2 x mainio meikkipohja

Esittelyssä pitkästä aikaa pari maininnan ansaitsevaa meikkipohjaa! Olin vailla uutta meikkivoidetta edellisten loputtua, mutta oikeanlaisen löytäminen on helpommin sanottu kuin tehty. Ihoni on tähän aikaan vuodesta haasteellinen, sillä se on todella kuiva, ja vähänkään liian tökötit meikkivoiteet kuivuvat kasvoille päivän mittaan. Kaipasin siis kosteuttavaa ja tarpeeksi ihonsävyä tasoittavaa mutta kuitenkin kuulasta pohjaa – aikamoiset vaatimukset yhdeltä tuotteelta! Tässä kuitenkin kaksi omassa arsenaalissani uutta suositusta.

Meikkivoide1 Meikkivoide3

Lancôme toi hiljattain markkinoille uuden Teint Idole Ultra Cushion -meikkivoiteen, jonka sain aikaisemmin syksyllä kokeiltavakseni. Odotukset olivat suuret, sillä merkin Teint Miracle meikkivoide on ollut pitkään käytössäni ja hyväksi todettu. Kauniista kultaisesta rasiasta paljastuu levitykseen tarkoitetun vipan lisäksi “meikkivoidetyyny”, josta taputellaan vipalla meikkivoidetta. Superkätevä etenkin mukana kuljetettavaksi, tässä kun meikkivoide on näppärästi pakattuna eikä tarvitse pelätä sotkemistakaan. Teint Idole Ultra Cushion on aiemmin lanseerattua Miracle Cushionia peittävämpi ja tällä saa samettisen mutta kuitenkin ihanan kevyen lopputuloksen. Sävy on pikkuisen liian tumma minulle talvisaikaan, joten säästelen tätä keväämmälle ihon saatua hieman päivetystä.

Meikkivoide2

Toinen suositus taas menee Yves Saint Laurentille, jonka meikkivoiteita en ollutkaan aikaisemmin kokeillut. Tätä Le Teint Touche Eclat -meikkivoidetta ovat ylistäneet monet ystäväni, minkä johdosta lopulta kävin pyytämässä Sokokselta pienen purkin kokeiltavakseni. Tämä on aivan sairaan hyvä! Meikkivoide sulautuu iholle täydellisesti ja peittää tarpeeksi olematta kuitenkaan pakkelimainen, eikä koostumus ole myöskään liian kuiva. Ihastuin Touche Eclatiin jo sen pikkuisen purnukan perusteella ja jäin kärkkymään alennusta, koska puteli on normaalihintaisena aika tyyris. Vinkvink, nyt on kuitenkin Sokoksella joulukuun ajan tarjouksessa!

Meikkivoide4

Tässä vielä lopputulosta Touche Eclatin kanssa. Mielestäni jälki on tosi kaunis ja kuulas, mutta tasoittaa kuitenkin punakkaa ihonsävyäni. Joku tarkkasilmäinen muuten ehkä huomaa, että otin nyt juhlakautta varten taas väliaikaisesti ripsienpidennykset. Kiva arjen helpotus, joskaan pitkään en ikinä näiden kanssa viihdy, kun tulee liian kova kiusaus päästä hieromaan silmiä, haha. On kuitenkin vaihteeksi taas ihanaa, kun ei tarvitse sutia ripsiväriä aamuisin lainkaan!

6 thoughts on “2 x mainio meikkipohja

  1. Oi pitääkin testata sitten seuraavaksi tuota Lancomen cushion meikkivoidetta! Jättääkö kiiltävän vai mattapintaisemman lookin? :) Mulla on tällä hetkellä L’Oréalin Nude Magique Cushion- meikkivoide (tavallisen lisäksi), ja tää jättä’ ainakin kivan mattapintaiseksi, jolloin puuteriakaan ei välttämättä tarvitse laittaa. Tykkään kantaa tätä mukana joka paikassa, ja esim baariin pikkulaukkuun sopii mainiosti huulipuna ja tämä, kun ei tarvitse sitten koko arsenaalia kantaa mukanaan :D

    1. Mm mun mielestä ei ihan täysin matta, olen puuteroinut vähän T-aluetta niin lopputulos on paras. On kyllä mahtavan kompakti, harvoin tulee meikkivoidepulloa kannettua missään mukana, mutta tämä mahtuisi hyvin laukkuun mukaan!

  2. Hommasin ton YSL:n meikkivoiteen alkusyksystä ja ihastuin heti ekasta levityksestä !
    Levittyy ihanasti ja pysyy paikoillaan ihan koko päivän, ja ihanan kuulas :) Lancomen teint miracle on kanssa vanha lemppari, mutta tää kiri kyllä kärkeen !

    1. Se on niiin hyvä, ihan mielettömän kaunis lopputulos! Kiva kuulla että joku muukin on tuon löytänyt, on siis kaikkien kehujen arvoinen ;)

    1. Ostin sen ihan vastikään Stockalta, oli muistaakseni Decor Stockmannin mallistoa :) Se on tosi kaunis!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *