LOMA!

Lomalla viimeinkin ja sitä rataa – jippiii! Perjantaina oli viimeinen päiväni kesätyöni parissa ja vaikka olikin haikeaa hyvästellä työkavereita, otan kyllä loman avosylin vastaan. Kolme kuukautta kesätyöpaikassani vierähti kuin hujauksessa ja nyt aion ottaa kaiken ilon irti tästä viikosta ennen opiskelemaan paluuta. Mitään sen erikoisempia suunnitelmia ei ole tiedossa, muuta kuin rentoa oleskelua, muutamia blogijuttuja ja tietysti Vaasaan lähtöön valmistautumista (=koko elämän pakkaamista taas toiseen kaupunkiin). Syksyn kurssitkin sain juuri valittua – onpa jännää!

Viikonloppua vietettiin kuvan mukaisissa tunnelmissa, mutta nyt olen jo hereillä ja teen lähtöä tuonne sateeseen. Sade ei pahemmin mieltä kuitenkaan paina, olen nimittäin menossa katsomaan Lexingtonin ensi kevään ja kesän mallistoja. Ei haittaa kyllä ollenkaan palata hetkeksi vielä kesäisiin tunnelmiin :) Nyt tossua toisen eteen, ihanaa viikon alkua!

Related posts

26 thoughts on “LOMA!

  1. Ihanaa minilomaa Jonna, olet sen varmasti ansainnut! :) Minulla taas koittaa tänään vuoden tauon jälkeen koulunpenkille paluu – jihuu! Olen niin innoissani tulevista haasteista ja uusista koulukavereista. Ehkä parhainta tästä tekee se, että saan kävellä koulurakennukseen yhdessä yhden parhaimman kaverini kanssa käsikynkässä! ;)

  2. oi että, olet lomasi ansainnut!<3 Itse olen jo niiin kyllästynyt tähän koko kesän kestäneeseen "lomailuun" ja toivon että pian saisin töitä! Ihanaa lomaviikkoa Jonna<3

  3. Heippa Jonna!
    Pidätkö tämän Helsingin asunnon nyt kesän jälkeen muuttaessasi Vaasaan?
    Kiitos raikkaasta blogistasi, pidän kovasti kauniista sisustustyylistäsi ja toivottavasti sisustuspostauksia onkin taas tulossa! :)
    -T.

  4. Näin sut tänään Helsingin keskustassa. Oot niin mielettömän kaunis ja säteilevä <3 Ihanaa viikkoa Jonna!

  5. Kuvaatko nykyään pelkästään Olympuksella, vai otatko osan kuvista edelleen järkkärillä? Kummalla kameralla tämä kuva on esimerkiksi otettu, ja kummalla otat yleensä asukuvia? :)

    Minua himottaisi kovin ostaa itselleni PEN Lite E-PL5 kamera, mutta budjetillani se tarkoittaisi järkkäristä luopumista kokonaan…! Kiitos jo etukäteen! :)

  6. Oi onnekasta! :) Täällä sen kun töitä pukkaa ja se haaveilemani loma tuntuu vain kaukaiselta ajatukselta :D Ehkä sitten kun pääsen takaisin Lontooseen heh.. Olet kyllä ehdottomasti lomasi ansainnut, sen verran kovasti olet varmasti tehnyt töitä koko kesän :) Nautihan ja ihanaa Vaasaan paluuta! :) xxx

  7. Ihanaa lomaa sinulle! Olisin sellaista sinulta halunnut kysyä, että kun opiskelet Vaasassa, jossa puhutaan paljon ruotsia, niin mikä on oma ruotsinkielentaitosi, osaatko hyvin ja joudutko käyttämään sitä paljon opiskellessa ja vapaa-ajalla?

  8. Kiitos Nelli – otan tästä kyllä kaiken irti! Ja voi että miten mahtavaa, opiskelujen alku on niin ihanaa aikaa että hymy vaan kirpoaa huulille sitä muistellessa :) Tsemppiä opiskeluiden alkuun ja kuin myös – ota kaikki ilo irti ja NAUTI opiskeluelämästä!

  9. Ne on tilattu Hobbyhallilta :) Ovat tosiaankin kauniit ulkonäöltään, mutta ikävä kyllä eivät mukavuudeltaan sieltä ihan parhaasta päästä. Tuolit ovat aika heppoiset, mutta eivätpä olleet kyllä kovin kalliitkaan, etten ihan hurjaa laatua odottanutkaan!

  10. Voi kiitos Lena! Ja tosiaan, härdelliä riittää mutta onneksi tämä on sellaista ihanaa kiirettä kuitenkin ja kuten sanoit, niin palkitsevaa :) Mukavaa viikkoa sinulle!

  11. Heippa! Omani ovat muutaman vuoden vanhat joten prikulleen samaa mallia ei ole enää myynnissä, mutta nuo näyttävät kyllä hyvin vastaavilta :)

  12. Heippa! Asunto pysyy täällä Helsingissä :) Kiitos itsellesi ihanasta kommentista ja siitä, että luet blogiani! Täällä ainakin surraa hirmuinen sisustuskärpänen tällä hetkellä, joten eiköhän niitäkin juttuja ole pian taas luvassa :)

  13. Kuvasin pari vuotta pelkästään Olympuksella, kunnes omien taitojen kehityttyä nälkä kasvoi syödessä ja siirryin kuvaamaan myös täysikennoisella järkkärillä. Asukuvat on viimeisen puolen vuoden ajalta lähes kaikki otettu juuri tällä Canonilla, kuin myös tämäkin postauksen kuva. Olympus palveli kuitenkin tuon ajan ainoana kamerana ihan loistavasti ja kulkee nykyäänkin mukana silloin, kun haluan laatua mutten jaksa kantaa painavaa järkälettä mukanani :)

  14. Voi kiitos Maria ja hurjasti tsemppiä sinulle sinne työrupeamaan! Kauhulla lueskelen työtunneistasi, hui! Koitahan ehtiä levätäkin jossain välissä <3

  15. Kiitos paljon, kyllä tätä on odotettukin! Osaan ruotsia ihan kiitettävästi, tosin nyt en ole taas pariin vuoteen hirveästi joutunut sitä käyttämään, joten pientä takeltelua on kyllä :) Vaasassa kuulee kyllä ruotsia päivittäin esimerkiksi kaupassa asioidessa, mutta itse en ole juurikaan sitä joutunut arjessani tai esimerkiksi opiskellessa käyttämään. Toki siellä työskennellessä ruotsin taito taitaa sitten olla aika ehdoton :)

Comments are closed.