Above the Rooftops

Pikaheipat! Viime päivät ovat kuluneet aika vauhdikkaasti, eikä aikaa kotona läppärin ääressä työskentelyyn ole juuri ollut (ja jos on, se on käytetty tentteihin valmistautumiseen). Täällä on ollut nyt niin ihanat säät, että on täytynyt ottaa kaikki ilo irti auringosta ja lämmöstä viettäen iltapäivät biitsillä, eilen taas kävimme aivan mielettömässä luonnonpuistossa patikoimassa ja ottamassa aurinkoa. Siitä kuitenkin lisää myöhemmin, pakko jakaa maisemia tänne bloginkin puolelle, jotain löytyy vielä Snäpistä nimellä jonksteri :) Mahtavaa, että sinne Suomeenkin on ilmeisesti vihdoin saapunut kevät ja oikein rytinällä!

Kuten jo aikaisemmin todettua, käsillä on viimeiset viikot täällä Marseillessa, joten meillä on ollut kiire käydä läpi to do -listaa. Yllättäen siihen on herännyt vasta näin viimehetkillä, heh. Yksi listallamme jo pitkään keikkunut must-juttu on ollut Vieux Port’n maailmanpyörässä käyminen, joten eräänä iltana vihdoin saimme aikaiseksi mennä ihastelemaan auringonlaskua yläilmoista. Alkuun pikkuisen jännitti huterahko koppi, mutta siitä päästyä pystyi keskittymään maisemien nauttimiseen ja tuttujen paikkojen bongailuun. Kaupunki näytti niin kauniilta kultaisten auringonsäteiden valaisemana! Suosikkipaikkani maisemien katseluun on kyllä yhä Notre-Dame de la Garden kirkko, joka näkyy toisessakin kuvassa kukkulalla vasemmalla.

Marseille1 Marseille2 Marseille3 Marseille4

Raksi ruutuun siis ja seuraavia juttuja toteuttamaan! Pahoittelut siis, jos seuraavien päivien aikana postaustahti on tavallista hitaampaa, nyt täytyy nauttia täysin rinnoin täällä kun vielä voi (ja yrittää lukea niihin tentteihin, kröhöm). Kaiken lisäksi kamerani on täysin sanomassa itseään irti ja odotan kuumeisesti sen viemistä huoltoon Suomeen päästyäni. Toivotaan, että se kestäisi vielä hetken aikaa ja saisin edes jotain vielä taltioitua! Ihanaa keskiviikkoa teille :)

Wanted to come and say a quick hello! It’s been a busy past few days, since the weather has been amazing here and we’ve made the most of it enjoying the sun outside. Glad to hear that spring has finally arrived to Finland as well, so coming back home next week won’t be a total shock ;) We have been trying to do all the must-do things here in Marseille during our last weeks, and one of them is visiting the Ferris Wheel in Vieux Port. Can’t believe it took us four months to finally go there, but better late than never! The view was absolutely amazing up there, going to miss that for sure.

2 thoughts on “Above the Rooftops

  1. Apua, mulla on niin kauhee korkeenpaikan kammo että tonne kipuaminen olis aika työn ja tuskan takana :D Mutta siis mitkä maisemat ♥ Kyllä noitten takia jo uhrautuis ;)

    1. Sitten ei olisi ehkä ollut ihan sinun paikka, hih :D Ei kyllä tehnyt itsekään mieli katsoa suoraan alas! Maisemat oli ihan mielettömät :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *