Dronningholm3

Joulun ensimmäiset

Yhteistyössä Asennemedia & Dronningholm

Kuten jo aikaisemmin sanottua, joulutohinat ovat nyt täällä. Koti on vuorattu kauteen kuuluvilla tekstiileillä, hyasintit ovat löytäneet paikkansa ja nököttää pöydällä pieni sypressikin – joululevyjen repeatilla soittamista unohtamatta. Paras lähestyvän joulun merkki on kuitenkin luumumarmeladista tahmeat kädet, keittiön vallannut tomusokeripöly ja joulutorttujen herkullinen tuoksu. Kaverini totesi juuri, kuinka hän on himmaillut näiden herkkujen suhteen joulukuun puolelle, mutta hyvänen aika, nythän viimeistään se kausi jo aloitetaan!

Dronningholm1

Perinteiset tähtitortut ovat ehdottomasti osa jouluvalmisteluja, ja näin on ollut aina pienestä pitäen. Ensimmäiset tortut on tosiaankin leivottu jo marraskuun puolella, kuten tänäkin vuonna. Lapsuudesta asti nämä leivonnaiset ovat myös aina olleet samanmuotoisia, tuttuun tyyliin kulmat taittaen tähden muotoisiksi. Tällä kertaa Dronningholm kuitenkin haastoi meidät kokeilemaan jotain uutta perinteisen sijaan Uudet muodot -kampanjassaan. Myönnän olleeni ensin hieman skeptinen, koska kuten sanottua, tähdet tähtinä niin kuin lapsuuden aikoinakin. Miksi perinteitä täytyisi lähteä rikkomaan? Lopulta kuitenkin innostuin tajuttuani, miten valtavasti eri mahdollisuuksia näiden leivonnaisten muotoilussa olisi – miksi siis jumittua siihen ainaiseen tähteen!

Dronningholm3 Dronningholm4 Dronningholm6

Kampanjan tiimoilta olen nähnyt taidonnäytteitä muun muassa koiran tai enkelin muotoon tehdyistä tortuista, mutta minä en niin kätevänä käsistäni otin hieman helpomman lähestymistavan. Nappasin kaupasta mukaan pari sopivankokoista piparimuottia, kotoa taas löytyi jo Dronningholmin Tähtitorttu luumumarmeladi sekä voitaikinalevyt. Parasta joulutortuissa onkin niiden helppous – herkut voi tehdä ystävälle kahvipöytään vaikka vartin varoitusajalla, ja aineksia löytyy tähän aikaan vuodesta lähes aina kotoa.

Erilaisten muotojen avulla taas voi helposti päivittää tämän kaikille tutun joululeivonnaisen ihan uudelle levelille! Onhan se perinteinen tähti vähän tylsä, vai mitä sanotte näistä meidän taiteilemista piparikakkureunaisista tai sydämen muotoisista tortuista? Ennakkoluuloistani huolimatta taidankin jatkossa tehdä näitä omaperäisempiä joulutorttuja. Etenkin kun ne eivät vaadi valmiita muotteja enempää vaivannäköä, ihastusta ne sen sijaan herättävät senkin edestä! Huomasimme kuitenkin, että taikina ei kestä ihan hirveästi uudelleenmuotoilua ja yhdistelyä, mutta yhdestä levystä sai valmiiden muottien avulla sopivasti kaksi torttua.

Dronningholm2 Dronningholm5

Tässä siis vinkkinä, jos haluatte loistaa kaveriporukan pikkujoulujen tarjoiluissa ilman sen suurempaa vaivannäköä ;) Ja mikäli innostutte oikein luoviksi, niin muistakaa jakaa taidonnäytteenne Instagramissa hashtagilla #uudetmuodot, ja voitte voittaa Dronningholmin tuotepaketin. Lisätietoa Dronningholmin sivuilta!

Joko te olette leiponeet joulun ensimmäiset? Tästä se jouluhulina tosissaan vasta alkaa, kun vielä on edessä lahjojen hankinta, enkä ole edes keksinyt kaikkia lahjaideoita, vaikka yleensä olen aina hyvissä ajoin. Onneksi joulu on kiireen lisäksi kuitenkin ihanaa ja tunnelmallista aikaa – niin ja sitä herkuttelua unohtamatta!

Related posts

12 thoughts on “Joulun ensimmäiset

  1. Hei, ihanan näköisiä. Miten “kaivoit kuopan” hillolle vai laitoitko sitä vaan keskelle ja silloin taikina kohoaa ympäriltä? ?

    1. Hih, kiitos Johanna! Unohdin ihan mainita, että käytin myös pienempää sydänmuottia. Eli siis ensin isolla muotilla pohja, hillo keskelle ja sen päälle vielä pikkumuotilla sydän :)

  2. Onpas sööttejä! :) Mulla on semmonen vinkki, että kokeile ensi kerralla ostaa esim. Valion piparkakkurahkaa ja laita sitä voi/lehtitaikinan päälle luumuhillon tavoin.. Toimii superhyvin ja saa kivasti vaihtelua tarjoiluihin, kun on muutamaa erilaista tarjolla! :) Myös yhdistelmät vanilja-rahka + luumuhillo ja omena-kaneli -rahka + luumuhillo toimivat.

    1. Kiitos Anna, eikö olekin! :) Oh, piparkakkurahka kuulostaa taivaallisen hyvältä! Täytyy joskus testata perinteisen marmeladin ohella.

  3. Ei vitsi kuinka söpöjä torttuja! Just eilen tein joulutorttuja, ens kerralla täytyy kyllä tehä tollasia :) Hyvä syy alkaa taas joulutorttujen tekoon.. Mutta onhan ne vaan niin hyviä!

    1. No eikö olekin söpöjä! Ja niin pienen vaivan takana :) Eikun taas leipomispuuhiin, kyllähän sitä nyt näin joulun aikaan saa herkutella ;)

    1. Hei senkun varastat – hyvät ideat pitääkin laittaa kiertämään ;) Hassua, ettei tätä ole koskaan aikaisemmin tullut edes ajatelleeksi!

  4. On niin söpöjä, että pakko kommentoida. Olen aina tehnyt vain tähtitorttuja, mutta näitä täytyy tehdä lapsille vaikka välipalaksi, ovat niin suloisia. Kiitos sinulle hyvästä vinkistä :)

    1. Kiva kun kommentoit ja vielä kivempi, että innostuit ideasta! Eikun piparimuotit esiin ja leipomispuuhiin :) Mukavaa joulun odotusta sinne!

  5. Onpa kivan näköisiä ja erilaisia joulutorttuja! Täytyykin tänä viikonloppuna paistaa vuoden ensimmäiset… ;)

Comments are closed.