Hiukset1

Operaatio hiukset

Olen vältellyt kampaajallakäyntiä täällä Ranskassa, koska a) kielimuuri – heikohko sanastoni ei oikein riitä hiuksista kommunikointiin b) olen käynyt samalla kampaajalla varmaan seitsemän vuotta, joten en luota kuontaloani monenkaan käsiin. Nyt latvat alkoivat kuitenkin olemaan sen verran kuivat ja hapsottavat useamman kuukauden kampaaja-tauon jälkeen, että oli pakko ryhtyä tositoimiin ja varata aika. Onneksi ystäväni olivat ehtineet jo löytämään hyvän kampaamon ihan naapurista, joten uskalsin minäkin astella sisään luottavaisin mielin!

Värjäsin syksyllä tukkani asteen verran tummemmaksi, jotta pärjäisin vaihtoajan ilman juuren värjäämistä, Ranskassa kun aineet voisivat olla turhan tujuja omalle hennolle hiuslaadulleni. Kyllähän tuo juurikasvu on silti näkyvissä kohta viisi kuukautta sitten viimeksi kampaajalla käytyäni, mutta se on kuitenkin huomattavasti luonnollisemman näköinen kuin vitivaalean värin kera. Kävinkin vain leikkauttamassa latvat parempaan kuntoon, mutta sekin freesasi hiuksia huomattavasti!

Hiukset1 Hiukset3

Kampaajani (keski-ikää lähentelevä parrakas moottoripyörämies :D) ymmärsi onneksi tarpeeksi englantia ja lähdin pois tyytyväisenä ihanien kiharoiden kera. Mieltäni tosin kalvoi tajutessani, miten heikkoon kuntoon hiukseni ovat viime vuosien aikana menneet. Käytätkö paljon fööniä tai suoristusrautaa? Kröhöm… Nyt yritänkin ottaa tavoitteeksi hiusten vahvistamisen, niin sisäisin kuin ulkoisinkin keinoin. Hiukseni eivät ole varsinaisesti mitenkään ohentuneet radikaalisti omistaessani hennon hiuslaadun luonnostani, mutta huomaan, etteivät ne kasva pidemmiksi yhtä vahvoina kuin muutamia vuosia aikaisemmin. Operaationi ensimmäinen vaihe on lämpölaitteiden käytön vähentäminen ja pesuvälin pidentäminen – pesen nimittäin hiuksiani aivan liian usein ja näin ollen myös föönailen ahkerasti.

Tärkeää on kuitenkin myös vahvistaminen sisäisesti ja etenkin ruokavaliolla on vaikutusta hiusten kuntoon. Tätä artikkelia lukiessani mietin omia syömistottumuksiani ja pohdin, missä olisi parantamisen varaa.  Ruokavalioni on omasta mielestäni hyvällä mallilla – syön kasviksia sekä hedelmiä runsaasti päivittäin, valkoisen viljan sijaan suosin täysjyvää ja huolehdin hyvien rasvojen saannista syömällä muun muassa avokadoa ja pähkinöitä, ainoastaan kala on jäänyt harmillisesti vähemmälle tänne Ranskaan muutettuani. Toki sekaan mahtuu myös herkkupäiviä (tunsin omantunnonpiston artikkelin kohdassa sipsit ja karkit), mutta kohtuus kaikessa.

Hiukset2

Tuskin ravintolisistäkään on tasapainoisen ruokavalion ohella ainakaan haittaa, ja ainakin sinkkiä pitäisi alkaa popsia hiusten vahvistamiseksi. Olen kuullut paljon hyvää muun muassa Priorinista ja Evoniasta, ja jommastakummasta ajattelin ottaa tehokuurin viimeistään Suomeen palatessani. Onko jollain muullakin käynnissä operaatio hiusten kasvatus ja vahventaminen? Kaikki vinkit ja neuvot otetaan vastaan, jos joltain asiantuntevammalta sellaisia löytyy tai on muuten kokemuksia :)

Related posts

43 thoughts on “Operaatio hiukset

  1. Itse söin vain paketillisen verran Evoniaa ja jo siinä vähän päälle kuukaudessa huomasin ihan mielettömän eron! Hiukset kasvoi kohisten ja tuntuivat muutenkin vahvistuvan, eikä muuten jäänyt vain hiuksiin toi vaikutus vaan ripsetkin saivat samalla vähän lisäpituutta ;) Muistaakseni sitä Evoniaa suositellaan syömään 3kk ennen kuin tuloksia välttämättä näkyy, mutta mulle ainakin tosiaan riitti se vähän päälle kuukausi ja yksi paketti :)

    1. Voi vitsit, kuulostaa lupaavalta! Evoniasta olen tosiaan kuullut hyvää muiltakin ja olen itse asiassa jo aikoja sitten saanut sitä paketillisen testiin, mutta mulle oli pieni “turn off” nähdessäni kapseleiden hurjan koon :D Mulla on joku (päänsisäinen) ongelma isojen pillereiden kanssa, mutta ehkä täytyy yrittää päästä siitä pois ja antaa Evonialle mahdollisuus!

    2. Ei kannata ainakaan tuhlata rahoja prioriniin tai evoniaan! Kun tarkemmin tutustuu niiden tuoteselosteisiin, ne sisältää ihan minimaalisen vähän esim biotionia mikä on tärkeä kasvuaine hiuksille. Suosittelen ostamaan sinkkiä, piitä, biotiiniä, hyviä kasviöljyjä ja vaikka msm-jauhetta erikseen, pääset paljon parempaan tulokseen. Osta vaikka biotiini strongia, sisältää 5 mg biotiiniä (plus sinkkiä), kun taas priorin sisältää sitä vain 100 mikrogrammaa! Jostain luin että kananmuna päivässä on parempi vaihtoehto kuin mikään kapseli :) Itse käytän myös wella spn balance scalp energy serumia välillä ja toinen ihana paksuntava tuote on nioxinin diaboost!

  2. Hah, mulla on ennemminkin päinvastainen ongelma, kun hiukset kasvaa liian nopeasti! Leikkasin viime kesänä ihan huomattavasti lyhyemmäksi ja nyt ne ovat taas suunnilleen saman pituiset kuin ennen leikkausta… :D

  3. Lämpökäsittely ainakin kuluttaa hiusta hirveästi! Itse enää föönaa koskaan (en omista fööniä ja pesen hiukset aina illalla) ja suoristusrautaakin käytän hyvin harvoin ja leikkausvälin on voinut pidentää helposti kuuteen kuukauteen :) Eivätkä ne hiukset silloinkaan ole kovin pahassa kunnossa. Vaalennus myös kuluttaa ja kuivattaa, sen lopetettuani hiukset ovat entistä paremmassa kunnossa. Lisäksi käytän vähän muotoiluaineita (lähinnä suolasuihketta ja joskus lakkaa), hellävaraista shampoota ja joka pesun jälkeen hieron öljyä latvoihin. Toki näissä mun vinkeissä on se huono, että mun tukka on luonnostaan paksu ja taipuisa, hennolle tukalle föönin jättäminen voi olla aika haastavaa! Mutta tsemppiä operaatioon :)

    1. No niinhän se kuluttaa, pahus. Minulla on kuitenkin niin lattea tukka ja kostena supertaipuisa, että jos jätän föönaamatta on lopputulos jäätävä. Siksi en oikein osaa jättää fööniä pois, mutta yritän vähentää sen käyttöä juuri pesuväliä pidentämällä. Ja vaalennushan se on hiusten pahin vihollinen, minun ei ole onneksi tarvinnut kuin raidoittaa tyveä kokopään värjäämisen sijaan , joten se ei ole sieltä pahimmasta päästä. Katsotaan mihin päädyn kun pääsen taas Suomessa kampaajani käsittelyyn :) Kiitos paljon vinkeistä, SuviAnni!

  4. Mulla on tismalleen sama ongelma! En tajua miksi mulla on lapsesta asti ollut näin ohkaiset ja hennot hiukset, kun taas kaikilla muilla sisaruksillani on upeat ja paksut, jotka kasvavat nopeasti pitkiksi ja vahvoiksi :D Olen todennut, että polkkamalli sopii mulle parhaiten, koska pitempi tukka alkaa näyttää yksinkertaisesti niin “lirulta”. Vaikka tosi paljon pitkät hiukset haluaisinkin. Mutta sama ongelma mulla on kynsien kanssa – ne ovat aina katkeilleet ja liuskoittuneet tosi helposti. Voisi itsekin aloittaa jonkin hiusten ja kynsien vahvistamisoperaation :) Sulla ei ilmeisesti kynsien kanssa tätä ongelmaa ole, ainakin kuvissa ne näyttävät tosi upeilta! Pitääpä seurata tän postauksen kommenttikenttää, jos tulee supervinkkejä vastaan :D

    1. Lohduttavaa, että muitakin saman ongelman kanssa painivia! Polkkamalli on varmasti hyvä, tekee ohuesta tukasta ryhdikkäämmän kuin valtoimenaan kasvava pitkä tukka. Eikös ainakin sinkki vaikuta kynsiinkin, samoin kuin keratiini? Minulla on kynnet tosiaan ollut aina tosi hyvässä kunnossa ja kasvavat helposti pitkiksi ja vahvoiksi, kumma kun sama ei päde sitten hiuksiin.. :D Tänne kommentteihin tuli kyllä paljon hyviä vinkkejä, toivottavasti niistä on apua sullekin! :)

  5. Heippa!
    Oletko koskaan kokeillut tätä: http://www.luontaistuotejasmin.com/tuotteet.html?id=63/832
    Siis on tosiaan vatsalle, mutta vahvistaa kynsiä ja hiuksia. Omat hiukset ovat paksuuntuneet tosi paljon täällä Espanjassa ollessa. Käytän välillä kk:n tuota geeliä, tosin eniten kesäaikaan, kun vatsapöpöt täällä helposti saatavilla. Mutta tota kehutaan paljon. Voi olla hyvinkin yksi tekijä vahvoille kynsilleni ja hiuksilleni.

    Ei maistu juuri miltään, itseäni ällötti alussa tosi paljon geelimäinen koostumus. Muutaman päivän yökkäilyllä sain geelin alas ja sitten helpotti :-)

    T. entinen rotanhäntä

    1. Nyt oli ihan entuudestaan tuntematon tuote! Ja mielenkiintoinen kombo, että auttaisi sekä vatsaan että hiuksiin, itsekin kun omaan varsin herkän vatsan.. Laitan tämän ehdottomasti mieleen ja googlailen muidenkin kokemuksia! Kiitos paljon Anni vinkistä ja mukavaa pääsiäistä sinne Espanjaan :)

  6. Oon monta kertaa miettiny että toi kampaajalla käyminen ois varmasti mullekin yksi ulkomailla asumisen kinkkisempiä puolia :D Olen käynyt samalla kampaajalla nyt viisi vuotta enkä varmaan uskaltaisi antaa tukkaani kenenkään muun käsiin, saatika että yrittäisi vielä englanniksi selittää että mitä sitä nyt haluaa..

    http://shakespeareandsparkle.com/

    1. Oli kyllä jännitysmomentti istua jonkun toisen kampaajan tuoliin ja vieläpä heikohkosti englantia osaavan sellaisen, mutta onneksi positiivinen kokemus! :D

  7. Tästäpä sainkin hyvän postausaiheen, minä kun tuppaan saamaan kampaajaltani palautetta siitä, miten huikeassa kunnossa hiukseni ovat. Minulla on vielä sama tilanne (sama kampaaja jo varmaan 8 vuotta), joten hän jos kuka on nähnyt hiusteni kunnon paranemisen :)

  8. Leikkasin viime kesänä pitkät hiukseni long bob-malliin, koska latvat olivat niin kärsineet kaikista värjäyksistä ja käsittelyistä (kova suoritusraudan käyttö). Minulla on luonnonkihara tukka, joten se on jo luonnostaan kuivempi kuin suorahiuksisilla. En tykkää sekalaisesta kiharaata tukastani, joten sen takia se on päätynyt suoritusraudan käsittelyyn lähes päivittäin.

    Nyt olen reilun vuoden yrittänyt vain elää tämän kiharapilven kanssa, ja lisäksi lopetin hiusten värjäämisen kokonaan viime kesäkuun jälkeen (jolloin niihin viimeisen kerran laitettiin raitoja). Onnekseni oma hiusvärini on todella hyvä ja pysyy kauniin vaaleana säännöllisen hopeashampoo käsittelyjen jälkeen, joten tarvetta värjäämiseen ei enää ole.

    Itse olen syönyt lisäksi nyt kohta 4kk biotiinia vahvistamaan hiuksia. Hiukset ovat kyllä kasvaneet merkittävästi viime kesästä, mutta ongelmaksi onkin tullut nyt se, että hiukset rasvoittuvat paljon nopeammin kuin aikaisemmin. Tämä johtuu ihan vain siitä että uusi hius on niin tervettä, kun en altista sitä väriaineille ja muille kemikaaleille sekä suoristusraudalle. Nyt pesuväli on pakko olla melkein joka toinen päivä, ja hakusessa on edelleenkin “se täydellinen” rasvoittuvien hiusten shampoo. :/

    1. Mielenkiintoinen kommentti, kiitos kun jaksoit rustata nanette! Etenkin tuo rasvovittuvuus, en ole tiennytkään että sen taustalla on juuri hiusten terveys. Värjäilyä pitäisi minunkin vähentää, tätä kevättä lukuunottamatta olen siis yleensä 2-3kk:n välein raidoittanut tyveä. Kovasti tekisi tämän vaihtokevään jälkeen Suomeen päästyäni raidoittaa vähän vaaleammaksi, mutta katsotaan..

      Oletko testannut kuivashampoota rasvoittuvuuden apuun? Minulla ainakin se helpottaa merkittävästi pesuvälin pidentämiseen, ilman kuivashampoota olisin ihan hukassa!

  9. Moikka,

    Minäkin havahduin juurikin samaan tässä keväällä- luonnostaankin ohuet hiukseni ovat jotenkin elottoman oloiset ja kaipaavat selvästi vahvistusta. Haaveile pitkistä hiuksista, tähän asti olen tyytynyt pitämään hiukset lyhyinä, jolloin saan niin ryhdikkyyttä eikä ponnari näytä ” hiirenhännältä” jos en ole hiuksia jaksanut sen suuremmin muotoilla pesun jälkeen. Olisi kiva kuulla, miten pitkiä, mutta suht ohuita/ hentoja hiuksia kannattaa hoitaa? Millaiset rutiinit ja tuotteet sinulla on yleisestikin hiustesi suhteen? Hiuksesi ovat nimittäin tosi kauniit pitkinä, vaikka sanotkin omaavasi myös hennon hiuslaadun kuten minäkin. Itse olen tähän asti ajatellut, että hento ja ohut hius ei näytä hyvältä pitkässä mallissa, mutta nyt olen päättänyt kuitenkin kokeilla ja kasvattaa pidemmän mallin josta olen pitkään haaveillut. Niin, ja olisi tosiaan kiva kuulla vinkkejä siitä, miten ja aineilla ( kuten tuo sinkki- saako tabletteina?!?) voi hiuksiaan ainakin yrittää vahvistaa. Hyvää kevään jatkoa Ranskaan!

    1. Kiitos Satu kun jaksoit osallistua keskusteluun! Kuin myös kehuistasi :) Tykkään itse hiuksistani eniten juuri kevyillä kiharoilla, sillä silloin ohueeseen tukkaan saa huijattua tosi paljon enemmän rakennetta ja volyymiä kuin suoraan.

      Tällä hetkellä minulla on käytössä Wellan SP Luxe Oil -sarjan shampoo ja hoitoaine, tuoksuvat taivaallisilta ja näitä on ylistetty ihan valtavasti muutenkin. Tuuheutta tuomaan käytän rakennetta antavaa kuivashampoota tai hiuspuuteria, jälkimmäinen antaa vielä enemmän volyymiä. Yritän kerran viikkoon helliä hiuksia naamiolla, nyt ostin Redkenin Extreme -sarjasta proteiinia antavan naamion, jota kampaajakin suositteli hiusten rakennepaikkaamiseen.

      Sinkkiä saa tosiaan tabletteina, minä kiinnostuin myös näissä kommenteissa vinkatusta Siliceasta, jota saa geelin lisäksi myös tabletteina. Silicea auttaa paitsi vatsan tasapainoon myös hiuksiin ja kynsiin ja googlailtuani tästä löytyi paljon positiivisia kokemuksia!

      Toivottavasti tästä kommenttiboksista löytyy vinkkejä, hyvää kevään odotusta sinullekin! :)

  10. Minulla hiukset ovat muuttuneet vahvemmiksi, kun rupesin päivittäin käyttämään OptiMsm-jauhetta. Ihokin on siitä tykännyt. Eihän se kauhean hyvältä maistu, mut ainakin Puhdistamon mustaherukka-versio on varsin siedettävää.

    1. Hei tuota täytyy harkita, olen kuullut kehuja ennenkin! Kiitos vinkistä Minni :)

  11. Moi! Haluan kokemuksesta kertoa, millä sain mun TODELLA heikon, hauraan, lyhyen, paljon blondatun tukan kasvamaan. Aloin syödä Priorinia ja Biotiini Fortea (molemmat apteekista) yhtäaikaa. Hiukset ei enää irtoa, kasvavat NOPEASTI ja vahvana! Elämäni pelastus noista kyllä!! :D Suosittelen aloittaan pikimmiten! Saat kesäksi jo vahvemmat hiukset! ;)

    1. Moikka Annastiina! Jes kiitos kun laitoit vinkit jakoon ;) Priorin-kuuri on pitänyt aloittaa jo pitkän aikaa ja nyt olen yrittänyt metsästää sitä täältä Ranskasta. Täytyy ehdottomasti testata!

  12. Esim. apteekeista saa useita hyviä valmisteita, joista löytyy samasta tuotteesta sinkki ja biotiini. Mulle on jostain jäänyt Priorinista sellainen mielikuva, että kun käytön lopettaa saattaa hiuksia sitten lähteä ihan kunnolla…voin toki olla väärässä.

  13. Moikka! Voin lämpimästi suosoitella Nioxin shampoota ja hoitoainetta! Aivan mahtavaan tulokseen olen itse päässyt nyt reilun parin vuoden säännöllisen käytön jälkeen! Mun hiuksista on tullut todella paksut ja niin hyvään kuntoon Nioxinin ansiosta. Käytän myös lisäksi aina suihkun jälkeen Wella Sp luxe oilia :)

    1. Moikka Anu! Hei kiitos hurjasti kun jaoit vinkin, tuosta Nioxinista olen kuullut muualtakin hyvää. Täytyy tutustua tarkemmin ja googlailla, kiitos! :)

  14. Toinen hentohiuksinen täällä hei :) Olen syöny Priorinia viime keväästä asti, enkä aluksi huomannut mitään muutosta moneen kuukauteen, kunnes nyt alkuvuodesta hiukset ovat alkaneet tuntua vahvemmilta ja kasvavat nopeemmin. En tosin tiedä, onko Priorinilla vaikutusta tähän, mutta en nyt uskalla lopettaakkaan käyttöä. Itse myös haluaisin vähentää föönin ja kihartimen käyttöä, mutta tämä tukka on kyllä pakko föönata jokaisen pesun jälkeen (muuten tukkaa ei pysty käsittelemään ollenkaan sen liukkauden takia) ja kihartaminenkin on lähes pakollista aina jos haluaa yhtään tuuheamman näköisen tukan :/

    1. Heipähei Mimmu :) Priorinia täytyisi kyllä testata, minua alkoi myös kiinnostaa ylempänä kehuttu Silicea, jota saa myös kapseleina. Googlailun perusteella moni on näyttänyt löytäneen siitä ratkaisun hiusten vahvistamiseen, joten aion kyllä kokeilla!

      Tiedän tismalleen mitä tarkoitat, minäkään en pysty olla ilman fööniä, kun luonnostaan kuivuessaan taipuisasta ohuesta tukastani tulee ihan mahdoton. Yritän kuitenkin vähentää lämpökäsittelyä pesuvälin pidentämisen avulla, niin ei tarvitsisi ihan joka päivä kuitenkaan föönailla :) Ja kiharoista en minäkään luovu, ne tuovat niin paljon kuohkeutta tukkaan!

  15. Heippa!

    omat hiukseni menivät tosi huonoon kuntoon, kun teininä aloitin e-pillerit ja ryhdyin kasvissyöjäksi samaan aikaan: pillerit kun aiheuttavat b-vitamiinin vajetta ja kasvisruoastakaan sitä ei löydy mitenkään liikaa.. Hiukset tulivat vahvemmiksi vasta parin vuoden päästä, kun lopetin e-pillerit ja aloin keskittymään hyviin rasvoihin ja proteiiniin ruokavaliossa. Toki pidensin pesuväliä ja vähensin föönin käyttöä, mutta en usko sen vaikuttaneen, koska ennen pillereitä föönasin ja suoristin joka päivä!

    1. Heippa Laura, kiitos kun osallistuit keskusteluun ja jaoit kokemuksesi! Pillereiden aiheuttamasta ohennuksesta olen kuullut ennenkin, tosin en koe itselläni niiden välttämättä vaikuttaneen, koska hiuslaatuni on ohut luonnostaankin ja ongelmana lähinnä latvojen kuivuminen. Lisäksi syön minipillereitä, en tiedä onko niissä samaa ongelmaa kuin estrogeenia sisältävät e-pillerit..

  16. Mun resepti vahvoihin hiuksiin on hyvä ruokavalio (tarpeeksi proteiinia ja hyviä rasvoja rehujen lisäksi), hiusten lisäravinne + vahva sinkki ja opti Msm. Lisäksi tuo pesuvälin pidentäminen ja lämpökäsittelyn ja märän hiuksen käsittelyn minimointi. Hoitotuotteista hyvät hoitoaineet ja latvasuoja.
    Toivottavasti saat hiukset kuntoon!

    1. Tiivis paketti hyviä vinkkejä, kiitos Kemmy! Eiköhän tässä saada vielä tukka kuntoon, kun löytyy oikeat tuotteet ja lisäravinteet :)

  17. En ymmärrä suoraan sanottuna miksi enää värjäisit hiuksiasi, ainakaan kokonaan. Sulla näyttää olevan aivan upea luonnollinen vaalea hius tulossa, miksi et siis vaan värjäisi raitoja/sävyttäisi sitä? Vaalentaminen on kuitenkin pahinta mitä hiukselle voi tehdä jatkuvan raudan käyttämisen lisäksi. Onhan oma sävy tietenkin tumm tuohon vaalennettuun verraten, mutta selvästi blondi. Itse lakkasinmyös värjäämästä hiuksia muutama vuosi sitten ja nyt hiukset voivat huomattavasti paremmin. Kesällä aurinkokin huolehtii vaalenemisesta :) tällainen vinkki minulta!

    1. Varmasti raidoilla tulenkin pelaamaan, en ole ikinä laittanut tukkaani mitään täysväriä, vaan pelkästään raidoittanut vaaleaa :) Nyt en haluaisi kuin asteen pari vaaleammaksi (mulla on kriisi että nykyinen sävy on aina jossain valossa omaan silmääni harmaa) kesää kohden, mutta toivotaan että aurinkokin vaalentaisi :)

  18. Pakko vinkata kamomilla shampoosta ja hoitoaineesta, joista oli hennon ja vaalean hiuksen omaavalle siskolleni suuri hyöty. Säännöllisellä käytöllä kamomilla vaalentaa hiusta ja taittaa keltasuutta pois, ollen kuitenkin täysin hellävarainen ja luonnonmukainen :)

    1. Oho, en ollut kuullutkaan tällaisesta aikaisemmin! Täytyy tutustua tarkemmin, kiitos vinkistä Niinu :)

  19. Voisihan sitä itsekin keräillä kokoon jonkun hiusvitamiinipommin, mutta luotan 110% Prioriiniin, tosi hyvät kokemukset siitä, suosittelen lämpimästi.

    1. Kiva kuulla, että olet ollut tyytyväinen Prioriniin! Kiinnostaisi kyllä itsekin testata, jahka vaan löytäisin sitä myynnistä täältä Ranskasta :)

  20. Itselläni kävi reilu kaksi vuotta sitten aika köpelösti tukan kanssa, sillä ne katkesivat takaraivosta ihan kunnolla. Ja nyt puhutaan reippaasta kourallisesta hiuksia, jotka katkesivat muutamien senttien pituisiksi. Onneksi hiukseni ovat paksut, joten ohenemisvaikutus ei ollut liian järkyttävä, mutta eipä muuten olleet nätit ne katkenneet hiukset!:D Nyt hiukseni ovat kasvaneet siitä yli olkapään mittaan (itseasiassa lähes samaan mittaan kuin sinunkin hiuksesi nyt), eikä katkenneet hiukset ole enää muuta kuin nätit kerrokset latvassa (kampaajan pienillä korjauksilla tietysti).

    Ja viestini ydin tuleekin tässä: älä käytä lämpöä usein. Hiukseni ovat ruskeista vaalennetut, ja pesin hiukseni 5-6 kertaa viikossa. Ja joka kerta myös suoristin ne. Tuntuu niin pahalta edes miettiä tuota kierrettä!:D En ole lämpökäsittelystä täysin luopunut, toki haluan joskus vaikka juhliin panostaa, ei se hiusta tuhoa. Hiusten pesuvälinkin sain aika nopeasti 2-3 kertaan viikossa, se rasvottuminen rauhottuu pian. Suosittelen sulle kuitenkin, että löydät tavan saada sun oman luonnonhiuksen näyttämään hyvältä, käytä esimerkiksi yön yli jotain paplareita tai sellasia vaahtorollereita, saat nätit kikkurat ilman lämpöä. Sormikiharat on myös hyvä idea! Nää saattaa vaatia muutaman kerran harjottelun, että saa niistä kikkuroista nätit, nimimerkillä kokemusta on pieleen menneistä kiharatuherruksista itselläkin…:D

    Syön kans biotiinia, ja kyllä vain se nopeuttaa mulla hiuksen kasvua. Ja kukapa meistä nyt ei olisi malttamaton hiusten kasvattamisen kanssa…:D Tosin se vaikuttaa koko kropan karvankasvuun, sääret saan nykyään sheivata useammin.

    Enivei, tsempit sulle hiusten vahvistusprosessiin!

    1. Voiei, kurjaa miten sulla on käynyt hiusten kanssa! Kiva kuitenkin kuulla, että olet saanut tukan kuntoon lopulta :) Ja hei kiitos kun vinkkasit, en ole jotenkin tullut edes ajatelleeksi kiharoita ilman lämpölaitteita, vaikka niitä aina sillointällöin on tullut jossain vastaan. Kommenttisi jälkeen innostuinkin googlailemaan ja löysin vaikka mitä ohjeita, täytyy siis ruveta harjoittelemaan!

      Ihana kun jaksoit kirjoittaa näin perusteellisesti, kiitos Jessi!

  21. Moikka Jonna! :) pahoittelut, että huomasin sun postauksen näin myöhään! Itselläni on ollut ongelma viime syksystä lähtien ohentuneiden hiusten kanssa. Olen raidoittanut omia hiuksia tyvestä vaaleammiksi (normaalistikin melko vaalea, mutta se perus maantienvärinen) ja viime syksynä joko stressi, hiusten auringossa palaminen tai kampaajan virhe aiheuttivat sen, että hiukseni olivat enää pelkkä hiirenhäntä ja varjo entisistä. Tuntui, että hiuksia tippui normaalia enemmän ja en kehdannut pitää niitä enää edes ponnarilla, kun ne näyttivät niin ohuilta. Kysyin syksyllä neuvoa vaikka mistä ja googlettelinkin kaikki mahdolliset keinot hiusten palauttamiseksi ennalleen. Nyt reilu puoli vuotta tämän jälkeen, ovat hiukseni selkeästi vahvemmat. Itselleni auttoi todella paljon apteekista saatava Apteq Vita Biotiini Extra -kapselit (60 kapselia, n. 15 €), sekä myös päivittäin teelusikallinen vehnänalkioöljyä. Jälkimmäinen kuulostaa ehkä hassulta, mutta itselläni toimi todella hyvin! Tätä suositteli hiustenlähdöstä kärsinyt tuttuni, joka oli saanut omat paksut hiuksensa takaisin tällä öljyllä. :) Sitä löytyy ihan perus ruokakauppojen hyllyistä.
    Itselläni toimi myös stressin vähentäminen ja vedenjuonnin lisääminen. Olen myös yrittänyt vähentää suoristusraudan käyttöä, mutta se tuntuu ihan toivottomalta yritykseltä, koska omat hiukseni ovat luonnonkiharat ja esim. föönaamisen jälkeen ihan toivoton pehko :D. Pesuvälin olen pitänyt n. kolmessa päivässä. Huomasin myös, että hopeashampoo kuivatti hiuksiani ihan hirveästi. Olen nyt yrittänyt löytää jotain ratkaisua tähän ongelmaan. :) onko sulla joku hopeashampoo käytössä vai saatko jollain muulla tavalla keltaisuuden pysymään kurissa?

Comments are closed.