My Bangerhead Haul & Giveaway

Yhteistyössä Bangerhead

Kosmetiikka on sydäntäni lähellä, mutta olen välillä vähän huono kokeilemaan uusia tuotteita. Tulee aina niin helposti jämähdettyä niihin tuttuihin ja turvallisiin luottotuotteisiin, vaikka olisi virkistävää testata jotain uuttakin. Mitä jos se ei toimikaan tai sovi esimerkiksi iholleni ollenkaan? Kynnys on nykyään onneksi hieman alempi, sillä lähes aina jostain tuotteesta kiinnostuessani googlailen muiden kokemuksia tai selaan nettikaupan asiakasarvosteluita ennen ostopäätöstä. Tänä päivänä netti pursuaa erilaisia tuotearvioita kauneustuotteista, joten on helppo löytää etsimänsä!

Bangerhead14

Tänään ajattelinkin kirjoittaa muutaman oman tuotearvion mainion ruotsalaisen Bangerhead -verkkokaupan valikoimista (alempaa löytyy myös arvonta!). Putiikista olen kirjoittanut ennenkin ja myös tilannut jo pariin otteeseen voiden näin ollen kehua niin laajaa valikoimaa kuin nopeaa toimitustakin vuolaasti. Bangerheadilta löytyy muun muassa TheBalm, Clarins, NYX, Clinique, Lancome ja monia muita brändejä. Kurkataanpa tarkemmin, mitä oma tilaukseni piti sisällään!

Bangerhead8 Bangerhead9

Edellinen varjostusvärini veteli jo viimeisiään, joten päätin vihdoin testata NYXin kehuttua Highlight & Contour Pro Palettea, joka on kahdeksan sävyn setiksi todella kohtuullisen hintainen. Olen tottunut käyttämään puuterista varjostusta, ja näissä on todella hyvä koostumus. Pigmenttiä tulee tarpeeksi, mutta varjostus ei kuitenkaan jämähdä niin, että sitä liikaa vahingossa sutiessaan ei saisi häivytettyä. Olen ollut tähän todella tyytyväinen, ei siis turhaan ole hohkattu tämän ympärillä! Levitys taas onnistuu hyvin Real Techniquesin Flat Contour Brushilla, joka on paitsi laadukas myös tietysti kaunis ruusukultaisella ulkomuodollaan!

Bangerhead2

Samalla merkillä jatketaan – tilasin kokeiluun myös Dewy Finish Fini Veloute Setting Sprayn.  Olen pitkään halunnut testata jotain tällaista kiinnityssuihketta, mutta täytyy sanoa, että tämä oli tilaukseni ainoa pienoinen pettymys. En kokenut kiinnityssuihkeen tuovan oikein mitään “lisäarvoa” meikilleni saati luvattua kuultoa. Ehkä suihkeen mattaversio toimii paremmin, onko teillä kokemuksia?

Bangerhead4 Bangerhead5

Pettymyksestä ihastukseen – TheBalmin 12:n sävyn Nudetude -luomiväripaletti yllätti todella positiivisesti! Sävyt ovat todella pigmenttisiä ja häivyttyvät luomella kauniisti, yllä näette esimerkkeinä sävyt Selfish, Seductive ja Sophisticated, jotka ovat suosikkini paletista. Nudetude -palettia oli ylistetty myös verkkokaupan asiakasarvosteluissa, eikä ihmekään! Ainoa miinus siitä, ettei paletissa ole minun makuuni sopivaa vaaleaa helmiäistä jokapäivän sävyä, Sassy on liian valkoinen ja Snobby taas kellertävä.

Bangerhead6 Bangerhead7

Ihonhoitopuolelta taas tilasin testiin Dermalogicaa, joka oli minulle entuudestaan tuntematon merkki. Kiinnostuin kuitenkin tästä uudesta Charcoal Rescue Masquesta bongattuani sen jostain naistenlehdestä kampaajalla istuessani – sanat “vähentää ihon punoitusta” ja “edes atooppinen iho ei tuotetta säikähdä” vetosivat meikäläiseen heti. Tämä syväpuhdistava ja kuoriva naamio poistaa epäpuhtauksia ja tekee ihosta hehkuvamman. Parin käyttökerran jälkeen voin kehua tätä! Plussaa myös tuubista, joka on huomattavasti kätevämpi savimaisen massan annosteluun kuin purkki.

Bangerhead13

Vihdoin ja viimein pääsin myös kokeilemaan ylistettyä TheBalmin Mary-Lou Manizeria! Eikä ole tätäkään korostuspuuteria turhaan kehuttu, tämä on ihan loistava. Puuteria on helppo levittää ja sitä ei tarvitse määrällisesti paljoa, kun poskipäille saa jo aikaan kauniin hehkun. Todella hyvä ja edullinen korostustuote!

Bangerhead12

Vielä viimeisenä virtuaalisesta ostoskoristani löytyi Clarinsin Instant Light Lip Balm Perfector sävyssä Rose. Minulla on tätä huulirasvamaista punaa entuudestaan punaisena, ja tämä on yksi suosikki-huulituotteistani. Sävyt ovat todella kauniita ja hieman läpikuultavia, ja koostumus sulaa huulille. Todella helppo tuote myös sellaiselle, joka ei ole niin tottunut käyttämään vahvoja punia, mutta kaipaa kuitenkin väriä ja hoitavuutta. Ihan ykkönen!

Bangerhead112

Ja tässä vielä sekä Clarinsin huulirasvapunaa että Mary-Lou Manizeria luonnossa! Nyt kuitenkin arvontaan ;) Osallistu 50€:n Bangerheadin lahjakortin arvontaan kommentoimalla tähän postaukseen tiistaihin klo 21 mennessä – muista täyttää sähköpostikenttä. Bangerhead tarjoaa myös yli 50€:n ostoksista -10%:n alennuksen koodilla JONNA10, mikäli arpaonni ei tällä kertaa suosi :) Onnea kaikille arvontaan!

288 thoughts on “My Bangerhead Haul & Giveaway

  1. Kosmetiikka tuotteeni kaipaisi päivitystä ja opiskelijalle 50 euron etu olisi jo suuri ! :) arvonnassa mukanan ollaan. Löysinpä laatikostani 19 vuotta vanhan, ensimmäisen huulipunani :D

  2. Hyvä postaus, monia tuotteita joita on itsekin ollut tarkoitus kokeilla. Lahjakortilla hankkisin Nyxin contourpaletin ja hohtopuuterin.

  3. Mukana! Omat häät on tulevan elokuun lopussa ja niihin tarvitaan vähän ehostetta, joten lahjakortti tulisi kyllä hyvään tarpeeseen. ;)

  4. Osallistun arvontaan! Meikkipussi kaipaa päivitystä ja etenkin tuo kyseinen korostuspuuteri on ollut ostoslistalla jo pidemmän aikaa! ☺️

  5. Viimeisimmässä Bangerheadin tilauksen mukana tuli nämä samat the Balmin tuotteet, joihin olen ollut huippu tyytyväinen! Clarinsin huulituotteet ovat myös tuttuja ja tykättyjä. Seuraavaksi kokeiluun Dermalogica?

  6. Mukana arvonnassa :) Itsekin haluaisin ostaa tuon The balmin Mary lou manizerin :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *