Helmikuu4

The First Month

Eilen tuli kuluneeksi tasan kuukausi siitä, kun saavuimme matkalaukkuinemme keskelle Marseillea. Muistan elävästi sen hieman hölmistyneen fiiliksen, kun istuimme ensimmäisenä iltana uuden asuntomme keittiön pöydän äärellä takeaway sushia syöden ja kämppiksemme lentoa odotellen. Täälläkö tulemme elämään seuraavat viisi kuukautta?  Vitsailimme myös siitä, kuinka lähtö ja lentokentällä rakkaiden “hyvästely” oli sujunut niin ihmeen hyvin, että jossain vaiheessa tulee varmasti vielä jonkin sortin romahdus asioiden valjettua.

Ensimmäinen kuukausi on kuitenkin nyt tosiaan takana ja kasassa ollaan edelleen, heh! Toki pari pientä ikäväpuuskaa on itselleni ehtinyt iskeä joinakin hiljaisina iltoina, kun on liikaa aikaa ajatella asioita, mutta onneksi tällöin on kämppikset, joille voi todeta että nyt on suru puserossa. Asioiden sanominen ääneen helpottaa kummasti aina! Olen niin äärimmäisen tunteellinen ja herkkä ihminen, että olisinkin ihmeissäni, jos ei mitään tunteidenpurkauksia olisi tullut. On kuitenkin ihana ajatella, että olen muuten hitsin onnekas, kun on elämässä näin paljon rakkaita ihmisiä joita ikävöidä!

Helmikuu2 Sekalaista2 Helmikuu3

Ja onneksi uusia ihania ihmisiä on löytynyt täältäkin. Kulunut kuukausi on ollut ihan mielettömän hauska, ja lukemattomat kerrat olemme saaneet nauraa vedet silmissä. On ollut myös huippua tutustua opiskelijoihin ympäri maailmaa ja päästä kohentamaan omaa kielitaitoa – näinkin lyhyessä ajassa englantini on ehtinyt vahvistua ja rohkeus käyttää kieltä karttunut. Ei siis epäilystäkään, etteikö tästä olisi hauskuuden lisäksi ollut jo hyötyäkin! Vaihtoon lähtö oli itselleni todella suuri kynnys ja mietin hakemista pitkään, mutta tiedän jo nyt, miten suuren virheen olisin tehnyt mikäli olisin jättänyt tilaisuuden käyttämättä. Kyllä harmittaisi tällä hetkellä istua Vaasan yliopiston kirjastolla samaa arkea jatkaen ja katsellen ystävien kuvia, kun he viettävät elämänsä parasta kevättä.

Kaupunki itsessään on yllättänyt erittäin positiivisesti ja ihastun paikkaan päivä päivältä enemmän. Marseillesta varoiteltiin etukäteen todella paljon, tosin lähinnä sellaisten henkilöiden toimesta, jotka eivät ole ikinä itse kaupungissa vierailleet. Viime vuoden vaihtarit onneksi lievittivät ennakkoluulojamme ylitsevuotavilla kehuilla ennen tänne tuloamme, mutta silti mielessä kaikuivat muiden sanat Ranskan ghetosta ja niin edelleen. Toki täällä on omat seutunsa, jonne ei kannata astua jalallakaan, mutta keskustan alueella en ole kertaakaan tuntenut oloani turvattomaksi. Huhupuheet voi siis jättää ihan omaan arvoonsa, kunhan pitää järjen päässä ja on tarkkaavainen esimerkiksi taskuvarkaiden suhteen kuten missä tahansa suurkaupungissa.

Sekalaista1 Helmikuu4 Helmikuu1

Ja voiko joku väittää, ettei tämä olisi kaunis kaupunki – katsokaa vaikka tämänkin postauksen kuvia! Ensimmäinen ja viimeinen kuva ovat kotikadultamme, jonka tosin nyt hyvästelemme tänään muuttaessamme uuteen “pysyvään” osoitteeseemme. Tuleva aluekin on todella viihtyisä, mutta tämä herttainen ravintolakortteli on ollut kyllä mainio paikka asua.  Vielä jäi monta ravintolaa testaamatta, joten palaamme tänne kyllä useasti!

Voin vain kuvitella, miten Marseille herää keväällä eloon säiden vielä lämmettyä – Vanhan kaupunginkin ravintolat avaavat ovensa, torit täyttyvät ihmisistä ja kahviloiden terasseilla on tungosta. Kyllä täällä siis viettää tulevat kuukaudet enemmän kuin mielellään :) Mietin tuossa juuri eräänä iltana kotimatkalla kulkiessani sataman läpi ja katsellessani hiljalleen horisonttiin laskevaa aurinkoa, miten tästä keväästä tulee varmasti mahtava. Niistä pienistä satunnaisista tunteidenpurkauksista huolimatta, jotka nekin vain kasvattavat.

Related posts

18 thoughts on “The First Month

  1. Voi vitsit kuinka kiva kuulla sun fiiliksiä sieltä! Ihan varmasti tulee itkunpuuskahduksia vielä, mutta sehän on vain normaalia!
    Toisaalta olen vähän kateellinen, minä kun en pystyisi edes 3v seurustelun jälkeen oelmaan puoltavuotta toisesta erosta, ja poikaystävä ei halua vaihtoon, vaikka olen kuinka yrittänyt selittää että vaikka ollaan eri kaupungeista ja eri kouluista niin voidaan silti päästä samaan aikaan samaan paikkaan :) Mutta ei. Koska suomeen jääkaksi asuntoa maksettavaksi ja kissa taakse :( Noh, kaikkea ei voi saada, mutta olen kyllä silti enemmänkin onnellinen sun puolesta!

    1. No niinpä, tunteet ovat ihan normaaleja ;) Joskin itse olen tosiaan erityisen herkkää tyyppiä, heh. Tuo on kyllä kurja tilanne, jos itse haluaisi vaihtoon ja toinen ei. Varsinkin jos pystyisitte lähtemään samaan aikaan ja vieläpä samaan paikkaan, niin se olisi superhelppoa! Mutta ymmärrän kyllä, jos käytännön asioiden kannalta vaihtoon lähtö menee liian hankalaksi. Ihana että voit silti olla onnellinen toisen puolesta, kauniisti sanottu <3

  2. Itse olin vaihtarina vuoden ranskassa, eikä kukaan ranskalainen maininnut marseillesta mitään huonoa. Toki jokaisessa suurkapungissa on huonot ja hyvät alueet (sekä puolensa), mutta koko kaupunkia ei niiden takia pidä tuomita. Marseilles on munkin mielestä super ihana paikka! Nauttikaa siellä olosta <3
    t. Anton & Anton-kojun myyjä Tuomaanmarkkinoilta :)

    1. Voih, lohduttavaa kuulla välillä näinkin! Ja nimenomaan, jokaisella vähänkään isommalla kaupungilla on omat pahamaineiset alueensa, eikä yksin kävely keskellä yötä ole välttämättä viisain idea oli missä kaupungissa tahansa.

      Ihana kun kommentoit ja kiitos vielä päivän piristyksestä tuolloin Tuomaanmarkkinoilla, kun ilmoittauduit lukijaksi! Näistä kohtaamisista jää aina hyvä mieli pitkäksi aikaa :)

  3. Kannattaa muuten harhailla myös sinne arabikortteliin, joka on kävelymatkan päässä tuosta satamasta, saa tosi maukasta ruokaa aika edullisesti! :)

    1. Mikäs mikäs, en ole tällaisesta kuullutkaan! Kiitos vinkistä Minna, täytyy tutkia tarkemmin tyttöjen kanssa :)

  4. Olipa ihana lukea sieltä kuulumisia! Muistan itsekin hyvin ne vaihtoajan koti-ikävän tunteet mutta ne kuuluvat asiaan. Loppujen lopuksi viiden kuukauden vaihtoaika oli lyhyt mutta kokemuksien kannalta todella rikastuttava. :)

    1. Kiitos kannustavasta kommentistasi Jenna! Näinhän se on, viisi kuukautta on todella lyhyt aika ja tuntuu hullulta, että yksi kuukausi on jo hurahtanut ohitse tuosta noin vaan. Uskon siis, että koko aika tulee menemään hyvin nopeasti :)

  5. Ihana kuulla pääosin positiivisia fiiliksiä! Minäkin taisin jotain varoittavaan viittaavaa mainita kaupungista, mutta tosiaan vain siksi, että itselleni tiettyjen alueiden turvattomuus Ranskassa tuli täysin yllätyksenä paikan päällä (missä lie pussissa elelin :D) ja jouduin muutamaan aika vaaralliseen tilanteeseen, joista on jäänyt ikäviä muistoja. Silloin olisin halunnut, että joku olisi vähän varoitellut etukäteen, kun näin suomalaisena on tottunut siihen, että yksin liikkuminen melkein missä vaan on ihan ookoo ;) tarkoitus ei siis ollut mitenkään mustamaalata kaupunkia – ihanaa, että olet viihtynyt! :)

    1. Voi, täytyy sanoa etten edes muista sinun kommenttejasi Marseillesta, joten en tosiaan mitenkään viitannut sinuun! Tosi harmi kuulla, että sulla on jäänyt ikäviä muistoja ja jouduit vaarallisiin tilanteisiin :/ Tottakai, on vaan hyvä osata olla hieman varuillaan ja kiinnittää esimerkiksi huomiota siihen, ettei pahemmin liiku keskellä yötä yksinään ja tällaiset varoittelut ovat ihan tarpeen. Moni mieltää Marseillen kuitenkin todella rikolliseksi ja vaaralliseksi kaupungiksi (mm. huumesotien ym. takia), ja sellainen kaupungin yleinen leimaaminen ottaa päähän. Kaupungissa kun on niin paljon hyvääkin! :)

  6. Kylläpä aika menee nopeasti, ihan kuin olisit ollut Ranskassa vasta pari viikkoa kuukauden sijaan! Kiva kuulla, että olet viihtynyt. :) Kaunis kaupunki tosiaan!

  7. Ihana kuulla että siellä on mennyt hyvin! Itse en ole aiemmin ajatellut lähteväni vaihtoon mutta tämän luettuani mietin että pitäisikö sittenkin :D Asuin lukion alussa 8 kuukautta perheeni kanssa Saksassa isän työn vuoksi ja se oli kyllä upea kokemus! Edelleen tulee usein muisteltua niitä aikoja hymyssä suin!:)

  8. Vitsit, miten aika menee nopeesti! Mulla tulee eka varsinainen vaihtokuukaus tayteen vasta viikon paasta, mut kuun vaihteessa tuli jo kuukausi Suomesta lahosta:) Voin kylla niin samaistua tohon varottelumeininkiin, ei taa Jamaika ehka oo siella turvallisimpien maiden listalla, mut ei taalla mitenkaan turvattomalta todellakaan tunnu. Tietty joku jarki kannattaa pitaa paassa, mut tosiaan, ihan samalla lailla melkeen kaikissa kaupungeissa on ne omat turvallisuusongelmansa…

Comments are closed.