Dinner Outfit – White Maxi

Kävimme lauantaina poikaystäväni kanssa illallisella ravintola Lonnassa, josta vinkkasin jo aikaisemmin kirjoittaessani mukavista kesäpaikoista Helsingissä. Olimme varanneet pöydän jo pari viikkoa etukäteen ja muistan miten tuolloin rukoilin kaunista säätä, sillä onhan se eri fiilis matkata lautalla saareen aurinkoisena kesäiltana kuin tihkusateessa. Ja voi että riemua, kun lauantaille osui ensimmäinen kunnon kesäpäivä!

Kerron Lonnasta vielä omassa postauksessaan, mutta tässä näytille pikaisesti napsaistua illan asua. Ostin keväiseltä Barcelonan reissulta Zarasta valkoisen maksimekon, jonka käyttöönottoa olen odotellut jo innolla. Kumma miten sitä pohti kotona, onko maksimekko nyt mukamas liian kesäinen, koska kesäfiilistä ei tosiaan oikein ole vielä ehtinyt tulemaan. Elettiinhän kuitenkin herranjestas jo kesäkuun puolivälissä ja mittari näytti yli kahtakymmentä, joten pyh pah ja mekko ylle! Maximekko oli hyvä valinta, koska lyhyemmällä helmalla olisi tullut iltaa kohden etenkin meren äärellä kylmä. Mekon saisi hyvin puettua myös boheemimpaan kokonaisuuteen vaikka sandaalien kanssa, mutta tähän asuun yhdistin sen skarpimman bleiserin kanssa, joskin nahkatakkikin olisi sopinut hyvin. Huuliin vielä kirkasta punaista mustavalkoista asua piristämään! Mitä pidätte? :)

Asulonna2 Asulonna1 Asulonna3

Blazer / Zara
maxi dress / Zara
bag / Mulberry
shoes / Tory Burch
sunnies / Ray-Ban

Last Saturday we had a dinner at restaurant Lonna with my boyfriend. Lonna is an island near Helsinki, and I remember when reserving a table two weeks ago I was hoping for a good weather for our evening. And how lucky we were – Saturday turned out to be the first official summer day!

It was a warm and sunny day (finally!), so I wanted to wear something nice. I ended up wearing this white maxi dress I bought from Barcelona’s Zara this spring, and I’ve been looking forward to be able to wear it. I think this is such a versatile piece, because it’s easy to dress down with a pair of sandals and other accessories. How do you like this dinner outfit though? :)

Related posts

20 thoughts on “Dinner Outfit – White Maxi

  1. Oioioi ihan täydellinen asu! En malta odottaa että saan itsekin vetää oman uuden valkoisen maksimekon päälleni :)

    1. Kiitos Pinja, ihana jos tykkäsit! Valkoinen maximekko on kyllä niin monikäyttöinen vaate :)

  2. Hah, täällä koettiin melkoisen toisenlainen Lonna sunnuntai-iltapäivästä kun matkattiin saareen kauheassa kylmyydessä ja tihkusateessa :D Paluu oli sitäkin mukavampi, sillä paatti oli muutaman minuutin myöhässä, joten saatiin sitten hytistä ulkona kamalassa kaatosateessa pienen sateenvarjon alla ennen kun päästiin veneeseen. Se niistä kesäsäistä ;) Lonna itsessään oli ihan kiva paikka, joskin meitä jäi harmittamaan alkuruokien puute kokonaan, sekä vähän tylsä jälkkäri (minttukakkua ja jugurttijätskiä), joten täytyy katsoa josko paikalle pitäisi vielä antaa kesän aikana toinen mahdollisuus…

    Anyways, asu on jälleen kerrassaan ihastuttava – voi kumpa tulisi vielä säitä jolloin voisi pitää vastaavia vaatteita päällä!

    P.S. Meidän pitäisi ehdottomasti sopia lounastreffit joku päivä tässä jos vain ennätät! :) x

    1. Voiei, sunnuntai oli kyllä säältään jotain ihan muuta! :D Tuonne meneminen vaatii kyllä hyvän sään, koska lauttamatka on kuitenkin osa sitä kokemusta ja fiilistä. Meillä taas oli ihanat ruuat alkuruuista jälkiruokiin, ihme ettei teillä ollut alkuruokia ollenkaan? Suosittelen siis antaman paikalle vielä uuden mahdollisuuden, kunnon kesäpäivänä siten ;)

      Kiitos kehuista! Olisi kyllä ihana treffata taas, ollaan yhteyksissä! :)

  3. Ihana mekko! Totta, tuon mekon saisi kyllä mukavasti stailattua vaikka mihin tyyliin! Festareille konjakin väristen asusteiden kanssa, huh!
    Se on kyllä jännä kuinka aina miettii noita, onko tämä nyt liian talvinen, liian kesäinen ym… Itse oon jo muutaman kerran vetäissyt sandaalit jalkaan, tosin kyllä ihan pitkien housujen kanssa, ja miettinyt että ei näissä kylmä tule, mutta onko liian kesäiset…:D Eli ne muitten mielipiteet!
    Onneksi kuitenkin oon päättänyt, että oli vuodenaika mikä tahansa, vedän ylleni juuri sitä mitä itse haluan, missä on hyvä olla!

    1. Oh yes, olisi ihana yhdistelmä! Tosin festareille ehkä vähän arka väri vielä näin isolla pinta-alalla :D Ja olet ihan oikeassa, muiden mielipiteistä ei tosiaankaan pitäisi välittää. Joskus tällaisia ajatuksia hiipii päähän kotona peilin edessä, mutta onneksi ne saa karistettua pois ja pukee juuri sitä, mitä huvittaa! Oikealla asenteella olet siis :)

  4. Aivan upea neito ❤ Sopii todella kauniisti. :)
    Minä en ole oikein vielä lämmennyt noille maximekoille. Tai ei varmaan ole löytynyt sitä oikeaa… ;)
    Aurinkoista keskiviikkoa ihana! ♡

    1. Kiitos ihana! Maksimekko on kyllä tosi helppo vaate ja käy niin moneen. Mukavaa juhannuksen odotusta sinne :)

  5. What a lovely dinner outfit :)
    I like this white dress (not see it when I was in Barcelona during my “Spanish shopping” aha) but what I like the most is that you’re wearring it with flat shoes. We can be pretty too without heels (not my favourite to be honest aha).

    Jenn

    1. Thank you Jenn! Gotta say I’m happy I bought this from Spain, it cost 10 euros less there than here in Finland ;) I wear heels usually only in special occasions and when going out for example, otherwise I’m more of a ballerina flat girl, just like you, haha!

  6. Ihana mekko ja koko asu! <3
    Lonnaan haluaisin itsekin mennä joten lonna postausta odotellessa :)

  7. You look so stunning in that outfit! I really liked the dress :) Looks good on you!

    1. Kirosin tuulta kuvatessa, mutta kuvissa mekon hulmuaminen näyttääkin kivalta! Kiitos ja mukavaa juhannusta sinnekin :)

Comments are closed.