Uutta ja vanhaa meikkipussissa

Kaneusjuttuja ei olekaan tullut pitkään aikan kirjoitettua. Toisaalta päivittäinen tuotearsenaalini on pitkään pysynyt muuttumattomana, joten aihettakaan ei juuri ole ollut. Nyt meikkipussissani on kuitenkin sekä uusia että vanhoja tuttavuuksia!

Olen vannonut bareMineralsin mineraalimeikkipohjan nimeen jo vuosien ajan. Aina silloin tällöin olen saattanut kokeilla jotain uutta palaten pitkään kuitenkin aina siihen tuttuun ja turvalliseen. Kesällä innostuin kuitenkin muiden suosituksesta kokeilemaan Lumenen CC-voidetta, joka oli paitsi hieman kevyempi myös ripeämpi vaihtoehto aikaisiin työaamuihin. Jauhemaisessa puuterissa kun on yksi huono puoli – sen huolellinen kabukilla iholle pyörittely vie paljon aikaa.

Nyt syksyn tullen kaipasin jotain hitusen peittävämpää ja kestävämpää, mutta olin kuitenkin mennyt tykästymään meikkivoiteiden helppouteen. Ennen kaupan kosmetiikkapisteelle suuntaamista muistin jo kätköistäni löytyneen Lancômen Teint Miraclen – tuo monien suosima jo kulttimaineen saavuttanut meikkivoide. Tämä ei tuolloin kokeiltuani onnistunut syrjäyttämään bareMineralseja, mutta nyt myöhemmin uuden mahdollisuuden annettuani rakkautemme leimahti! Meikkivoide tasoittaa epätasaista ihonsävyäni jättäen jäljen kuitenkin kuulaaksi, lisäksi pohja kestää hyvin ilman korjailuakin. Kaiken maineensa ja lupauksensa lunastanut tuote siis!

Meikkivoide ei jäänyt ainoaksi löydöyksi varastoistani, sillä “uudelleen löysin” myös Guerlainin Terracotta-aurinkopuuterin. Tämän syrjäyttänyt NARSin Laguna– puuterini alkaa vedellä pian viimeisiään ja tuo on muutenkin tuntunut kuluvan todella nopeasti, joten paluu vanhaan klassikkoon ei ole ollenkaan huono. Minulla on joskus paha tapa jättää tuotteita käyttämättä loppuun johonkin uuteen törmättyäni, mutta eipähän tarvitse nyt mennä aurinkopuuteriostoksille!

Jos jotain vanhaa, niin jotain uuttakin! Olen hulluna huulimeikkeihin ja erilaisia punia ja kiiltoja löytyy jemmoistani paljon, mutta niitä myös kuluukin käytössäni kiitettävää tahtia. Suosin eniten eri pinkin sävyjä, sillä niillä saa helposti raikastettua väsyneenkin ilmeen. Tämä Chanelin Rouge Coco Shine-sarjan Rendez Vous on uusin tulokkaani sillä saralla, sävy on todella kaunis pinkki ja koostumus huulilla ihana. Niitäkin päiviä kuitenkin on, kun kaipaan jotain neutraalimpaa ja tämä alehyllyltä löytynyt Diorin Palace on juuri sopivasti vaaleanpunaiseen taittava nudepuna. Dioria -50% alelapulla varustettuna – score!

I haven’t written any beauty posts for a while and there’s a reason for that. My make up arsenal has been pretty much the same for a long time now and I haven’t really tried anything new. However, now there are a few newcomers as well as some familiar products in my make up bag.

I’ve been using bareMinerals as a make up foundation for years and it haven’t even occured to me to try something else. This summer I did start using CC- foundations and actually liked the result and especially how a liquid foundation’s so much easier and faster to apply on your face. I remembered once trying THE foundation, Lancôme Teint Miracle, which seems to be everyone’s favourite, but I didn’t fell in love with it back then. Luckily I saved the bottle just in case, because now I really fell for this!

How about those lipsticks then? I might have not needed a new one, but there’s always room for one more! Yeah, I can’t help myself when it comes to lip makeup ;) My new favourite is from Chanel, this Rouge Coco Shine in Rendez Vous is a perfect pink shade. As much as I love a pink lipstick there’s always a mood for nude as well, so this Palace from Dior is a great choice.

Related posts

20 thoughts on “Uutta ja vanhaa meikkipussissa

  1. Itse käytin todella pitkään tuota Lancômen Teint Miracle-meikkivoidetta ja olin niin ihastunut siihen! Kaverini kuitenkin suositteli minulle jokunen vuosi sitten Lumenen BB-voidetta ja nyt kesän jälkeen ostin vielä saman merkin CC-voiteen! Jättää ihanan sileän lopputuloksen ja on kaiken lisäksi erittäin kevyt! :)

  2. Heippa! Postaustoivetta: Aika moni lukijasi on Helsingin ulkopuolelta ja sen pienet helmet ovat vielä tietämättömissä. Olisi hienoa, jos saisi yhteen postaukseen esittelyn Helsingin ehdottomasti vierailun arvoisista paikoista – niin kahviloista, ruokapaikoista, putiikeista. :)

  3. Tykkään hirmuisesti näistä sun kosmetiikkapostauksista :) Hyviä vinkkejä ja kauniita kuvia. Kokemukset eri tuotteista kiinnostaa aina. Erillinen postaus huulimeikeistä kiinnostaisi myös ;)

  4. Lumenen CC on ihan super hyvä! Niin kevyt ja sulautuu hyvin ihonsävyyn, joten minäkin ehdottomasti suosittelen sitä :) Tämä Lancome on ehkä hippasen kestävämpi päivän mittaan CC'hen verrattuna.

  5. Kiitos Jessica :) En osaa kyllä sanoa, kun Teint Idolesta ei itselläni ole kokemusta. Ymmärtääkseni tämä on kuitenkin aika paljon sitä kevyempi!

  6. Heippa! Kiitos tästä, postaustoiveita on aina kiva kuulla :) Mielelläni laitan tämän toteutukseen, tosin aikataulua en osaa luvata, kun nyt vietän tosiaan suurimman osan ajastani täällä Vaasassa enkä pääse kuvailemaan. Sitä odotellessa aikaisemmat Helsinki- vinkit ja jutut löytyvät tuolta Helsinki-tunnisteen alta, mutta tuollainen kokoava postaus olisi kyllä hyvä :)

  7. Oi miten kiva kuulla, kiitos Jenni! Rakastan näiden kuvaamista ja kauniiden tuotteiden sommittelua, joten mieluusti näitä teenkin :) Huulimeikkipostauksen laitan toteutukseen mahdollisimman pian!

  8. Vitsit sun meikkivinkeistäsi on aina ollut apua mulle! Juuri nyt sattuu olemaan meikkivoide etsinnässä ja muistutitkin minua meikkivoiteesta jota ei ole vielä tullut testattua. Mielelläni luen siis vastaavanlaisia postauksia jatkossakin ;)

  9. Teint Idole on omasta mielestä huomattavasti paksumpaa. Oma ihoni koki sen liian raskaaksi (näppyjäkin alkoi tulemaan, joita normaalisti ei ole) ja meikkikään ei näyttänyt mielestäni niin nätiltä. Kannattaa pyytää testeriä, jos vain mahdollista. Voi olla, että on sinulle juuri passeli :) -kaisa

  10. Voi onpa kiva kuulla! Näitä ehdottomasti luvassa siis jatkossakin, täytyyhän hyvät vinkit laittaa aina eteenpäin :)

  11. Hei Jonna! Blokisi on aivan ihana ja sen lukemisesta tulee hyvälle tuulelle! :) käytätkö edelleen ripsenpidennyksiä vai oletko jo luopunut niistä?

  12. Minkälainen tuo Teint Miracle on mielestäsi verrattuna Lumenen CC:hen? Se on ollut oma luottotuotteeni näin kesäaikaan ja se on ollut todella hyvä ja riittävän peittävä kesällä, mutta näin kelien viilennyttyä ja ihon kuivuuden taas alettua se ei tunnu riittävän :/ Tykkään kuulaasta, mutta silti ihon kirjavuutta peittävästä lopputuloksesta ja mineraalimeikit tuntuvat liian kuivilta pintakuivalla ihollani. Muistelin, että sunkin ihosi on pintakuiva ja couperosaan taipuvainen niin oisko sulla sellaiselle vinkkiä? :)

  13. Teint Miracle ja CC on kyllä aika samanlaisia, mutta minusta Lancome kestää paremmin päivän mittaan ja ainakin minulle tässä sävy on vielä hieman parempi kuin Lumenen Medium. Ehkä myös tasoittaa ihonsävyä pikkuisen paremmin, minä en ole juurikaan tarvinnut lisäpeittoa punakalle iholleni tämän Lancomen kanssa :) Tässä koostumus on myös ihanan kosteuttavan tuntuinen, eikä ainakaan vielä ole ollut ongelmaa kuivuuden kanssa.

  14. Ihanat kuvat olet taas napsinut!

    Pakko kysyä kun kuvissasi huulimeikki näyttää aina niin kauniilta, että pohjustatko huulia jotenkin ja käytätkö huulipunan levittämiseen sivellintä, vai millä saat noin kauniin lopputuloksen? Itselläni on ongelmana, että läheltä katsottuna/meikatessa huulipuna näyttää hyvältä, mutta kun annan kasvojen rentoutua ja huulia katsoo kauempaa, ovat huulien rajat hieman sottaisen näköiset ja siksi hyvin harvoin tulee huulipunaa käytettyä (sama ongelma ihan vain huulikiillonkin kanssa) ja mietin jos sinulla olisi tarjota jokin kikka kolmonen :)

  15. Kiitos kovasti, ai että nautin tällaisten tuotekuvien sommittelusta! En oikeastaan käytä arkimeikissäni kumpaakaan, kunnon punaisen huulipunan kanssa taas sekä pohjustusta (Diorin väritön huultenrajauskynä) että sivellintä. Tähän varmasti vaikuttaa punan koostumuskin, esimerkiksi itse käytän arkena usein Diorin It Pink-sävyä joka on aika kevyttä, jolloin jäljen ei tarvitse olla ihan millintarkkaa. Joskus laitan hieman peiteainetta (Diorin Nude) amorinkaarelle ja hieman huulten rajoille valoa heijastamaan :)

  16. Heippa Emilia! Voi kiitos, miten ihanaa palautetta :) Ripsien pidennykset ovat päässä edelleen, jossain vaiheessa syksyä pidän varmasti taas taukoa, mutta toistaiseksi nautin vielä näiden helppoudesta ;)

  17. Kiitos vastauksesta! Täytyy ehkä siis panostaa oikein kunnon pohjustusaineeseen niin jos sillä lopputulos lähtisi paranemaan! :)

Comments are closed.