Denim & Leather

Kesä on taas askeleen verran lähempänä, vaikka toissapäivänä kadut olivatkin täynnä loskaa lumipyryn jäljiltä ja eilen jouduin kaivamaan toiveikkaana jo talviteloille laitetun villakangastakin vielä esiin. Kukkakaupoista voi nimittäin bongata pioneja, oih! Kävin viikonloppuna kyselemässä eräästä vaasalaisesta kukkakaupasta pionien perään, mutta niitä oli tulossa vasta tällä viikolla. Eilen kipaisin uudestaan ja tällä kertaa onnistunein lopputuloksin. Voi miten odotan, että saan hakea pionit kukkakaupan sijaan kotikotoa äidin pihasta! Muutenkin tulevan kesän ajattelu aiheuttaa minussa sellaista onnenhyrinää ettei tosikaan, kesäfiilistelylle täytyy siis omistaa vielä oma postauksensa.

Eilen ylläni oli villakangastakin lisäksi farkkua sekä nahkaa. Näitä talvella ostamiani tekonahkaisia housuja ei olekaan täällä vielä näkynyt, enkä tovi sitten olisi itsekään heti osannut kuvitella vetäväni vielä joskus nahkapöksyt jalkaan. Koko syksyn ja talven ajan kuluttamieni vahahousujen jälkeen aloin kuitenkin lämmetä ajatukselle (teko)nahkaisista hosuista, ja koska nämä Zaran pökät eivät rokottaneet muutamaakymppiä enempää, uskalsin kokeilla. Denim on denim ei ole ihan omaan makuuni, joten nahka toimi kivana kontrastina farkkupaidalle, joka on muuten Lexingtonin kevään malliston uutuuksia!

Coat / Mango
Shirt / Lexington (giveaway)
Pants / Zara
Scarf / Balmuir (giveaway)
Bag / Mulberry
Shoes / Depeche
Sunnies / Ray-Ban
Watch / Tommy Hilfiger (giveaway)

We’re one step closer to spring, although it did snow here a couple days ago and I also had to wear a wool jacket after already taking all of my winter coats to the attic. But one of my favourite signs of spring are peonies! These beautiful flowers are my favourites, and I was so happy to spot these at the flower shop yesterday. I can’t wait to be able to pick these from my mother’s garden.

Yesterday I was wearing a combination of denim and leather. I bought these faux leather pants already on winter, but this is the first “official” outfit with them. I couldn’t see myself wearing leather pants a while ago, but after wearing my coated pants like 24/7 for the past months I slowly started to warm up for the idea of actual leather pants. I think it’s a nice combination with denim shirt, which is from Lexington SS15 collection. What do you think of this? :)

Related posts

12 thoughts on “Denim & Leather

  1. Vautsi mitkä pökät! Tosi kivat ja toimii hyvin farkkupaidan kanssa :) En ole monesti blogiisi kommentoinut vaikka olenkin aktiivisesti seurannut blogiasi jo yli vuoden. Ajattelin kuitenkin kysyä neuvoasi Nike roshe runien hankinnassa. Ovatko kengät mielestäsi pientä kokoa verrattuna normaaliin kengän kokoon? Toiset taas sanovat että roshet ovat isot niken kengiksi. Itselläni ei nikejä ole koskaan ollut, joten kaipailisin apua koon valinnassa :) Riittäisiköhän 0,5 numeroa suurempi koko kuin normaalisti vai kannattaisiko ottaa 1 numero suurempi? Mukavaa kesän odotusta! :)
    -Kata-

    1. Kiitos Kata, ja kiva kun nyt kommentoit! :) Minulla on kaikki Niket puoli kokoa normaalia isommat (eli 36,5) ja samaan luotin näidenkin suhteen. Piti ihan verrata ja laittaa pohjat vastakkain Niken Free-lenkkareiden kanssa, ja Roshet ovat ehkä ihan muutaman millin isommat, ehkä ne ovat siis vähän Niken kenkiä tavallista suuremmat. Minulle kuitenkin tuo puoli kokoa suurempi oli oikein hyvä, joten itse suosittelisin ottamaan sen ennemmin kuin yhden numeron suuremman :) Toivottavasti tästä on jotain apua, mukavaa kesän odotusta sinullekin!

  2. Upeat asukuvat ja tuo takki on aivan ihana väriltään ja malliltaan. :) Hieno kokonaisuus ja ihana hymy ekassa kuvassa!

  3. I do like leather pants, although it depends on how you wear it! Have been wearing it myself too, but in the beginning I doubted as well. I guess it really depends on how you combine the leather with what you wear on top. It can be chic, but also sporty. As long as it doesn’t look trashy or gaudy, I feel fine wearing it. :)

    xx Carian
    http://bycarian.blogspot.com

    1. I totally agree with you! I think the best combination with leather pants is a cozy soft knit, which is a nice contrast with the leather. And like you said, there are many options when it comes to leather pants :) Have a lovely end of the week Carian!

  4. Wau! Todella hyvältä näyttää asu ja ehdottomasti nahkapöksyt sekä farkkupaita sopivat yhteen. Itse rakastan tekonahkaa erilaisissa alaosissa ja se tuo mukavaa rouheutta muuten klassiseen tyyliin. Sinulla en odottanut näkeväni nahkahousuja lainkaan mutta niin se vaan on että silmä tottuu ja yhtäkkiä innostuukin jostain täysin erilaisesta mitä ei olisi aijemmin edes pystynyt kuvittelemaan päälle!:) Mukava huomata kuinka olet alkanut yhdistelmään asuihin täysin uusia elementtäjä ja vähän kokeilemaan uusia mausteita klassiseen tyyliisi! Tällä ehdottomasti tykätään :)

    1. Kiitos hurjasti Iina kivoista sanoistasi! Nahkaiset elementit on kyllä hyvä keino tuoda vähän sitä jotain – alkuun nahka tuntui liian “hurjalta” näin isossa elementissä ja himoitsinkin ensin nahkashortseja, mutta niin se silmä sitten tottui lopulta. Välillä on virkistävää kokeilla vähän jotain muuta! :)

  5. Hyvältä näyttää! :) Denim on denim on myös mulle vähän vieras ajatus, vaikka se joillekin kyllä sopii.

Comments are closed.