On The Balcony

Pääsiäislomaa Helsingissä viettäessäni ehdin pitkästä aikaa paneutua hieman taas kodin laittamiseenkin. Se kun oli jäänyt aika lailla siihen tilaan, mihin sen olin aikaisemmin jättänytkin – sisustaminen on enemmänkin minun kontollani ;) Yksi isompi meidän molempien mielessä ollut projekti oli parveke. Vaasan asunnolla en ole viitsinyt hankkia mitään parvekekalusteita viettäessäni täällä niin lyhyen aikaa kesästä, joten olin innoissani päästessäni laittamaan kotimme parveketta.

Mielessäni on jo pitkään ollut aika selvä visio parvekkeesta, mutta sen toteuttaminen keskellä kylmää talvea ei ollut heti päällimmäisenä mielessä muiden hankintojen ollessa etusijalla. Nyt kevään ensimmäisten lämpimien auringonsäteiden myötä inspiraatio iski vihdoin ja saimme parvekeprojektin käyntiin!

Palaan itse parvekkeen kokonaisuuteen kunnolla sitten, kunhan saamme hankittua sinne kalusteiden lisäksi muutakin. Paljon merihenkisiä pehmeitä tekstiilejä, vihreitä kasveja piristämään, jokin pieni pöytä sohvaryhmän eteen… Lilin taannoisesta parvekepostauksesta sainkin myös paljon inspiraatiota, kuinka ihana tuollainen pikkiriikkinen kasvihuone olisi! Ehkäpä meikäläisenkin basilikat viihtyisivät paremmin tuollaisessa asumuksessa? ;) Täytyy kyllä mainita, että Helsingissä minun ja basilikaystäväni jo surullisenkuuluisaksi muodostunut kaksintaistelu sujuu huomattavasti paremmin kuin Vaasassa, haha!

Tässä kuitenkin hieman ensitunnelmaa parvekkeeltamme erään aamuisen hetken siivittämänä. Olen ihan mahdottoman innoissani tyhjän askeettisen tilan muuttuttua jo asteen verran lähemmäksi visiota viihtyisästä kesänviettopaikasta! Kiikutinkin heti ensimmäisinä pääsiäisloman aurinkoisina päivinä aamupalan tarjottimen kera partsille ajatuksena nauttia se sohvaryhmän pehmeisiin päällysteisiin upoten. Kaurapuuroa tuoreilla mansikoilla sekä Nespressolta saamallamme kahvikoneella pyörätetty iso latte! Tästä ei paljoa aamuhetki parane… :)

When I was spending my Easter holiday at Helsinki I finally had the time to do some decorating for our home after a long while. I’m in charge of that part ;) There had been a bigger project on our minds, which was our balcony. I already had a clear vision about it so it had only been waiting for to be fulfilled!

Now I could say that we’re one step closer to it and it’s starting to look like an actual balcony instead of an empty room! I’ll get back to it later since there’s still much to do but here’s a little sneak peek of the result and pictures of my delicious breakfast from a week ago. I can’t wait for all the easy mornings spent on the balcony while enjoying the sun and sipping some coffee… :)

Related posts

26 thoughts on “On The Balcony

  1. Aivan ihanalta näyttää parvekkeenne. Ihana ja yllättäen niin Jonnamainen värimaailma… ;-)
    Meillä on iso terassi, johon on hankintalistalla uusi rottinkikalusto. Pöytä ja tuolit jo löytyvät. Tuo parveke-/terassiprojektit ovat kyllä mielenkiintoisia. Sehän on selvästi yksi lisähuone kesällä. :-)
    Minä odotan myös niitä ihania aamukahvihetkiä terassilla. :-)
    Piristävää tiistaita muru! :-)
    ps. Onneksi on useampi uusinta. Ihanien säiden vuoksi uusinnat on hyvä siirtää syksyksi… ;-)

  2. Jee parvekepostaus, tätähän minä viimeisen kotipostauksen yhteydessä toivoinkin ;)

  3. Voi miten kivalta teidän pareve näyttää! <3 Minä haaveilen lasitetusta parvekkeesta, jonne viitsisi hommata kunnolliset kalusteet. Jään innolla odottamaan lisää kuvia :) Ihanaa tiistaita sinulle Jonna :)

  4. Parvekkeella on kyllä ihan oma tunnelmansa! Aivan eri asia, kuin syödä aamiaista sisällä. Meillä porottaa aurinko suoraan parvekkeelle aurinkoisina päivinä, olen miettinyt jotakin verhoviritystä, mutta se on vielä ajatuksen tasolla…

  5. It's my favourite – I could eat the same everyday! I bought the espadrilles from Lexington last year, can't wait to be able to wear them again :)

  6. Heh, on kyllä varmasti asukkinsa näköinen raitoineen päivineen ;) Oih, terassinne kuulostaa ihanalta! Ja nimenomaan, kesällä tuolla tulee varmasti vietettyä paljon aikaa; aamupalahetkiä, iltoja viinin äärellä ystävien kanssa..

    Sanopa muuta, nyt ei jaksa kyllä enää stressata opiskeluista! Syksyllä sitten taas uudella innolla ;) Ihanaa tiistaita sinne, aurinkoinen!

  7. Kiitos Heidi! Meillä oli onneksi lasit, joten uskalsi hankkia tällaiset pehmoisemmat kalusteet. Lisää kuvia taas luvassa, kunhan prokkis taas etenee :) Mukavaa tiistaita sinullekin ihanainen!

  8. No näin on! Rakastan syödä aamupalaa ulkona terassilla, tai edes parvekkeella :) Eikun projektia kehiin sitten sielläkin!

  9. Vau näyttää ihanalta! Onko teillä parvekelasit? :)
    Haaveilen kovasti polyrottinkisesta divaanisohvasta mutta meijän partsille se ei oikeen passaa kun ei oo laseja ja vielä alin kerros :(

  10. Kivan näköistä!:) olisiko mahdollista saada reiän yhteisestä kodista postausta?:)

  11. Voi, miten kivan näköistä teidän parvekkeellanne! Pakko kysyä, mistä olet löytänyt nuo suloiset raidalliset kengät?:)

  12. Hih, kiitos muru! Paljon on tosiaan vielä kesken, mutta pikkuhiljaa :) Joo on kyllä, ilman laseja ei olisi tällaista sohvaryhmää oikein voinut hankkiakaan. Voihan harmi! Onpahan sitten ainakin seuraavaa asuntoa varten suunnitelmat valmiina, eikös? ;)

  13. Kiitoksia! :) Eiköhän se onnistu, kunhan tosiaan nyt kesäksi itsekin muutan Helsinkiin, niin pääsen laittamaan paikkoja vielä kuntoon. Sitten pääsen esittelemään palasia kodistamme teillekin!

  14. Kiitos, kyllä tuolla kelpaa sitten kesällä :) Raidalliset popot ovat Lexingtonin espadrillot viime kesältä, mutta vastaavia on taas tämänkin vuoden mallistossa myynnissä! Suloisen ulkonäön lisäksi todella mukavat jalassa, joten peukku täältä :)

  15. Voi kiitos paljon! Ihastelen aina sinun upeita sisustuskuvia Instagramissa, joten ehdottomasti kuin myös ;)

Comments are closed.