Welcome!

Vihdoin uudet sivut ovat auki – lämpimästi tervetuloa! :) Tai vihdoin ja vihdoin, itse sivujen luomisessa ei loppujen lopuksi kauaa nokka tuhissut, mutta haave ulkoasun uudistamisesta on ollut mielessä jo niin pitkään, joten tuntuu siltä että vihdoinkin. Otin alkuvuodesta yhteyttä Happy Days -blogin Idaan, jonka muistin joskus kertoneen jossakin sivulauseessa koodailuinnostaan, ja kysyin olisiko hänellä aikaa ja kiinnostusta tällaiseen projektiin. Tammikuussa ryhdyimmekin suunnittelemaan, ja kerroin Idalle hieman minkälaista lopputulosta toivoisin. Ida tuntui ymmärtävän heti, millainen visio minulla oli mielessäni, joten oli helppoa antaa ohjat toiselle. Nyt, valmista uutta ulkoasua katsellessani en voi kuin hymyillä – tämähän on aivan näköiseni aina bannerista jokaiseen pienimpään yksityiskohtaan asti (onhan niitä hiottukin ;)! En voi tarpeeksi kiittää Idaa upeasta työstä, kärsivällisyydestä ja avusta kaiken tänne WordPressiin siirron suhteen – olet oikea kultakimpale!

Blogi on siis nykyään uudella alustalla täällä WordPressissä ja toimii osoitteella www.jonnamaista.com. Toivottavasti löydätte kaikki tänne perille ja pidätte uudesta raikkaasta ilmeestä yhtä paljon kuin minä! Meininki täällä jatkuu samana kuin ennenkin – sen voin taata! Laittakaa ihmeessä palautetta uudesta ulkoasusta tulemaan, kaikki ajatukset otetaan ilolla vastaan! Osoitteen päivittäminen muualle vie tovin, mutta ainakin Facebookissa tykkäämällä pysytte perillä heti päivityksistä. Mahtavaa viikon alkua jokaiselle siellä ruudun toisella puolen :)

Finally my new blog is open! It’s been my dream for such a long time to have a better design for my blog, so in the beginning of the year I contacted Ida from Happy Days blog. Ida understood right over what I had on my mind and started designing my layout. The result is here and I couldn’t be happier with it – it’s perfect and suits me so well! Hope you like it as much as I do, and above all, hope you all find your way here to the new address www.jonnamaista.com :) Have a great week you all!

Related posts

45 thoughts on “Welcome!

  1. Ihanan raikas ja niin sinun näköisesi ulkoasu! :)
    Blogistasi ei vaan voi olla tykkäämättä, aina tulee niin hyvä mieli postauksia lukiessa :)
    Aurinkoista maanantaita!

    1. Voi kiitos Sara, ihanasti sanottu! Ja niin hyvillä mielin tätä tekeekin, kun on upea lukijajoukko siellä ruudun takana :) Aurinkoista viikon alkua sinullekin!

    1. Thank you Carian – so lovely to see you here as well <3 I'm so pleased with the design myself, so I'm glad that you like it too!

  2. Tosi kauniilta ja “Jonnamaisilta” näyttävät uudet sivut! Kyllä Ida osaa! :) WordPress on itsellänikin käynyt mielessä, joten kokemuksia alustan käytöstä olisi kiva kuulla jatkossakin :)

    1. Voi kiitos, Ida onnistui kyllä tekemään näistä ihan näköiseni :) WordPress on ollut mielessä niin pitkään, että nyt vihdoin uskalsin siirtää tänne. Voin kertoa kokemuksiani sitten myöhemmin! Ainakin Idan ja monen muun mukaan WP on paljon muokkailtavampi kuin blogspot, joten saa ainakin juuri sellaisen ulkoasun kuin haluaa.

  3. Eikä, aivan upeat!! Minäkin olen tässä yrittänyt vääntää wordpressin pohjaa aina sopivan ajan kuluessa, mutta ainakaan vielä ei ole pohja julkaisukelpoinen :D WordPress antaa kyllä paljon mahdollisuuksia blogspotiin verrattuna, joten ehkäpä tämän vuoden aikana saisin kehrättyä uuden pohjan! Onnea uudesta blogikodista :)

    1. Voi mahtavaa että sielläkin tykätään!! Ida on kyllä niin taitava :) WordPress on kyllä kätevä alustana, tosin pari juttua olisi näin jälkikäteen ajateltuna ollut hyvä tietää, kun ei tullut tarpeeksi perehdyttyä :D Kiitos onnitteluista ja tsemppiä ulkoasun pariin! :)

      1. Kuulen kyllä mielelläni kaikista hankaluuksista, jos vain viitsit kokemuksia kertoa, niin ei tule tehtyä mitään emämokia! :D

  4. JOOO!! Näyttää ihan super mahtavilta ja upeilta!! Ihanan raikas keväinen muutos<3

    1. Niin ihana kuulla, että tekin tykkäätte!! Kiitos paljon Jessika, tällaisella raikkaalla ja keväisellä alustalla onkin nyt mahtava blogata :)

  5. Aivan ihanat sivut ja ihan sun näköiset! Good job :) <3 Oli pakko tulla heti kurkkaamaan.

  6. Ihana sivu, tykkään! Mobiiliversio tosin vaikuttaa vähän “kaljulta” tosta ylhäältä?

    1. Kiitos palautteesta, Julia, mahtavaa että tykkäät! :) Mobiiliversio on tosiaan vielä vähän kaljuparka ja mietimmekin aikaisemmin, että katsotaan vielä miten sitä saisi muokattua. Tarkoituksena olisi saada yläpalkki siihen, jotta siirtyminenkin olisi helpompaa. Toivotaan, että onnistuu!

  7. Hienoa Jonna! Tykkäsin kyllä entisestäkin ulkoasusta, mutta olet onnistunut tuomaan esille omaa personaasi vielä enemmän mikä on loistavaa. Keep up the good work :) <3

    1. Hei ihan loistava kuulla, iso kiitos tästä! En voi kuin kiittää Idaa, hyvin on neiti onnistunut työssään, jos on saanut tästä minun näköiseni :) Täällä kelpaa nyt bloggailla, kun ulkoasukin tuntuu enemmän omalta!

    1. Kiitos Pinja, tosi kiva kuulla ja ihana kun olet täällä! Banneri tuottikin varmasti pisimpään päänvaivaa, kun pelkkä tekstibanneri tuntui valjulta, lopulta Ida sai loihdittua tämän nykyisen :)

    1. Voi kiitos Jenna, miten ihanasti sanottu :) Ja superkiva nähdä sinut täällä uuden bloginkin puolella!

  8. Ihanan raikas, heti tuli oikea pirteys itellekin päälle :) Ihan on kyllä sun tyylinen, mitä nyt yli vuoden oon lukenu ja stiä kautta “tutustunu” suhun! Odotan innolla jatkoa täälä freesissä uudessa osoitteesta!

    1. Voi että miten kiva kuulla! Kaikki kiitos ja kunnia kyllä Idalle, hän on niin hyvin onnistunut saamaan raikkaan ja näköiseni fiiliksen tänne :) Kaunis kiitos kun kommentoit!

  9. Ipadilla luettuna uusi sivu näyttää vähän onnettomalta, mutta paljon on myös kivoja elementtejä!

    1. Heippa Ikke, kiitos palautteesta! Tuo iPad huomioitiinkin tänään, jostain syystä se vetää sen samanlaiseksi valjuksi kuin mobiiliversio, vaikka sivupalkki saisi näkyä padin näkymässä. Työstetään siis tuota, toivottavasti saadaan siitä vähän toimivampi! :)

  10. Voi Jonna, näyttää ihan supermahtavalta! <3 Mulla on kanssa jo pitkään pyörinyt mielessä WordPressiin vaihto ja tarkoitus olisi tällä viikolla alkaa viemään asiaa eteenpäin. Kauhistuttaa muutto, mutta kaipa siitä selvitään. Mies on luvannut auttaa (lue joutuu tekemään kaiken, kun vaimo ei tajua mitään koodaamisesta..xD) Olen vaan aivan kyllästynyt Bloggeriin, että pakko vaihtaa maisemia. Aaargh. Saanko muuten kysyä, että mitä webhotellia päädyit käyttämään? :) Myös kaikki muut neuvot ja vinkit otetaan vastaan!

    1. Voi kiitos Niina – hurjan kiva kuulla että tykkäät! Ja tiedän niin tuon kauhistuksen tunteen, itsekin arkailin tätä pitkään, mutta nyt kun kaikki on mennyt loppujen lopuksi niin mainiosti ja ihmiset löytäneet tänne hyvin, niin ei kyllä kaduta :) Voisin vaikka laittaa teikälle sähköpostia huomenna tuohon webhotelliin ja muihin neuvoihin liittyen, etten tähän rustaa kilometrivastausta!

    1. Oih, ihanaa että sielläkin tykätään! Ida tosiaankin osasi asiansa :) Kiva kun löysit tänne uuden blogin puolelle!

  11. Näyttää hyvältä! Ihanan raikas ja pirteä :)) ja selkeä! Ja tosiaan ihan sun tyylinen niinkun monet on sanoneetkin :)

    1. Tosi kiva kuulla, juuri tuollaista raikasta ja pirteää haettiinkin! Ihana jos tämä on tedänkin silmään näköiseni, Ida on kyllä onnistunut hommassa erinomaisesti :) Kaunis kiitos Pihla!

  12. Uusi ulkoasu on niin upea ja freesi!!:) Ida on tehnyt tosi hyvää työtä! Mäkin muuten mielellään kuulen jonkun ajan päästä käyttökokemuksia WordPressistä, jos vaan jaksat rustailla :)

    1. Ida on kyllä ollut oikea kultakimpale! Ja joo, enköhän voi rustailla jotakin aiheesta, itseänikin kun mietitytti siirto pitkään ja kyselin myös kanssabloggaajilta kokemuksia :)

Comments are closed.