Lumouusi3

Ihan lumoissaan

Yhteistyössä Asennemedia ja Valio

Viime torstaina meillä oli Asennemedian kuvauspäivä, sillä saitti uudistuu ja huikeaan porukkaamme on tullut myös muutama uusi kasvo lisää. Aika uskomatonta, että olen ollut Asenteessa mukana jo puolitoista vuotta, huh miten aika rientää. Muistan edelleen millainen hyppy tuntemattomaan oli lähteä mukaan vasta perustettavaan blogiyhteisöön, mutta eipä ole päivääkään kaduttanut – päinvastoin. Tämä on taas opettanut, miten välillä kannattaa vaan uskaltaa ja luottaa, sillä ikinä ei tiedä, miten hienoja asioita siitä voi seurata.

Hurmaavat Henriikka ja Noorat

Ja kuten lauantaisessa Kämppikset kertovat -postauksessani kävikin jo ilmi, on minulle ruokarytmin säilyttäminen hyvin tärkeää. Ei ole kenellekään kivaa, jos joudun nälissäni kiristelemään hampaita ja pahimmassa tapauksessa tiuskimaan tielleni osuville. Moni teistä tunnistikin tästä myös itsensä, heh! Päivän ollessa varsin pitkä oli meillä kuvauseväinä Valion uusia maustettuja Lumo -proteiiniherkkuja, jotka ovat laktoosittomia ja ilman lisättyä sokeria. Ranskassa asumisen myötä olen vähentänyt rahkan syömistä aika paljon, mutta silloin tällöin sellaisina päivinä, kun tarvitsen kaupasta jotain nopeaa ja helppoa evästä on rahka yhä yksi vaihtoehdoistani.

Eikun purkki mukaan ja menoksi, lusikkakin löytyy kätevästi taitettuna kannen alta. Kolmesta mausta minulla oli testissä marjaisa kuningatar, mutta myös mandariini-juustokakku toimii kuulemma mainiosti ja maistuu ihanan kesäiseltä. Kuvasimme päivän aikana pienen videopätkänkin, josta ainakin itselleni tuli ihan mieletön kesäfiilis! Laineiden liplatus ja kimmeltävä meri, Kesä-Hesa, auringonpaiste ja leveät hymyt kasvoilla. Varmaan mikään ei saa suomalaisia hymyilemään niin kuin aurinko! Entä mikä teidät lumoaa? Täältä löytyy lisätietoa Valion #suomenlumo -kuvakisasta Instagramissa!

Jep, kyllä oli hymy herkässä koko päivän ja yhäkin nousee suupielet korviin miettiessäni, miten huikeassa porukassa saan olla mukana. Kiitos kaikille päivästä!

Kuvat ja video: Sami Jämsen

Related posts

8 thoughts on “Ihan lumoissaan

  1. Oli ihana tavata sut livenä, harmi kun tosiaan jouduin lähtemään niin aikaisin! Ja vähänkö upeaa väkeä tuossa videossa :D

    1. Kuin myös, oli tosi ihana tavata! Toivottavasti törmätään vielä :) Ja sano muuta, upeita naisia!

    1. Kyllä asennetta täytyy olla, heh! ;) Pusero on Lindexin Matthew Williamson mallistosta jo muutama vuosi takaperin.

  2. Tuleeko tästä asusta erillistä asupostausta vielä? :) olisi muuten myös kiva, jos sun kaikki asut tulis pinterestiin niin saisi kaikki asuinspiraatiot samaan paikkaan!

    1. Oli tarkoitus ottaa asukuvatkin, mutta se sitten jäi. Katsotaan jos saisin kuvattua tämän jälkikäteen :) Kiitos toiveesta, minäpä yritän pitkästä aikaa ryhdistäytyä Pinterestin kanssa ja laittaa asut myös sinne!

    1. Kiitos Erica! Täytyy yrittää kuvata joskus vielä tänne bloginkin puolelle :)

Comments are closed.