Porvoo5

Porvoossa ja kahvilasuositus

Toissa viikonloppuna ajettiin poikaystävän kanssa Porvooseen – se on joka kesän must! Olin ehtinyt käydä täällä jo alkukesästä (joko siitä on niin kauan, kääk!) tyttöjen kanssa kerran syömässä, mutta haluttiin tehdä vielä meidän perinteinen päivävisiitti hienon säänkin kunniaksi. Näin upealla kelillä ja vieläpä lauantaina vanha kaupunki kuhisi ihmisiä ja etenkin turisteja, sulauduin siis hyvin joukkoon kamera olallani, heh.

Porvoo3 Porvoo2 Porvoo1

Meidän oli tarkoitus ensin mennä johonkin uuteen paikkaan syömään, mutta hirveässä nälässä kotoa lähtö johti lopulta siihen, että perille päästyämme emme jaksaneet suoda yhtään ylimääräistä ajatusta ravintolan miettimiselle. Sinnen terassi ja burgerit on hyväksi todettu kombo, joten mitä sitä vaihtamaan!

Insta1 Porvoo4 Porvoo5 Porvoo6

Yksi uusi paikka oli kuitenkin testattava, nimittäin paljon kehuttu Cafe Postres, joka oli kyllä  kaikkien kehujen arvoinen. Postres on perujaan vanha helsinkiläinen Michelin-ravintola, mutta sittemmin aloittanut jälleen toimintansa kahvilan muodossa Porvoossa. Ensimmäisenä silmänsä iskee väistämättä upeaan sisustukseen – täällä on hienosti osattu yhdistää uutta ja vanhaa, kuten modernia marmoria ja rosoista puuta sekä kuparia keskenään. Ihan esteetikon unelma, niin kaunista!

Tarjonnatkaan eivät jääneet sisustukselle kakkoseksi, kaikki tiskissä ollut näytti mielettömän hyvältä ja valmistetaan muuten paikan päällä omin kätösin. Jälkkärihimoissamme oli maistettava kotikutoista jäätelöä – Postresin oma erikoisuus paahdettu voi ja pinjansiemen -jäätelö oli superhyvää. Ehdoton suositus siis Porvooseen!

PS. Jos jäi huomaamatta, niin loin eilen blogin Facebook-sivuille Blogikirppis-kansion, jonne lisäsin ensimmäisiä myyntiin meneviä vaatteita ja asusteita. Käykää sieltä kurkkaamassa, josko löytyisi jotain! :) Päivittelen sinne varmasti myöhemmin vielä lisää, joten sivusta tykkäämällä pysytte ajan tasalla.

Related posts

8 thoughts on “Porvoossa ja kahvilasuositus

  1. Hei ihan mihinkään liittymättä aattelin kysästä, että mistä siun olkkarin matto on peräisin? Näytti jossain ig- tai snäppikuvassa just täydelliseltä!

    1. Heippa! Se on VM-Carpetilta Askosta :) Mulla on muuten jäänyt ylimääräiseksi samainen mutta sellaisena nougatinruskeana, jos kiinnostelee!

  2. Oi Cafe Postres, siellä tuli kesän aikana käytyä kahdesti, toisella kerralla koko reissu Porvooseen johtui ihan vaan siitä että mun oli pakko päästä syömään uudestaan sitä ihanaa voi ja pinjansiemen -jäätelöä! :D

    1. Hahah, ihana! En yhtään ihmettele ;) Poikaystävän valkkaama jätski oli myös mielettömän hyvää, maistui ihan Solerolta…

  3. Voi vitsit miten ihania kuvia taas kerran :) En oo koskaan vielä käynyt Porvoossa, pitäisikö oikeasti tän asian suhteen jo alkaa ryhdistäytymään :D Niin kaunis paikka näyttää olevan ♥

    1. Kiitos ihana :) No nyt!! Asia on ehdottomasti korjattava :D Vanha kaupunki on niin tunnelmallinen!

  4. Hei,
    Olipas hauska lukea vinkkejä omasta kotikaupungista!!
    Täytyy kyllä myöntää, että en ole vielä itsekään testannut Café Postresiä…
    ehkä tänään.

    1. Hei, kiva kuulla että sieltä löytyy yksi porvoolainenkin. Ja ehdottomasti nyt testaamaan Postres – niin ihana kahvila! Mukavaa lauantaita :)

Comments are closed.