Monthly Archives: December 2016

pariisi4

Travel Round Up 2016

Nyt on joulun pyhät vietetty – lähinnä sohvalla makoilun, leffojen ja lautapelien parissa. Niin ja tietysti juustolautasta ja konvehtirasiaa tyhjentäen, mutta juuri tällaisissa rennoissa merkeissä joulun kuuluukin mennä. Olo on super levännyt kaikkien pitkien unien ja läheisten kanssa vietetyn ajan jälkeen, joten eikun nokka kohti viikonloppua ja uuden vuoden rientoja. Nyt kuitenkin aika palata vähän muistelemaan kulunutta vuotta – tämän tyylisiä koosteita mahtuu tälle viikolle ehkä vielä muitakin.

Vuosi 2016 oli matkustamisen puolesta ihan unelma. Pääsin reissaamaan vuoden aikana enemmän kuin koskaan aikaisemmin, vaihdossa ollessa kun oli helppoa ja halpaa liikkua etenkin Euroopan sisällä. Ajattelin tehdä pienen vuosikatsauksen reissujen osalta linkaten samalla myös tekemäni vinkkipostaukset kuhunkin kohteeseen. Toivon hartaasti, että ensi vuonnakin pääsisi matkustamaan, jos ei nyt ihan näin paljon niin jonnekin edes! Nimimerkillä matkakuume jyllää ja pahasti.

Marseille1

Marseille

Ensimmäisenä tietysti Ranskan Marseille, jossa vietin kevätlukukauden opiskelijavaihdossa. En ollut koskaan aikaisemmin Marseillessa käynyt, mutta kuullut vaan kauhutarinoita, jotka sitten osoittautuivatkin ihan höpöhöpöksi nähtyäni kaupungin itse omin silmin. Kevät täällä oli ihan mahtava ja on jo kova ikävä takaisin Ranskan aurinkoisiin maisemiin! Ajatus loppukevään tenttiviikoista rannalla kuumuudessa aperolia siemaillen nostaa edelleen hymyn huulille.

Barcelona1 kopio

Barcelona

Ensimmäinen reissumme Marseillesta kohdistui Barcelonaan, jonne pääsi näppärästi halvalla yöbussilla. Täytyy sanoa, että yöbussi oli yllättävän kivuton kokemus näin mukavuudenhaluisellekin tyypille! Reissu oli tosi onnistunut ja kävimme monessa kivassa ravintolassa ja kahvilassa, sinne päin suuntaaville vinkkinä tämä Tips for Barcelona -postaus.

Marrakech7

Marrakech

Helmikuussa lähdimme isolla porukalla viileää Marseillea pakoon Marokkoon Marrakechiin ja vitsit tämä oli kyllä siisti reissu! Vietimme päivät upean villamme altaalla auringosta nauttien, söimme superhyvää paikallisen perheen valmistamaa ruokaa ja pidimme hauskaa koko poppoon voimin. Olemme heitelleet välillä ilmoille reunionia samoissa maisemissa, mutta jää nähtäväksi onnistuuko se ikinä :D

Pariisi4

Pariisi

Maaliskuussa matkasimme junalla Pariisiin, jossa vietimme pari päivää toisen kämppikseni kanssa. Pariisi aiheuttaa joka ikinen kerta sydämentykytyksiä ja rakastan kaupunkia niiin paljon! Erityisen reissusta teki muotiviikot, joiden myötä kaupunki oli entistä enemmän täynnä hulinaa ja oli huippua tarkkailla tyylitaitureita kaduilla. Pääsimme myös osallistumaan Marimekon näytökseen, joka oli hieno kokemus.  Aamupalavinkkejä Pariisiin kaipaaville postaus Paris Breakfast Tip.

Rooma5

Rooma

Pariisin jälkeen vuorossa oli samassa kuussa vielä Rooma, johon ihastuin itse ikihyviksi! Olin käynyt viimeksi Roomassa ihan nuorena, joten muistikuvia ei hirveästi ollut, mutta kaupunki kiri heti suosikkieni kärkeen. Niin ihana tunnelma, kauniit rakennukset ja mielettömän hyvää ruokaa. Olen tämän jälkeen monesti todennut poikaystävälle, että tänne haluan hänen kanssaan vielä päästä pian! Tein Rooman ravintoloista ja kahviloista oman postauksensa: Rome Tips – Where to Eat.

Nizza5

Nizza

Meidän oli alunperin tarkoitus tehdä kunnon roadtrip Etelä-Ranskassa, mutta lähdimme loppujen lopuksi porukalla vaan Nizzaan. Itselleni tämä oli ensimmäinen kerta Nizzassa ja tykkäsin kaupungista niiin paljon! Reissu oli kaiken kaikkiaan ihan loistava, hymyilyttää pelkkä ajatus kun makoilimme rannalla auringossa tai ihastelimme pastellinvärisiä taloja. Tulin tänne heti perään vielä perheeni kanssa, jolloin kävimme autolla myös Cannesissa ja Monacossa. Jos kaipaat Nizzaan hotelli- tai ravintolasuosituksia, niin kurkkaa tämä postaus.

Tukholma5

Tukholma

Suomeen palattuani olin kesän töissä, mutta onneksi sain paria jo ennalta sovittua reissua varten hieman vapaata. Yksi kesän kohokohdista oli nimittäin Coldplayn keikka Tukholmassa, jonne lähdimme tyttöjen kanssa. Keikan muisteleminen aiheuttaa edelleen vilunväristyksiä, upea kokemus! Kesäinen Tukholmakin näytti parastaan ja myös alennusmyynnit olivat sopivasti käynnissä. Pari hyvää ravintolavinkkiä löytyy Stockholm Snapshots -postauksestani.

London

Lontoo

Viimeisimpänä vielä Lontoo, jonne  suunnattiin niin ikään keikan perässä poikaystävän ja tämän siskon kanssa. Ei sillä, että Lontoossa käyminen vaatisi mitään sen erityisempää syytä, mutta menimme katsomaan Mumford & Sonsia British Summer Festivalseille. Tämäkin oli ihan huikea kokemus ja Lontoo itsessään on aina yhtä ihana. Voisin palata ihan tältä istumalta takaisin! Lontoojuttuja löytyy mm. täältä ja täältä.

Vuotta 2017 ja sen toivottavasti mukanaan tuomia reissuja odotellessa!

Related posts

telmajoulu

Merry Christmas

telmajoulu

On aika toivottaa mitä mahtavinta joulua teille kaikille ihanille, karvaiset toivotukset myös Telmalta söpössä jouluneuleessaan, hih! Hiljennyn pariksi päiväksi sulkien läppärin visusti ja palailen linjoille viimeistään tapaninpäivän jälkeen. Toivottavasti tekin siellä ruudun takana ehditte jouluna kunnolla rauhoittua ja viettää aikaa läheisten kanssa. Tunnelmallista joulun aikaa kaikille <3

Just wanted to come and wish Merry Christmas to all of you my lovely followers! Hope your Christmas is full of joy, relaxing and time spent with loved ones. I’m going to take a couple of days off and I’ll get back here after the Christmas holidays. Once again – Merry Christmas! <3

Related posts

joulu3

Before Christmas Eve

Enää yksi yö jouluaattoon, jeee! Pari viime viikkoa on kyllä mennyt ihan hurjan nopeasti – lahjaostoksilla juosten, vuoden viimeisiä työjuttuja hoitaen ja ennen kaikkea myös kavereita ja perhettä nähden. Yleensä kaikki ovat varsin kiireisiä näin joulun alla, joten olen erityisen iloinen, että olen ehtinyt viettää paljon aikaa läheisten kanssa nyt pitkästä aikaa Helsingissä ollessani. Eilen kokoonnuttiin vielä Vaasan opiskelukavereiden kesken syömään Punavuoreen Lungiin, joka oli muuten tosi kiva itselleni uusi ravintolatuttavuus!

Joulu3 Joulu1

Enää ei tarvitse juosta kaupoilla lahjojen perässä ja kodin joulusiivouskin on tehty, joten nyt saa keskittyä huomisen odottamiseen. Nukuin tänään oikein pitkään torkuttaenkin autuudella pari kertaa, minkä jälkeen söin aamupalan kaikessa rauhassa. Olen muuten ihan koukussa joulukahviin – Nespresson koneella tehdessä ripottelen ihan vaan kanelia maitovaahdon päälle, suodatinkahvia keittäessä taas voi heittää jo purujen sekaan ripauksen sekä kanelia että kardemummaa. Kannattaa kokeilla, pelkkä kanelikin antaa ihanan jouluisen maun kahviin!

Joulu2 Joulu4 Joulu6

Kaikki viimeisetkin lahjatkin ovat viimein paketeissaan. Lasten lahjat on kääräisty punaisenkirjaviin tonttupapereihin tottakai, muutaman muun taas paketoin kullalla koristelluihin mustavalkoisiin paketteihin ja yhden söpöön lahjakassiin. Omista kuvissakin vilahtavista aikaisista joululahjoista kiitos Balmuirille – sohvalta löytyvän valkoisen Kid Mohair -viltin alle on ihana pujahtaa lämmittelemään ja tuo ylläolevan kuvan Alpaca Fur -tyyny on niiin kaunis (ja muuten tietysti eettisesti tuotettu!).

Hitaan aamun jälkeen tossua toisen eteen, kun lupasin mennä kotikotiin auttelemaan äitiä jouluruokien ja muiden valmistelujen kanssa. On nuo mammat muuten aikamoisia superihmisiä näin joulun alla, kun jaksavat aina puurtaa ja laittaa pöydän koreaksi. Nyt menoksi, ihanaa aatonaattoa ja toivotan teille vielä huomenna hyvät joulut! ;)

Related posts