasti leuan alle. Poikaystävä nauraa tälle aina kuollakseen ja on ilokseni myös ikuistanut tilanteen videolle, kun nukun tässä asennossa. Kaiken huippu oli kun hän kerran yllätti minut sohvalta KAUKOSÄÄDIN leuan alla. Älkää kysykö.

3. Tunnustan – olen joskus, kröhöm, ostanut uusia sukkia kaikkien ollessa pesussa. Okei, sukat ovat olleet tällöin muutenkin vähissä niiden kadotessa mystisesti aina tasaisin väliajoin, mistä johtuen olen oikeuttanut itselleni uusien ostamisen (seliseli).

Samsoe1

4. Olen aikaisemmin salilla rymähtänyt alas leuanvetotangolta ihan vaan kokeillakseni, saanko vedettyä yhtään leukaa. En sitten ehtinyt edes kokeilla, kun otteeni lipesi ja siinä lensin kaaressa lattialle kuin Leppäsen eväät. Onneksi sali oli silloin sentään aika tyhjillään, mutta kulman takana olleet tytöt eivät voineet välttyä kuulemasta jäätävää meteliä, jonka räpiköintini sai aikaan. Toivottavasti tilanne on tallentunut jonnekin valvontakameraan.

5. Ei siitä ole kauaakaan, kun en tunnistanut televisiossa leffaa katsellessa Bruce Willistä tai Tom Cruisea. Toi mies -toteamukseni sai poikaystäväni nostamaan kulmiaan; “Etkö ihan oikeasti tiedä kuka se on?”. Olen kertakaikkisen surkea näyttelijöiden kanssa!

6. Yöpöydälläni on aina vähintään kolme vesilasia. Tai niin monta kuin siihen nyt sattuu mahtumaan, parhaimmillaan laseja on jopa päällekkäin pinottuna. Vasta tilan totaalisesti loppuessa kiikutan ne pesuun.

Related posts

16 thoughts on “6 x tunnustus

  1. Mä luulin todella kauan, että Africa-biisissä lauletaan “I bless the rage down in Africa”. Ei kauhean hyvä versio… ?

  2. Oi, kuule ei toi Toto vielä mitään! Poikaystäväni luuli pitkään että Whamin biisissä Wake Me Up Before You Go-Go lauletaan “Wake me up and call me Coco” :D. Lievästi sanottuna repesin kun kuulin hänet sitä tässä yhtenä iltana lauleskelemassa.. xx

    http://www.shakespeareandsparkle.com/

    1. Hahah eikä, on kyllä niin hauska lukea muita väärinkuultuja lyriikoita :D Ei yhtään huono versio poikaystävältäsi!

  3. Siis olen kuullut tuon Toton biisin ihan tismalleen samalla tavalla! :D Ollaanko me molemmat muka voitu olla väärässä…? ;D

  4. Lauloin pitkään Anssi Kelan Milla kappaletta näin: Milla hei sun täytyy muuttuu, sun elämältä suunta puuttuu, sä aina tartut PIKKULEIPÄÄN… Mieheni kysyi, miten sinä laulat tuon kertsin?

    1. Ei vitsit että nauroin tälla, hahah! Väärinkuullut lyriikat on kyllä ihan huikeita :D

  5. Nyt pääsi nauru kohdille 5. ja 6. sielunsisko täällä:D vesilasit yöpöydällä ärsyttää varsinkin poikaystävääni, joka jaksaa mainita asiasta. ;)

    1. Hihi, hauska kuulla! :D Muistan miten kotona asuessani äitini inhosi vesilasitapaani, enpä ole tosiaan päässyt siitä vielä vuosien jälkeenkään eroon, hehe.

  6. Siis mä oon kokeillu leuanvetoa kuminauhalla niin että se lipsahti mun jalan alta kaameasti läsähtäen suoraan haaroväliin :—-D Meinattiin kaverin kanssa kuolla nauruun ja ai kamala alko nytkin naurattaa kun muistelee. :–D Enkä muista ikinä näyttelijöiden nimiä! Joka leffassa perus “Ton oon nähny ennenkin” ja sit se on joku Johnny Depp tyyliin.

    1. Hahah eikä, nauroin tälle ääneen kun edes kuvittelin tilannetta!! Täytyy varoa ensi kerralla kuminauhan kanssa, vaaransa siis siinäkin :’D

  7. Mulla oli täysin sama vika Toton kohdalla! Tajusin sitten jossakn vaiheessa, että kuulostaapa oudolta, ja kävin tarkistamassa. Toinen vastaava oli David Guettan Dangerous, “something in the night is dangerous” oli mun mielestäni “fucking in the night is dangerous” :D

    1. Onhan tossa Totossa nyt jotain mätää kun ei ole ainoita jotka on kuulleet näin! :D Hahah, väärinkuullut lyriikat on kyllä ihan loistavia aina. Itseltänikin näitä omia versioita löytyy niin paljon, pitäisi laittaa ylös ensi kerralla :D

Comments are closed.