puhtaastikotimainen5

Täytetyt Portobellot

Yhteistyössä Asennemedia & Puhtaasti Kotimainen

Olen ollut viime aikoina kovin laiska kokeilemaan mitään uutta keittiön puolella. Sitä niin helposti juurtuu arjessa niihin tuttuihin mahdollisimman yksinkertaisiin resepteihin, että kynnys etsiä uusia vaihtoehtoja ja testata jotain muuta on suuri. Viikonloppuisin tulee useammin aktivoitua tällä saralla, mutta arkena laiskuus iskee ainakin meidän taloudessa.  Kaupassa ostoskoriin päätyy viikosta toiseen samoja aineksia enkä voi kuin moittia itseäni – miksi ihmeessä, kun hyllyistä löytyisi vaikka mitä, jos vaan vähän avaisi silmiään ja tutustuisi valikoimiin tarkemmin.

En esimerkiksi juuri koskaan osta näin syys- tai talviaikaan sieniä – herkkusienet ovat kuuluneet lähinnä kesällä grilliin kasvisten kaveriksi, vaikka ne sopisivat monenlaisena lisukkeena ruuanlaittoon muutenkin. Kaiken lisäksi kaupasta saa kotimaisia viljeltyjä sieniä ympäri vuoden Sirkkalehtimerkillä varustettuna, eli ei suinkaan ole kyse mistään harvinaisesta kesäherkusta, vaan puhtaita ja laadukkaita sieniä on saatavilla aina. Tämä yhteistyö toikin kohdalleni oivan haasteen – mitä uutta ja innovatiivista kokata herkkusienistä tähän aikaan vuodesta?

Puhtaastikotimainen2 Puhtaastikotimainen1 Puhtaastikotimainen3

Ei huolta, tapani mukaan resepti pysyy hyvinkin simppelinä, eikä mistään järin suuresta innovaatiostakaan ole loppupeleissä kyse. Moni kuitenkin ehkä mieltää täytetyt herkkusienet nimenomaan kesään kuuluvaksi ruuaksi – tuorejuustolla tai koskenlaskijalla höystettynä, pekoniin kääräistynä ja eikun grillille tirisemään. Meidän kesämökillä näitä on tehty pienestä pitäen, joten valitsen sieniä grillattavaksi joka kesä toisensa jälkeen. Ajattelinkin, että on aika päivittää tämä herkku ja tuoda täytetyt sienet ruokapöytään näin syksylläkin!

Kaupan hyllyltä valitsimme Champin kauniita suuria ruskeita herkkusieniä – toiselta nimeltään portobelloja. Iso hattu sopii täydellisesti täytettäväksi, nyt kuitenkin skipattiin ne edellä mainitut tuorejuusto sekä pekoni ja kokeiltiin jotain erilaista. Päädyimme tekemään kahta versiota ja kruunaamaan komeuden valkosipulivoilla – kannattaa ehdottomasti testata!

Puhtaastikotimainen7 Puhtaastikotimainen5

Täytetyt portobellot valkosipulivoilla

Rasia isoja portobellosieniä
2 valkosipulinkynttä
2 rkl voita
balsamicoa koristeluun

Tomaattimozzarellatäyte:
pinaattia tai basilikaa
mozzarellaa
kirsikkatomaatteja
Sinihomejuustotäyte:
sinihomejuustoa
leipää murustettuna

Irroita sienistä jalat, harjaa tai huuhtele huolellisesti ja kuivaa sienet talouspaperilla. Pilko valkosipuli pieneksi, sulata voi ja sekoita ne keskenään. Sivele valkosipulivoita hattuihin. Valmista haluamasi täytteet – me valitsimme toisiin sieniin mozzarellaa, tomaattia ja pinaattia (basilikan uupuessa kaapista), toisiin taas sinihomejuustoa sekä murusteltua maalaisleipää. Laita sienet uuniin 200 asteeseen noin 10:ksi minuutiksi tai kunnes juusto on alkanut sulaa ja saanut kevyttä väriä. Rouhaise päälle mustapippuria ja valuta balsamicoa maun mukaan.

Puhtaastikotimainen4 Puhtaastikotimainen6

Superhelppoa ja hyvää – ehkä jopa yllättäen tykkäsimme molemmat enemmän tuosta sinihomejuustoversiosta, vaikka olin itse sen suhteen vähän skeptinen. Leivänmurut toivat kivasti rouskuvuutta ja sinihome nyt vaan sopii loistavasti sienen kanssa, tosin ei tuo mozzarellaversiokaan huono kilpailija ollut. Tässä siis maukas alkupala syksyn pimeneviin iltoihin, huikatkaa ihmeessä jos testaatte! :)

Related posts

8 thoughts on “Täytetyt Portobellot

  1. Simppelit reseptithän ne usein parhaita ovat, tätä voisin hyvin kuvitella kokeilevani, herkulliselta näyttää! :)

    1. Jes kiva kuulla! Harvemmin sitä itsekään innostuu kauhean monimutkaisista resepteistä, joten yksinkertaisuus kunniaan :) Tule huikkaamaan jos päädyt testaamaan, että maistuiko!

  2. Nam, näyttää niin hyvältä! Kesäisin mun lemppariherkkua on juurikin grillatut herkkusienet pekonilla ja jollain hyvällä tuorejuustolla joten nää menee aivan varmasti menee kokeiluun :-)

    1. Ah ne vaan maistuu joka kesä! Toivottavasti tykkäät näistäkin, ja tosiaan täytteitähän voi valita mitä vaan tekee mieli :)

Comments are closed.