Eteispulma

Lisää kotijuttuja Helsingistä! Tällä kertaa kaipailen myös teidän apuanne, sillä minulla on eräs sisutuspulma. Oikeastaan tämä pulma on ollut jo vuoden verran, mutten vain ole saanut aikaiseksi paneutua siihen! Kyseessä on eteinen, joka aiheuttaa päänvaivaa. Suorakaiteen mallinen tila tuntuu ihan mahdottomalta sisustaa ja saada toimivaksi. Tilaa olisi paljon, joten sen haluaisi käyttää mahdollisimman hyvin hyödyksi, mutta toisaalta niin, ettei eteinen käy liian ahtaan ja tunkkaisen näköiseksi. Kurkistetaanpa tarkemmin!

Tähän asti eteisen sisustus- ja säilytysratkaisut ovat koostuneet lähinnä kenkäkaapista, HAY:n sirosta vaaterekistä sekä rottinkikorein varustellusta senkistä. Vaaterekki on ollut lähinnä tilapäisratkaisu ja yhdelle ihmiselle se onkin ollut ihan kelpo, kesällä meitä tulee kuitenkin asumaan täällä kaksi, joten rekki voi käydä ahtaaksi. Okei, kesällä ei tietysti tarvita paksuja takkeja, mutta kuitenkin! Kenkäkaapin viereisen oven takaa paljastuu vaatehuone, joten suurimman osan takeista saa sinne piiloon.

Miten sinä siis sisustaisit tämän tilan? Välillä olen miettinyt kapeita peilikaappeja tuohon senkin viereen tyhjälle seinälle, mutta kävisikö tila kuitenkin äkkiä liian tunkkaiseksi? Vai pitäisikö vain hankkia jokin naulakkosysteemi senkin yläpuolelle tai sen viereen? Kokovartalopeilikin pitäisi saada jonnekin tungettua, ettei tarvitsisi ravata kengät jalassa makuuhuoneeseen peilaamaan. Ajattelin sitä jossain vaiheessa tuohon makuuhuoneen ja kylpyhuoneen ovien väliselle seinälle, mutta kovin leveää peiliä siihen ei madu. Eniten tilaa olisi tällä rekin puoleisella seinällä, mutta mielessäni eteinen alkaa näyttää hölmöltä, jos tuon seinän täyttää koko pituudellaan jollakin.. :D Kaipailen siis epätoivoisesti teidän apuanne tähän sisustuspulmaan!

Related posts

39 thoughts on “Eteispulma

  1. Mielestäni tuohon rekin puoleisella seinälle sopisi todella iso kultakehyksinen peili ja se toisi samalla hienon yksityiskohdan valkoiseen seinään. Kaapit voisivat olla tosiaan liian iso ratkaisu tuohon tilaan. Mutta tilan avaruus olisi hyvä säilyttää ja iso peili toisi sitä vielä lisää. Rekki on kaunis ja säilyttämisen sen ehkä myös eteisessä ja laittaisin siihen hienoimmat takit roikkumaan :)

    1. Kultakehyksistä peiliä välillä mietinkin, toisaalta itse olen aika tarkka “matchaamaan”, niin kaipaisin sitten jotakin muutakin siihen sopivaa yksityiskohtaa. Täytyy vähän pohdiskella, tuleeko tähän peilikaappeja vai ei, niin selviää peilin kohtalokin ;) Kiitos kivoista ideoistasi, Iina!

  2. Inhottava pulma, nuo pitkän malliset kapeat eteiset oviaukkoineen ovat todella hankalia :/ Minä sijoittaisin peilin tuohon kenkäkaapin tilalle, niin ovesta tullessa vastassa ei olisi mitään “umpinaista” tai paikkaa mihin kertyy päälle tavaroita. Näin sisääntulo säilyisi aina siistinä. kenkäkaapin sijoittaisin tuohon missä nyt on tuo penkki koreineen. Ja mallina kävisi esimerkiksi Ikean Ställ, joka on vähän leveämpi ja ei niin korkea. Kenkäkaapin päälle laittaisin hyllyn johon saisi kivoja koreja joihin voisi laittaa hanskat ja pipot piiloon. Kenkäkaapin viereen laittaisin jonkun kivan näyttävän tuolin ja siihen viereen katosta roikkuvan rekin. Kun rekki roikkuu katosta sinne alle saisi myös laitettua esimerkiksi jonkun kivan kannellisen kapean arkun jossa voisi myös silyttää kenkiä tai muuta tarpeellista. Katosta roikkuvan rekin voi tehdä itse kettingin ja puukepin kanssa, mutta valmiinakin sellaisia löytyy. rekkiä vastapäätä olevalle seinälle laittaisin muutaman kauniin koukun, jossa voisi pitää laukkuja ja huiveja esillä.
    Toivottavasti vinkeistä olisi jotain apua sinulle/teille :)

    1. Nimenomaan, oviaukot vielä lisäävät tilan hankaluutta! Totta muuten, muutkin ehdottivat kenkäkaapin sijoittamista muualle, itse en ollut edes ajatellut, että sisääntulo näyttäisi tunkkaiselta näin. Toisaalta tarvitsen kyllä jonkin tilan, jonne heittää tavaroita heti sisään tullessani :D Kiitos kivoista ideoistasi, me lähdemme näiden avulla pohdiskelemaan, mikä toimisi eteisessä!

  3. Mie ehkä itse laittaisin peilin tuohon penkin ja vaaterekin väliin että siirtäisin hiukan tota vaaterekkiä kauemmas penkistä.

    1. Peili on kyllä johonkin kohtaan saatava, ellemme sitten päädy niihin peilikaappeihin.. Kiitos kun ideoit kanssamme! :)

  4. Meillä on kans pitkä ja kapea eteinen, joka on aiheuttanu ihan tarpeeksi päänvaivaa. :D Oman kokemukseni mukaan kapeat peilikaapit ovat hyvä idea, koska ne saavat tilan tuntumaan avaralta. Samalla ratkeisisi kokovartalopeili-pulma. Peiliovesta voi helposti tarkistaa vielä viime hetken lookin ennen kuin marssii ihmisten ilmoille. :)

    1. Juurikin näin, siinä saisi kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Peilikaapit tuovat varmasti avaruutta, mutta hankala näin etukäteen suunnitella, viekö se kuitenkin tilantuntua liikaa. Tässä on tullut kuitenkin paljon ideoita, joiden avulla pääsee hyvin vauhtiin – kiitos sinullekin Katri! :)

  5. Laittaisin koko seinän mitalta 30 cm syvää kaapistoa joko liuku- tai tavallisella peiliovella. Peili avartaa tilaa ja saat siitä samalla peilin hyödyn pukeutumisessa. Eteinen on kuitenkin käytävämallinen ja joka tapauksessa vain kulkuväylä eikä mikään oleskelutila joten hyödyntäisin sen ehdottomasti kaapistolla. Tuo 30 cm syvä kaapisto ei tule liian ulos eikä kavenna liikaa, hyvin mahtuu edelleen kulkemaan. Säilytystilaa ei koskaan ole liikaa ja varsinkin kun teitä on kaksi asukasta. Paljon levollisempi ja siistimpi näkymä on käytävämäisestä tilasta kun vaatteet, kengät ja tavarat ovat siististi poissa näkyvistä kuin että tilassa on hyllyä, naulakkoa, lipastoa, penkkiä ja niihin vielä vaatteet ja tavarat. Esim Ikeassa on Pax-mallisto josta saa mittoihin sopivat rungot ja niihin valita mieleisesi ovet. Rungoilla on 10 vuoden takuu joten eivät ole mitään ihan hepposta tavaraa.

    1. Iso kiitos hyödyllisestä kommentistasi, tässä tuli paljon huviä neuvoja! Olet ihan oikeassa, eteinen ei ole tarkoitettukaan miksikään oleskelutilaksi, ja kaappitilaa ei ole koskaan asunnossa liikaa. Ikean Paxista onkin moni täällä vinkannut ja sitä aion ehdottomasti harkita. Onneksi pian alkaa kesä Helsingissä, niin pääsen toden teolla projektin pariin! Kiitos vielä ja mukavaa pääsiäistä :)

  6. Itse laittaisin joko ikean pax vaatekaapin valkoisena, peilillä tai ilman tai sitten seinänaulakon, kenkätelineen ja kokovartalopeilin ja juurikin valkoisena :)
    Myös jotain kivoja koreja laittaisin hattuhyllylle.
    Riviera Maisonilla saattaa olla ihania, suntyylisiä juttuja eteiseen, mutta linkkasin nyt ikean eteislempparit :)

    http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/20152634/#/40152633

    http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/50152703/#/70152702

    http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/10121252/#/70034916

    1. Ihana sinä – kiitos paljon vinkeistäsi! Pax-kaappia onkin moni vinkannut ja siinä saisi hyvin sekä säilytystilan että peilin yhdellä iskulla. Täytyy nyt toden teolla perehtyä tähän prokkikseen, ainakin on tullut paljon hyviä ideoita :)

  7. Oi olipa ajankohtainen aihe, meillä myös eteisen muodonmuutos edessä!
    Meidän eteinen on myös suorakaiteen mallinen, muttei ihan noin pitkä. Vaatehuone on koko seinän mittainen ja nyt onkin tarkoitus se purkaa ja laittaa peilikaapit tilalle. Vaatehuone on tähän asti lähinnä toiminut siivousvälineiden ym romppeen säilytyspaikkana. Samalla myös poikaystävä haluaa vaihtaa eteisen (ja keittiön) lattian laattoihin ja laskea hiukan kattoa alas, jotta saa spotit upotettua kattoon.

    Tykkään hirmuisesti tyylistäsi sisustaa, joten tuskin maltan odottaa uusia eteiskuvia. ;) Tsemppiä projektiin!

    1. Minullakin tuo yhden oven takaa paljastuva vaatehuone on sellainen hyvin epämääräinen vaatteiden & siivousvälineiden & kaiken turhan säilytyspaikka, kröhöm.. :D Spotit olisivat kyllä ihan unelma eteiseen, etenkin kun meillä ei tähän tule mistään luonnonvaloa kun ei ole ikkunoita. Tässä on tullut kyllä paljon hyviä ideoita, enkä malta odottaa pääseväni kunnolla suunnittelun pariin. Tsemppiä tellekin projektiin! :)

  8. Itse heittäisin maton vielä tuonne päähän, näyttää mielestäni jotenkin puutteelliselta ilman… Esim toinen samanlainen. Ja joku peili varmasti tuo särmää, ehkei mitään hyllyjä tms tuonne enää tarvitse. Kannatan sitä toista mattoa :D

    1. Muuten hyvä idea, mutta lattia on noussut laminaatin laiton jälkeen, jolloin matto on erittäin kriittisesti aseteltu tuohon ennen vessanovea, kröhöm.. :D Siltikin se kirraa vielä kiinni tuohon päässä olevaan vaatehuoneen oveen. Pidempi matto tekisi tilasta kyllä yhtenäisemmän!

  9. Tän ongelman ratkaisee mun mielestä liukuovikaapit, mitkä on tehty täysin haluamien mittojen mukaan. Silloin pystytään hyödyntämään myös ylhäältä kaikki ns. hukkatila, ja saatte takit ynnä muut sinne näppärästi piiloon. Itse ottaisin lumenvalkoisella lasilla varustetun liukuovikaapin, on muuten ihan pirun hyvännäköinen! Tällöin tila ei todellakaan jää tunkkaiseksi :)

    Firma nimeltä Decor Sisustus tarjoaa erittäin laadukkaita kaappeja, ja he tulevat vielä ottamaan mitat täysin ilmaiseksi eli palvelu kyllä pelittää! Monet mieltävät mittatilauskaapit kalliiksi, mutta omilla valinnoilla pystyy vaikuttamaan hintaan ja nämä kaapit kyllä kestävät käyttöä. Suosittelen piipahtamaan heidän liikkeessään Töölössä, Caloniuksenkadulla :)

    1. Iso kiitos vinkeistäsi! Liike oli minulle entuudestaan tuntematon, joten täytyy tutustua tähän paremmin :) Ylös jäävää hukkatilaa en tullutkaan edes ajatelleeksi, tosin meillä ei ole kovin korkea huonekorkeuskaan, mutten ole tutkinut vielä tarjolla olevien mittoja.

      Mittatilauskaapit kuulostavat kyllä kalliilta, eikä tähän toisaalta haluaisi ihan hirveästi roposia laittaa, mutta täytyy tutustua tähänkin vaihtoehtoon. Saisi ainakin juuri sellaisen lopputuloksen kuin haluaa! Ikean liukuovikaapit kuulostavat kokoamisen puolesta aika painajaiselta.. :D

  10. Minä “katkoisin” pitkää tilaa jotenkin: iso kukka tai muu kasvi kauniiseen kapeaan valkoiseen ruukkuun keskelle seinää on hyvä ajatus, jonka joku jo heittikin. Peilejä paljon ja minäkin sijoittaisin kenkäkaapin muualle kuin oven viereen, että sisääntulo olisi mahdollisimman avara. Kukan lisäksi pitkulaisesta muodosta poikkeavat muodot toisi mielenkiintoa: pyöreä paksusta langasta kudottu valkoinen / harmaa / beige matto? Tai kaksi?

    Tuo Hayn rekki on keveydessään ja muodossaan upea, miksi niitä ei voisi olla peräkkäin kaksi jos takkitilaa tarvitaan lisää? Muotoa rikkoisi vielä joku jännän muotoinen lamppukin – esimerkiksi kristallikruunu? Saat ihan varmasti siitä hienon! :)

    1. Ihania ideoita, kiitos paljon Ninnu!! En osannut itse edes ajatellakaan pyöreiden muotojen korostamista, mahtava idea :) Pyöreä matto voisi olla käytännöllisempikin, oviaukot ovat nimittäin ongelma mattojen kanssa lattian nousun laminaatin laiton jälkeen. Laitan nämä ehdottomasti korvan taakse, pian pääsee kunnolla suunnittelun pariin! :)

  11. Minä suosittelisin tilaan myös liukuovikaappeja peileillä. Edellisen kommentoijan pointti ylös jäävästä hukkutilasta ja sen hyödyntämisestä on mielestäni todella varteenotettava ja hyvä ajatus. Uskoisin peiliovikaappien tuovan tilaan lisää avaruutta. Kotonamme on myös kapea (ja kaikenlisäksi lyhyt!) eteinen, johon toteutimme liukuovikaapit. Kaapit kätkevät sisäänsä neljän henkilön takkeja, useita miesten pukuja, kenkiä laatikkoineen, asusteet (jopa tennismailat!) ylähyllylle katon tuntumaan. Lisäksi toteutimme kaapistoon lattiasta kattoon ulottuvat kapean hyllykön, jossa säilytämme käytännössä ihan mitä tahansa :D Olen siis ehdottomasti liukuovikaapiston kannalla, myös ihan kapea on varmasti säilytysratkaisuna loistava.

    Tsemppiä projektiin! :)

    1. Kiitos sinullekin Emmi mahtavista ideoista! En olisi osannut ajatellakaan hukkatilaa, joten hyvä kun se tuli tässä teidän kanssa puheeksi. Peilikaapit olisivat varmasti käytännöllisin ratkaisu, säilytystilaa kun ei ole koskaan liikaa :)

  12. Minun mielestä sinun kannattaa ensimmäiseksi miettiä mitä kaipaat asunnossasi ja eteisessäsi eniten; sisusteellisuutta vai säilytystä? Muista myös että eteisen ei aina tarvitse toimia “vaan” eteisenä, miten olisi esimerkiksi pieni työpiste stringhyllyineen tai isohko kirjahylly tuonne Hayn toiselle puolelle missä nytten on paljon tyhjää seinätilaa?

    Hyviä ehdotuksia on jo tullut kommenteissa, itse olen samoilla linjoilla että pidempi yhtänäinen matto toisi jatkuvuutta tilaan. Iso peili, joko tyhjälle seinälle tai siihen kahden oven väliin toisi lisää avaruutta ja valoa tilaan. Peilejähän saa myös mittatilauksena juuri semmoisena kun itse haluaa. Myös jollain katseen vangitsevalla taululla saisi paljon aikaiseksi, se ryhdistäisi ja sisustaisi koko tilaa. Tuo pieni kenkäkaappi jonka päällä on peili on mielestäni hyvä sellaisenaan, itse haluan ainakin heti kotiin tultuani laittaa avaimet ja kännykän johonkin.

    Jos haluaisit tilaan enemmän säilytystilaa ovat kapea kaappi jossa peililliset liukuovet ihan ok ratkaisu. Itse tekisin sen ehdottomasti mittatilaustyönä ja lattiasta kattoon. Lattiasta kattoon siksi ettei kaapin ja katon väliin jäisi tyhjää kummallista tilaa jonne esim. pöly kivasti kerääntyy. Huomioisin itse kuitenkin sen että esim. 30 cm syvään kaappiin ei saa talvitakkeja mahtumaan niin että takit roikkuvat vierekkäin (henkari syvyyssuunnassa) vaan tämmöiseen kapeaan kaappiin takit pitää ripustaa päällekäin. Kapeaan kaappiin ei myöskään saa esim. imuria tai muita siivousjuttuja piiloon, mahtuuko edes suuremmat miestenkengät?

    Paljon vaihtoehtoja, toivottavasti sait kommenteistamme joitan ideoita! :)

    1. Voi miten pitkä ja kattava kommentti, kiitos vaivannäöstäsi Alexandra! Paljon hyviä pointteja :) Matto on valitettavasti vähän hankala, sillä lattia on noussut laminaatin laiton jälkeen, jolloin matot on tässä taktisesti aseteltu niin, etteivät ne oli oviaukkojen tiellä (paitsi vaatehuoneen). Kovin paljoa pidempää mattoa tähän ei siis pysty laittamaan, tämäkään kun ei ole mitään paksua matskua.

      Mittatilauspeilejä olen miettinyt olohuoneeseenkin, tähän täytyy perehtyä pian paremmin! Saisi sitten ainakin juuri sellaisen kuin haluaa. Mittatilauskaapit olisivat varmastikin paras idea, jos siihen nyt päädymme. Siivousvälineet saa onneksi kätevästi tuonne vaatehuoneeseen piiloon, joten kapeat kaapistot riittäisivät tähän tilaan hyvin.

      Iso kiitos vielä tästä, nyt eikun suunnittelemaan ja kunnolla projektin pariin! :)

  13. Meillä vähän sama tilanne, tosin helppoutta ja toisaalta vaikeutta tuo se että toisella puolella on naulakko syvennys/hattuhylly sekä kenkähylly ja vieressä kaksi täysimittaista kaappia. Mutta nyt se on niin tyhjä kun siinä ei mitään ole, mutta pitään tarkkaan miettiä mtiä siihen laittaa ettei se näytä niin tunkkaiselta! Jäänkin innolla lukemaan näitä ehdoituksia ja odottelemaan minkälaiseen ratkaisuun sinä päädyt :)

    1. Tunkkaisen vaikutelman estäminen on minullakin pääpointtina, tuntuu vaikealta saada samalla kuitenkin tila käytettyä hyvin hyödyksi! Kohta pääsen kunnolla projektin pariin ja suunnittelemaan, katsotaan mihin ratkaisuun päädytään ;)

  14. Ihana pulma pohdittavaksi! :)

    Tuon mallista tilaa pidentää kyllä entisestään se, jos toista seinää reunustavat leveät kaapit. Toisaalta niiden peiliovet tuovat avaruutta ja tilan tuntua ja tavaraahan ne imevät sisälleen paljon.

    Kaikkein jonnamaisinta mielestäni kuitenkin olisi jokin kookas senkki, jonka yllä olisi leveä peili. Senkin päällä näyttäviä kukkia, valaisin ja tietenkin pikkulaatikko avaimille. Olisi aulamainen fiilis! :)

    Pystynaulakon voisin sijoittaa makkarin ja kylppärin ovien nurkkaan tai sitten senkin toiselle puolelle.

    1. Ihana kamala pulma sanon minä! :D

      Peiliovet olisivat kyllä ehdottomat, jotta tilan avaruuden saisi säilymään. Aulamainen fiilis olisi ihana säilyttää, mutta täytyy varmaan miettiä tilaa lähinnä säilytystilan kannalta, sitä tulee arvostamaan sitten jatkossakin sekä tulevaisuudessa seuraavat asukkaat :) Kiitos ideoistasi, ihana kun olette niin paljon vinkkailleet!

  15. Hei, mistä tuo peilin alapuolella oleva kenkäkaappi on peräisin? Tai mitkä sen mitat ovat :) itselläni myös eteispulma johon tuo voisi olla ratkaisu!:)

  16. Tästä tulisi vähän isompi remppa, mutta mitä jos vaatekaapin oven ja seinän hajottaisi ja tilalle laittaisi peiliovet kiskoilla? Kuinka iso vaatehuone on?

    1. Ja vielä lisäksi irrottaisin olohuoneeseen vievän oven ja kantaisin vintille, irroitin omasta asunnostani kaksi “ylimääräistä” ovea heti muutettuani, jotta saisin ilmeestä kevyemmän. :)

  17. Tuo teidän lattianne näyttää todella hyvältä! Satutko tietämään mitä merkkiä se on? Olemme kohta muuttamassa uuteen asuntoon ja sinne pitäisi löytää sopiva laminaatti ja tuo näyttäisi kyllä juurikin oikealta :) Monet löytämämme vaaleat laminaatit ovat aavistuksen liian harmahtavia..

    1. Olen ollut kyllä hurjan tyytyväinen lattiaan! Se on K-raudan laminaattia, sen tarkemmin en valitettavasti muista, mutta luulisi heidän valikoimistaan löytyvän :) Näissä kuvissa sävy on ehkä hieman liian lämmin, todellisuudessa se on pikuisen enemmän harmahtavaan taittava. Kannattaa kuitenkin käydä kurkkaamassa, josko tämä miellyttäisi teidänkin silmää :)

Comments are closed.