Balcony1

Inspo for Balcony

Sain yhtäkkiä hillittömän inspiraation alkaa haaveilla parvekkeen sisustamisesta, vaikka kotiinpaluuseen on vielä parisen viikkoa aikaa. Meidän parveke on suurten kalusteiden osalta jo sisustettu, täältä voitte käydä kurkkaamassa kuvia viimekeväisestä postauksestani. Aina voi kuitenkin haaveilla pienistä sisustusjutuista, ja löysinkin vaikka kuinka paljon silmää miellyttäviä sellaisia!

Balcony1

1. Pellavatyyny, 2. laatikko – H&M Home, 3. valosarja, 4. lyhty – H&M Home, 5. matto, 6. viltti, 7. istuintyyny8. korit, 9. hyllykkö, 10. ruukku, 11. jakkara, 12. sakset

Kaipaisin vielä jotain tunnelmanluojaa (toivoen että säät suosisivat parvekkeella hengailua paremmin kuin viime kesänä), ja jo viime vuonna puhuin valosarjasta parvekkeelle – ne siis ainakin ovat hankintalistalla. Parvekkeen ilmettä voi tosiaan myös helposti freesata pienillä jutuilla kuten tekstiileillä, yllättäen taas iskin silmäni sinisen sävyihin ja erilaisiin kuoseihin. Myös ruukuilla ja kasveilla saa tuotua mielenkintoa, ja jokin miniyrttitarhakin olisi ihana. Minä tosin olen joka vuosi onnistunut tappamaan parvekkeelle niin hortensiat kuin oliivipuutkin, olisikohan tämän viherpeukalon aika myöntyä ja siirtyä tekokukkiin :D

Lisäksi jokin senkki tai jakkara olisivat tervetulleita partsille, sillä ylimääräinen istumatila sohvan lisäksi ei olisi yhtään pahitteeksi illanistujaisia ajatellen. Nyt siis eikun inspistä keräämään ennen varsinaisiin sisustuspuuhiin ryhtymistä, ja toivomaan hyvää kesää säiden puolesta!

Linkit mainoslinkkejä / Adlinks

Related posts

16 thoughts on “Inspo for Balcony

  1. Ihania valintoja! Me muutettiin juuri vuoden vaihteessa pihallisesta kämpästä parvekkeelliseen, niin täälläkin olisi jo hirveä hinku päästä parveketta sisustelemaan! Tosin sama ongelma että onnistun tappamaan kaikki mahdolliset kasvit :D

    http://shakespeareandsparkle.com/

    1. Oi, ihanaa että sielläkin päästään laittamaan parveketta! Haha, minkäköhän kasvin sitä keksisi, että saisi pidettyä sen elossa.. :D

  2. Hyvä vaan kun on kaikkea kivaa mitä kotiinpaluulta odottaa. Ei voi muuta kun taas taivastella tuota ajan kulkua, HUH :D

    1. No nimenomaan, on kyllä ihana päästä taas omaan kotiin :) Sano muuta, tuntuu ihan uskomattomalta että lähtö on pian jo edessä!!

  3. Noi oli melkein kaikki sellaisia ,että voisin ottaa itselleni.
    Olen luultavasti eka kertaa sun blogissa . Ois niin kiva jos haluaisit tulla vasta vierailulle Aurinkokujallekkin + osallistu arvontaan.

    1. Mukava kuulla, että osui nappiin! Ja kiva kun kävit visiitillä ja jätit kommenttiakin, kiitos Piia :)

  4. Olisi tosiaan suotavaa, että parvekehommat olisivat pian ajankohtaisia! Ihania juttuja olet kerännyt! Kollaasia katsellessa tuumin, että siinä esiintyvät sisustusjutut toimisivat oikeastaan melkein minkä vaan tyyppisen talon parvekkeella: modernin, perinteisen, ihan minkä vaan!

    No mutta hei, hortensiat ja oliivipuut ovat niitä haastavimpia! Ostan heti kun hintaan sisältyy hoitaja. :D Suosittelen lämpimästi valkoisia tulilatvoja, joiden hoito-ohjeet voisi tiivistää jotenkin näin: Mitä pidemmäksi aikaa unohdat ne paahteeseen ilman vettä, sen paremmin ne voi! Olen monena kesänä ollut poissa kotoa kolmekin viikkoa putkeen ja aina olen palannut täydessä ihanassa kukassa olevien tulilatvojen luo! :)

    1. Kiva jos tykkäsit, mä ainakin innostuin näistä ihan täysillä! Ja tosiaan, sopisivat monenlaiseen tyyliin :)

      Oliivipuut on suoraan sanottuna ihan pyllystä!! Olen tappanut ne niin sisätiloissa kuin partsillakin, enkä enää tiedä mitä teen, kun tykkään niistä näöllisesti tosi paljon, mutta en vaan saa pidettyä hengissä :D Kiitos tulilatvavinkistä, olen tainnut niitä itse asiassa joskus katsellakin Plantagenissa, joten ensi kerralla testaan ehdottomasti niitä!

      Jonnan puutarhakorneri kuittaa ;)

  5. Mä oon ihan samanlainen anti-viherpeukalo ja tapan kasvin kun kasvin ihan vaan muutamassa päivässä MUTTA asiaan on tullut muutos!! Sain lahjaksi sellaisen yrtti-puutarhasysteemin (http://tregren.com/fi/products/genie/) joka pitää oikeasti yrtit elossa tosi pienellä ylläpidolla. Kuinka ihanaa on ollut kokkailla, kun tuoreet basilikat ja muut on siinä aina saatavilla :-) En tiedä ootko törmänny näihin ennen, mutta tuli mieleen ne epätoivoiset basilikan kasvatusyritykset, joista oot meille joskus aikoinaan kirjottanu :-D

    1. Hahah, ihanaa että mun epätoivoiset basilikakertomukset muistetaan :D Vitsit, tuo näyttää ja kuulostaa kyllä tosi hyvältä! Yleensä tuollaiset yrttihässäkät ovat tosi rumia tai jotenkin kookkaita, mutta toi on aika näppärän näköinen. Kiitos hurjasti vinkistä, täytyy tutkia tarkemmin! :)

  6. Voi kivoja tuotteita olet löytänyt! Itse olen myös suunnitellut hankkivani parvekkeelle valosarjan; ainakin Clasulta löysin kivoja aurinkokennovalaisimia joita ajattelin testata :)

    1. Ihana että tykkäsit! :) Jokin valosarja olisi kyllä kiva tunnelmanluoja iltoja varten, täytyy ruveta tutkimaan eri vaihtoehtoja. En tosin edes tiedä saako meillä vedettyä sähköt partsille jotenkin, mutta eiköhän jotain keksi!

  7. Hyviä juttuja oot valinnut tohon kollaasiin, sopisi myös tohon omallekkin parvekkeelle :) Ois ihana päästä jo kunnolla laittamaan parveketta kuntoon, mutta tuo jatkuva lumisade (?!) pilaa suunnitelmat :/

    1. Eih, älä puhu lumisateesta!! Toivon hartaasti, että takatalvi olisi historiaa kun palaan Suomeen :D Toivotaan, että kevät tulisi pian rytinällä ja pääsisi laittamaan sitä parvekettakin!

  8. Ihania juttuja! Miten tuo aika kuluu niin nopeasti kun vain pari viikkoa sulla vaihtoaikaa jäljellä?! :o Niin se aika rientää. Vastahan sä menit sinne :D

    Olisiko kiva vielä jäädä sinne vai tuntuuko jo että tämä aika riittää? Mitä odotat ihan eniten kotoota, mitä meinasit ekana tehdä? :)

    1. No sano muuta, ihan uskomatonta! Koko ajan täällä muistelemme tyttöjen kanssa, että vastahan me tänne tultiin ja nyt tehdään pian jo lähtöä. Nyt todella ymmärtää, kun muut ovat aina sanoneet vaihtoajan menevän supernopeasti.

      Toisaalta olisi tietysti kiva jäädä etenkin kun säätkin paranevat koko ajan, mutta toisaalta taas Suomessa on paljon kaikkea ihanaa odottamassa, perhe, ystävät, koti, Helsinki jne. Tietysti on vähän haikeaa lähteä täältä ja hyvästellä vaihtarikavereita, mutta aikansa kutakin :) Hmm, olen varmasti ainakin ihan fiiliksissä, kun pääsee kauppaan ostamaan kaapin täydeltä kaikkia niitä suomalaisia ruokia, joita on kaivannut! Ja vaikka kämppiselämä on ollut superhauskaa, niin odotan myös sitä omaa tilaa kotona ja omia arjen rutiineja :)

Comments are closed.