Monthly Archives: July 2016

Work1

Work Wear 19/7/16

Taas on viikonloppu takana – aika aloittaa uusi viikko ja hipsiä töihin. Sitä ennen kuitenkin iso latte ja aamupala napaan ja paluu mielessä viikonloppuun, jonka vietimme Tampereella poikaystäväni sukulaisen häissä. Häät olivat aivan ihanat ja tuli juhlittua lauantaina tappiin asti, upeasta hääparista puhumattakaan. Olenkin iloinen, että pääsen näyttämään teille vielä muutamia kuvia morsiamesta, sillä sain kunnian kuvata valmisteluja ennen h-hetkeä. Kameran muistikortille taltioitui hurjasti kauniita kuvia, joten pakkohan ne on laittaa näytille!

Niistä siis lisää myöhemmin, tässä viikon starttaamiseksi eräs työasu. Tätä samaa kokonaisuutta on tullut käytettyä jo niin monet kerrat  – kuten monia muitakin työasuja, joita kierrättelen viikosta toiseen, heh. Puuvillaisen työkelpoisen pikkumustan ja vihreän liehutakin yhdistelmä  on kuitenkin kaikessa yksinkertaisuudessaan niin helppo, että se valikoituu ylle usein. Mekko on sama kuin täällä jo aiemmin tennareiden kera nähty, takki taas toimii työmatkalla lämmittäjänä, jos aamusta on viileää kulkea paljain säärin. Liehutrenssi on ollut kyllä ihan loistava ostos, kun se käy näin kesäaikaankin kevyenä takkina! Toivottavasti saan aktivoiduttua työasujen suhteen vielä loppukesästä ;)

Work2 Work1 Work3 Work4 Work5

Coat / American Apparel
dress / Lexington (sponsored)
bag / Mulberry
sunglasses / Prada
flats / Tory Burch

This is one of my go to outfits when it comes to work wear. There are so many of those mornings when I feel like having nothing to wear, so it’s good to have a few outfits that always solve your crisis, haha. This easy combination of a casual little black dress and flowy trench coat is my favourite on warm days, when you still might need a coat in the morning on your way to work. This American Apparel trench has definitely been a good buy!

Related posts

Fav1

Kodin kolme suosikkia

Pitkästä aikaa innostuin kuvaamaan kotiamme sopivan hetken koitettua – asunto oli juuri siivottu lattiasta kattoon ja ikkunoista tulvi paljon valoa aurinkoisena päivänä, joten olosuhteet olivat otolliset. Johan edellisistä sisustuskuvista on vierähtänyt puolisen vuotta vaihtokevääni ja Ranskassa asumisen myötä – omassa kodissa on kuitenkin nyt taas mailman parasta olla. Lisää kuvia luvassa myöhemmin, ensin hieman suppeampi katsaus muutamaan kodin suosikkiini, joista halusin sanoa sanasen ihan omassa postauksessaan.

Fav1

Antiikkikattokruunu

Ukilta perimäni antiikkinen kattokruunu on ehdottomasti suosikkisisustustavarani koko kodissamme. Makuuhuone on itsessään vaalea ja sisustukseltaan yksinkertainen, joten kullattu kruunu tuo huoneeseen sitä jotakin.  Toisaalta tykkään pitää sisustuksen simppelinä ja rauhoittaa makuuhuoneen nukkumista varten, toisaalta taas en pistäisi pahitteeksi jotain printtejä sängynpäädyn yläpuolelle. Yksi on kuitenkin varmaa, että kruunu tulee ehdottomasti kulkemaan mukanamme kodista toiseen!

Balmuir1

Balmuirin Capri Waffle -pyyhkeet & kylpyhuonekosmetiikka

Vohvelipyyhkeet tuntuivat minusta alkuun ajatuksena hieman retrolta, mutta näihin Balmuirilta saatuihin pehmeisiin pellavaisiin Capri Waffle -pyyhkeisiin* ei voinut muuta kuin ihastua. Minulta löytyy samaa sarjaa myös valkoinen kylpytakki, joka on näin kesäaikaan täydellinen, kun se on paljon froteetakkia kevyempi. Siihen on parasta kääriytyä lämmittelemään suihkun jälkeen tai vetää aamulla heti herättyä päälle. Merkin kosmetiikasta taas en ole tainnut aiemmin kirjoittaa, vaikka olen tutustunut näihin Ecocsert -sertifikaatin saaneisiin kauniisiin puteleihin jo jonkin aikaa sitten. Oma susikkituoksuni on Meadow, mutta myös tama uusi hieman maskuliinisempi Seaside toimii!

Fav2

Iittalan Plektra-jakkara

Viime kesänä tekemäni Iittala -yhteistyö rakentui muun muassa tämän Plektra -jakkaran ympärille, ja alunperin en osannutkaan arvata, miten paljon tästä innostuisin. Sain tuolloin valita lainatuotteista myös jotain itselleni, ja omaksikin yllätyksekseni Plektra jäi meille myös yhteistyöpostauksen jälkeen. Valkoinen puinen jakkara ei vie sisustuksessa liikaa huomiota, mutta sen voi kuitenkin pitää kätevästi aina esillä, jos tarvitsee kurotella jonnekin, on tarvetta lisäpenkille tai vaika pienelle pöydälle sohvan viereen. Näppärä, käytännöllinen ja kaunis!

*mainoslinkki / adlink

Related posts

Kotimainen1

Kesän helpoin tarjottava

Yhteistyössä Tradetracker ja Kauppapuutarhaliitto ry / Puhtaasti Kotimainen

Olen toisinaan hieman laiska kestitsijä, välillä taas tykkään hääriä keittiössä ja taikoa jotain hyvää, tai ainakin tehdä parhaani tarjotakseni vieraille jotain muutakin kuin pelkkää kahvia. Lisäksi vaikken mikään Pinterest-somistaja olekaan katan mielelläni myös pöydän kauniisti vieraita varten. Porkkanakakku on bravuurini makealta puolelta, suolaisista tarjottavista taas olen jo useat vuodet luottanut pinaattipiirakkaan, jossa maistuvat myös mehukkaat tomaatit ja feta. Piirakka on mailman helpoin tarjottava, ja yleensä se uppoaa takuuvarmasti kaikille. Jopa niin hyvin, että viimeksi tarjotessamme tätä poikaystäväni vanhemmille hupeni koko piirakka yhdeltä istumalta.

Kotimainen1 Puhtaasti2

Kotimaiset kasvikset ovat parhaimmillaan, joten hulluhan olisi, jos niitä ei nyt ruuanlaitossa hyödyntäisi. Meillä kasviksia syödään runsaasti päivittäin ja voisin viettää kaupan heviosastolla pitkän tovin lappaen koriin kaikkea värikästä. Kaapista on aina löydyttävä muun muassa niin kurkkua, erilaisia salaatteja, pinaattia kuin tomaattejakin. Kasvisten oikea säilytys on parhaan maun saamiseksi tärkeää, ja opinkin vasta, että esimerkiksi juuri tomaatit tulisi säilyttää mielummin huoneenlämmössä. Kaikki ostetaan aina kotimaisina – sen takaavalla Sirkkalehtimerkillä varustettuna, joka viestii myös kasvisten puhtaudesta ja tuoreudesta. Tiesittekö, että aamulla poimitut tomaatit voivat päätyä vihanneshyllylle jopa saman päivän aikana?

Puhtaasti4 Puhtaasti8

Palataan piirakkareseptiin! Olen jakanut tämän kerran jo nelisen vuotta sitten, mutta ohje on niin toimiva, että ansaitsee ihan oman postauksensa. Yleensä olen mennyt sieltä mistä aita on matalin ja helpottanut yksinkertaista reseptiä entisestään käyttämällä pakastepinaattia, mutta nyt ostin myös pinaatit tuoreena ja tietysti kotimaisena. Pinaatin lisäksi silppusin sekaan myös kourallisen tuoretta basilikaa, joten makua tästä piirakasta ei kyllä puuttunut! Pohjassa myönnän luistaneeni sen verran, että käytin valmista pakastepohjaa, jossa rukiinen sellainen maistuu mainiosti.

Puhtaasti1

Tomaattifetapinaatti -piiras:
Valmis rukiinen piirakkapohja
kirsikkatomaatteja

150 g fetajuustoa
100 g pinaattia
50g basilikaa

1 sipuli
3 kananmunaa
2 dl kermaa
 mustapippuria
suolaa

Sulata valmis piirakkapohja, voitele vuoka ja painele pohja tasaisesti. Silppua pinaatin- ja basilikanlehdet, sekoita ne pilkotun sipulin kanssa, kaada vuokaan. Sekoita kananmunat ja kerma keskenään, mausta mustapippurilla ja suolalla. Kaada seos vuokaan, ripottele päälle kirsikkatomaatit ja fetakuutiot. Paista 200:ssa asteessa n. 40 minuuttia tai kunnes piirakka on saanut kauttaaltaan kauniin värin.

Puhtaasti6 Puhtaasti7 Puhtaasti3 Puhtaasti5

Related posts