Pooloneule1

Ripped Jeans Winter Edition

Tämä asu on harvinainen näky ylläni näinä päivinä. Viime viikkojen asuarkistot nimittäin ovat olleet kovin harmaapainotteisia, mutta tästäpä ei löydy yhden yhtä pilkahdusta harmaata! Eikä muuten mustia housujakaan, jotka nekin ovat olleet pääosassa pukeutumisessani kuluneiden kuukausien aikana. Jotenkin sitä aina unohtaa sinisten farkkujen olemassaolon näinä talven pimeimpinä kuukausina, kun taas kesää kohden mennessä ne ovat yksi vaatekaapin peruspilareistani. Nämä kulutetut rennosti istuvat farkut ovat aikaisemmin esittelemäni alelöytö ja ne täytyy kyllä kelien salliessa kaivaa toistekin kaapista, niin raikasta vaihtelua. Tuo ihana palmikoitu pooloneule taas herätti paljon kyselyitä Snapchatissani, mutta on valitettavasti jo parin vuoden takaa.

Kuvattiin nämä muuten Minnan kanssa (siinä vasta ihanan energinen mimmi!), eikä lopputuloksesta meinannut tulla yhtään mitään. Olimme onnistuneet valitsemaan tuulisimman mahdollisen päivän, joten paitsi että puolet hiuksista oli koko ajan suussa ja hattu kutakuinkin omilla teillään taivaalla, olimme pikaisen kuvaamisen jälkeen aivan kylmästä kankeina. Onneksi mennään kevättä kohti koko ajan – näin ainakin optimistisena alan aina ajatella tammikuussa, vaikka pakkanen tosiasiassa ulkona vielä paukkuukin :D Kivaa keskiviikkoa sinne!

Hattu9 Hattu6 Poolo1 Pooloneule1 Hattu5 Hattu2 Hattu3

Coat / Zara
knit / Massimo Dutti
hat / Balmuir (sponsored, find here*)
jeans / Zara
bag / Mulberry
shoes / Depeche

You’ve seen a lot of grey in my outfit pictures lately and the truth really is that I’ve been wearing that color basically every day – simply can’t get enough of it! Thus this one’s something different for a change – not even a hint of grey in this outfit and it’s also been a while since I’ve worn something else than black pants. For some reason I always forget the existence of blue jeans at this time of the year but how fresh they look in the middle of the winter. Or what do you think? Have a great Wednesday!

Photos: Minna Somero / Edit by me
* adlink

Related posts

6 thoughts on “Ripped Jeans Winter Edition

  1. Hei random kysymys joka ei liity postaukseen mutta näin sun snäpissä other stories kutsun (?) niin tiedätko milloin se avaa? :D t. epätoivonen

    1. Haha ymmärrän, täälläkin on odotettu liikettä Suomeen kuin kuuta nousevaa! Avajaisia vietetään helmikuun alussa joten olettaisin että silloin aukeaa ovet sitten muutenkin :)

    1. Eikös, minustakin nämä on just eikä melkein! Ehdottomasti useammin siis päälle jo näin talvisaikaankin, kunhan vaan ei ole paukkupakkasia ;)

    1. Heippa! Joo itse asiassa oon lähiaikoina koukuttunut kahteenkin huippusarjaan :D Katsoin hetkessä läpi Areenasta löytyvän norjalaisen Skam -sarjan, sitä on kehuttu paljon eikä turhaan, viihdyttävä nuorten sarja. Nyt taas olen katsonut Netflixistä How to Get Away with Murder ja huh se on tosi hyvä, suosittelen! Kannattaa tsekata myös tänne postaukseen saamiani sarjavinkkejä, http://jonnamaista.com/2017/01/winter-wear-neutral-tones/ :)

Comments are closed.