The Perfect Pair

Poikaystäväni vei minut Tampereella suosikkivaatekauppaansa Inchiin (Kuninkaankatu 21), jota hän on hehkuttanut monet kerrat. Kuulemma tuolta on vaikea poistua tyhjin käsin, kiitos taitavien myyjien ja loistavan valikoiman! Vihdoin pääsin itsekin käymään Inchissä ensimmäistä kertaa, eikä varmasti muuten jäänyt viimeiseksi. Kaikki laitettu hyvin esille, huikeita tuotemerkkejä kuten Samsoe&Samsoe, Tiger of Sweden ja Minimum, mutta ennen kaikkea paikka taitaa olla tunnettu superhyvästä palvelustaan. Lienee siis selvää, etten minäkään päässyt poistumaan kaupasta ilman mustavalkoista paperikassia!

Kun nyt kerran oikein farkkukauppaan mentiin, päätin käyttää tilaisuuden hyödyksi ja katsoa jo tovin etsimiäni uusia farkkuja. Olen syksyn ajan yrittänyt metsästää oikeasti istuvia hyviä farkkuja, enkä olekaan vuosiin ostanut oikein laatuyksilöitä. Parissa kaupassa olen käynyt täällä Vaasassakin ja sovitellutkin joitakin malleja – paikallisessa Carlingsissa käydessäni palvelu oli kuitenkin niin köyhää, että jätin ostamisen mieluusti toiseen kertaan. Ja onneksi jätin, sillä nyt löytyi osaavan myyjän avustuksella sellainen pari että oksat pois!

Jeans2

Inchin ystävällinen myyjätär kehoitti minua testaamaan Leviksen kuukausi sitten lanseerattuja Innovation Super Skinny -farkkuja, jotka veinkin sovituskoppiin. Morjens mitkä farkut! Pesu on täydellinen sininen, joka sopii lähes kaiken kanssa, mutta myös istuvuus on mieletön. Miten paljon voikaan niinkin pieneltä tuntuva yksityiskohta kuin takataskujen paikka tehdä? Esimerkiksi Tiger of Swedenin malli ei istunut omalle varrelleni ollenkaan, mutta nämä olivat kuin tehdyt jalkaani. Kaiken lisäksi elastaania on sen verran, että tuntuu kuin ei olisi housuja jalassa ollenkaan. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan, mikäli on täydellinen farkkupari hakusessa!

Related posts

21 thoughts on “The Perfect Pair

    1. Siis kokeile!! En ollut näistä ihan vakuuttunut hyllyllä farkkuja katsellessani, mutta jalkaan ne vedettyäni olin myyty. Nämä maksoivat 99,90€ :)

  1. Oliko se siis se 710 malli? Mä haluaisin sitä 710-mallistosta vähän leveämpää lahjetta, esim 712, mutta niitä ei tunnu olevan missään myynnissä! Aina vain sitä super skinnyä. Ei sattunut siellä Inchissä olemaan?

    1. Tuotelapun mukaan kyllä, täytyy sanoa etten ymmärrä Leviksen merkinnöistä hölkäsen pöläystä! En valitettavasti tullut katsoneeksi muita malleja myyjän ehdotettua näitä mulle, joten en osaa sanoa. Ehkä saataisiin suoraan Inchiltä tähän vastausta? :)

  2. Pitäisi kyllä itsekin varmaan päivittää farkkukaappia, ainakin mustat hyvinistuvat farkut mahtuisivat kaappiin vielä helposti! ;)

    1. Munkin täytyisi jossain vaiheessa päivittää Zaran vanhat mustat kulahtaneet farkut uusiin, nyt koin nämä siniset kuitenkin akuutimmaksi ;) Inchissä oli tosi hyvännäköiset Tigerin mustat farkut, jotka jäivät vähän kaivelemaan!

  3. Hei, tällaiset perinteiset ostospostaukset on kivoja! Snäpissä näkyi kivannäköinen neule, ehkä sekin myös näytille?

    1. Heippa, mukava kuulla että tykkäsit! Mustakin näitä on kivoja lukea blogeista, joten teen mielelläni näitä aina silloin tällöin. Tuo kyseinen neulekin lähti mukaani samalla Inchin reissulla, ihan varmasti esittelen sen vielä erikseen ;)

  4. Mullon nää samat – ostin kesän alussa myöskin Inchistä :) ihan super mahtavat jalassa ja pesu on täydellinen <3 Inchistä ei todellakaan voi poistua tyhjin käsin, sen takia siellä ei voi kovin useasti käydä :D mutta ihanaa, että Tampereelta tollanen helmi löytyy valikoiman ja palvelun osalta :)

    1. Olin ymmärtävinäni, että nämä oli lanseerattu vasta kuukausi takaperin, mutta ehkä ymmärsin väärin! :D On kyllä ihan mielettömät jalassa, ai että. Täytyy kyllä ehdottomasti käydä Inchissä toistekin Tampereen reissuilla, tosin vaarallisia nämä visiitit lompakon kannalta!

    1. Päällä vielä sata kertaa paremman näköiset! ;) Lunttasin tuotelapusta ja väri ilmeisesti Deep Blue.

        1. Hehe, ovat myyntipuheen arvoiset! Hinta on ainakin sama kuin noissa, väristä en tosiaan ole aivan varma. Toivottavasti tilaus osui kuitenkin nappiin ja saat itsellesi THE farkut! :)

  5. Vitsi tiedätkö, mä ostin samat farkut ihan tummansinisinä meidän Miamin reissulta muutama päivä sitten! Aivan tolkuttoman mukavat ja malli näyttää päällä tosi hyvältä, erityisesti just ne taskut, haha :D Jälkikäteen vähän jäi kaihertamaan kun ei tullut ostettua useampia, maksoin omistani nimittäin vaivaiset 40 dollaria! Mitä tästä taas opimme: kun löytyy hyvä malli, osta useammat.

    Ps. Pakko vielä kiittää, kun joskus vinkkasit J.Crewn t-paidoista, niitä tuli hamstrattua sinisenä, harmaana ja mustana – malli on ehdottomasti paras koskaan kokeilemani, joten suurkiitos vielä! :)

    1. Aijai, sinne kun pääsisi kaupoille!! Pikkuisen halvemmat nämä pöksyt siellä.. :D On kyllä ihan loistava malli, täytyy harkita jos hankkisi jossain vaiheessa samat mustinakin. Nimenomaan näin, hyvän mallin osuttua kohdalle kannattaisi ehdottomasti ostaa useammat!

      Ja eipä mitään, kiva kuulla että oli hyötyä :) Minulle jenkeistä tuotu valkoinen kyllä haperoitui hieman, mutta harmaa on edelleen kuin uusi, tuntui jotenkin eri matskulta muutenkin. Toivottavasti sulla pysyy hyvinä!

  6. Mä olen kiertänyt Levikset kaukaa, pääasiassa hinnan takia. Kesälomareissulla USA:ssa kävin Philadelphiassa Macy’s ostoskeskuksessa (New Yorkin Macy’s oli aivan järjettömän kokoinen etten edes päässyt sovituskoppiin asti) ja siellä sattui olemaan Levikset tarjouksessa (Super Skinny) 33$(!). Olihan pakko kiikuttaa kahdet farkut kassalle ja eipä mulla ole koskaan ollut niin hyviä farkkuja. Eli seuraavalla USA:n reissulla hamstraan lisää Leviksen farkkuja :D

    1. Voi Elisat kuulkaa, juuri ylempänä hehkutettiin Levisten hintoja Jenkeissä, älkää kääntäkö veistä haavassa!! :D Multakaan ei ole koskaan aiemmin Leviksiä löytynyt, mutta voi olla, että nämä eivät tule jäämään ainoiksi. Niin hyvät jalassa että huh!

      1. No mut hei, mieti tälleen: sä maksoit vaan farkuista. Mulle tuli lasku kolme viikon lomasta rapakon takaa :D Siinä ei tuo farkkujen hinta paljoakaan painanut…

  7. Inch on kyllä mieletön paikka, mä oon löytänyt sen vasta viime keväänä, jotenkin harmittavan “piilossa” , eikä monet siitä edes tiedä! Parasta siellä on kyllä ehdottomasti pirteät myyjät, vaikka valikoimakin on kyllä ihan super :) Noi farkut kuulostaa hyviltä, mulla on ostoslistalla ihan perus siniset farkut, pitääkin ehkä suunnistaa tutkiskelemaan noita!

Comments are closed.