Viikonlopun aloitus

Johan meni viikonpäivät taas nopeasti ja ollaan jo perjantaissa! Tietysti silläkin on osuutensa asiaan, että tulin Vaasaan vasta tiistaina, jolloin viikko tuntuu yleensä hurahtavan ihan hetkessä.

Kuluneen viikon aikana olen…

– kaivanut lenkkarit pitkästä aikaa esiin ja nauttinut auringosta meren rannalla tepastellen.

– harmitellut tentistä tullutta hylsyä ja ollut sen johdosta todella pettynyt.

– harmi ei tällä säällä kyllä kuitenkaan kauaa mieltä painanut – uusintoja tulee!

– puhunut ihan liikaa säästä. Mutta kun tuo aurinko tekee vaan niin onnelliseksi!

– liikuttunut taas Juttaa ja superdieettejä katsellessa. Niin sympaattinen hyvänmielen ohjelma – keskiviikon paras osuus! Seuraavaa kautta taas odotellessa.

– tehnyt maailman herkullisinta kanakeittoa äipän ohjeella.

– joka vuotiseen tapaan koukuttunut Kinder-muniin. Koskahan keksittäisiin Kinder ilman sitä lelua? Ja ei, Maxi-patukka ei aja samaa asiaa.

– siivonnut yli viikon vanhat ja jo rusehtavat tulppaanit pois vasta nyt, kun ostin perjantain kunniaksi uudet tilalle.

Ja viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä aloittanut viikonlopun aivan ihanissa merkeissä käyden tyttöjen kanssa taas perjantaikakuilla. Tänään pitäisi raivata pyykkivuori ja siivota koti, hävettää myöntää etten edes muista koska olen viimeksi pessyt lattiat – inhokkipuuhaani! Eikun luuttu käteen ja hommiin, suunnittelimme nimittäin sunnuntaille kotibrunssia luokseni, joten pölypallerot pois nurkista ;)

Mitä parhainta viikonlopun alkua!

Can’t believe it’s Friday again, weeks go by so quickly! I started my weekend with having a heavenly delicious piece of cake with girls and enjoying the sun outside. I also bought some tulips again – I think fresh flowers are one of the best things about spring. Now it’s time to clean my home for the weekend – wish you all a lovely Friday!

Related posts

32 thoughts on “Viikonlopun aloitus

  1. Mistä ostit noi tulppaanit, jos saa udella? :) Ne näyttää niin ihanilta :) Ja hyvää viikonloppua sulle!

  2. Viikkosi “saldo” kuulostaa hyvältä ja jäi selvästi plussalle. :-) Tenteissä on todellakin se hyvä, että voi uusia, jos ei ihan putkeen mennyt.
    Säästä on täälläkin kovasti puhuttu, mutta ihan syystä… En minä ainakaan muista maaliskuuta, jolloin olisin Consseissä kävellyt ja trenssiä käyttänyt. :-)
    Minä tykkään myös Jutan ohjelmasta. Kaksi viimeistä jaksoa on kyllä nauhalla, kun en ole ehtinyt katsoa niitä.
    Mutta ihanaa viikonlopun alkua muru! :-)
    PS. Täällä alkaa imuri laulamaan…

  3. Minä olen Kinder-munien sijaan koukuttunut Mignoneihin. Ihan kauheeta jotenkin. En ole päässyt varmaan kahteen viikkoon (tai kuukauteen…) kertaakaan kaupasta ulos ilman niitä. :D

    Aurinkoista viikonloppua säätytölle! ;)

  4. Ihanaa että joku ymmärtää! :D Selitin samaa Kinderpulmaani tuossa juuri poikaystävälle, joka totesi että no onhan maxi. Ei todellakaan ole sama asia ;)

  5. Toki saa udella! Yleensä ostan piheyttäni ruokakaupasta, mutta nyt nappasin matkan varrella siitä Sweet Vaasan viereisestä herttaisesta kukkakaupasta :) Kiitos ja samoin sinulle!

  6. Kuulostaa hyvältä! Hieman harmittelen tässä, etten ostanut itsekin useampaa kimppua olohuonetta koristamaan ;)

  7. Jäin plussalle, ihanasti sanottu :) Tosiaankin, onneksi on aina uusimismahdollisuus! Tämä maaliskuu on kyllä ollut aivan ihana, takatalvikin jäi niin lyhyeen, että sitä hädintuskin enää edes muistaa – päällimmäisenä mielessä nämä kaikki aurinkoiset päivät!

    Nyt sitten viikonloppuna Jutta pyörimään! Imuri on täälläkin laulanut ja luuttu (vihdoin) heilunut, nyt saa rentoutua :) Samoin sinulle muru!

  8. Mikähän siinä on, etten ole itse noille Mignoneille ikinä oikein syttynyt! Vaikka niissähän olisi sitä suklaata tuplasti mitä näisä pirun leluilla varustetuissa Kindereissä.. :D Aurinkoista viikonloppua sinullekin kaunokainen!

  9. Hei kaunokainen, voisinko esittää toiveena matkapostausta, missä maissa ja kohteissa olet käynyt, mitkä ovat olleet suosikkejasi ja mieluusti tietysti ihanilla matkakuvilla varustettuna :)

  10. Moi Jonna! Onkko kauppiksessa paljon pakollista läsnäoloa vai voiko opiskeluja tehdä omaan tahtiin kotona lukien? :) Osaatko arvioida paljonko vietät aikaa yliopistolla? Pohdin ammatinvalintaani! :) Ihanaa viikonloppua sinulle!

  11. Heippa! Tottahan toki voi esittää, toiveita on aina kiva kuulla! Matkatunnelmiin palaan tässä reissukuumetta potiessani oikein mielelläni, joten laitan tämän pikimmiten toteutuksen alle :) Kiitos tästä ja ihanaa viikonloppua!

  12. Hei pakko kysyä, että minkä sävyiset nuo Raybanisi linssit ovat? Vääristääkö kuva vai ovatko ne mustat? :)

    Ihanaa viikonlopun alkua sinulle!

  13. Heips! Ainakin meillä Vaasassa on tähän asti ollut hyvin vähän läsnäoloa vaativia kursseja, poikkeuksena kielten kurssit joilla on läsnäolopakko. Parin ensimmäisen luentokerran jälkeen yleensä selviää, kannattaako istua luennoilla vai lukea samat asiat luentokalvoilta netistä, riippuu paljon aiheesta ja luennoitsijasta. Syksyllä kävin lähes jokaisella luennolla, nyt kevään aikana taas olen käynyt harvemmin. Hirveän vaikea arvioida tuntimääriä kun riippuu niin ajankohdasta, mutta luentopenkillä vietän keskimäärin ehkä 15-20h viikossa? Tietysti aikaa kuluu sitten ryhmätöiden ja esimerkiksi kirjastolla itsenäisesti lukemisen parissa, mutta pääasiassa opiskeluissa voit hyvin määrittää itse tahtisi :)

    Toivottavasti tästä oli jotain apua tulevaisuuden pohdintoja varten, vastaan mielelläni jos jokin vielä askarruttaa! Mukavaa viikonloppua sinullekin :)

  14. Heippa, linssit ovat oikeastaan vihreät, mutta kasvoja vasten ihan mustat :) Minulta löytyy myös lasit ruskeilla linsseillä, jos se hämmentää. Ihanaa viikonloppua sinullekin!

  15. Mä katson myös joka viikko ton Jutan ohjelman ja se on aivan mahtava! Varsinkin viime jakson kaveri oli kyllä tosi ihailtava laihduttaja. Aiotko alkaa seuraamaan Suomen suurinta pudottajaa (alkaa nyt sunnuntaina)? Itse olen ihan koukussa siihen Amerikan versioon ja pillitän melkein aina sitä katsoessa :D

    http://justsayinghianne.blogspot.fi/

  16. Oon niin samaa mieltä tuosta Kinderistä! En oikeastaan edes tykkää niistä maxi patukoista,mutta Kinderit on suurta rakkautta! <3

  17. Juuri niin, kinder- munat eivät aja kinder maxin kanssa samaa asiaa :D Oon ollu jo jonkin aikaa ihan koukuttunut kindereihin, namskis!
    Ja säästä ei tarvitse edes sanoa..<3

  18. Se on aivan ihana! Ihan mieletöntä nähdä ihmisten motivaatio ja etenkin se loppupunnituksen jälkeinen onni. Olen joskus ehkä tirauttanutkin tuota katsellessa.. :D Viime jakson mies oli kyllä ihailtava, mieleeni on silti jäänyt supersymppis vanhempi mies, joka yritti kannustaa myös poikaansa laihduttamaan. Suomen suurin pudottaja ei iihan innosta yhtä paljoa kuin tämä ainakaan ajatuksena, mutta varmasti katson jakson tai pari :)

  19. Niiin samaa mieltä! Piru vie kun maksavat vielä jotain euron luokkaa, eikä itse suklaata ole nimeksikään.. :D

  20. Hahah, ihana kun ruudun takaa löytyi sielunsiskoja tässä elämääkin suuremmassa asiassa :D Toivottavasti tämä mieletön sää jatkuisi vielä <3

  21. Joissain kaupoissa myydään Kinder-suklaapupuja. Ne maistuivat samalta kuin Kinder-munat, mutta niissä ei ole lelua sisällä! :)

  22. Sulla on oikeasti niin ihana elämänasenne, kun et jää murehtimaan tuota tenttiä! :) Blogisi on niin hyväntuulinen, tulen aina niin iloiseksi kun luen postauksiasi! :) Mukavaa sunnuntaita!

  23. Voi, ihanasti sanottu! Tottakai se sillä hetkellä harmitti ja varmasti ärsyttää sitten toukokuussa kun matkaan tänne sitä uusimaan, mutta välillä tulee vastoinkäymisiä ja sille nyt ei enää mahda mitään :)

    Kiitos puolestaan sinulle hyväntuulisesta kommentista ja mukavaa sunnuntaita myös <3

  24. Voi oot niin kultainen näiden vastaustesi kanssa, kiitos! <3 Laitoin hakupaperit :) Haen ensisijaisesti Hankenille mutta toissijaisesti Vaasaan. Hyvien yo-pisteiden kautta mun pitäisi saada joku 15p kokeesta. Onko mitään vinkkejä, mitä kannattaisi lukea (mikä on helpoin kirja :D) kun aikaa on käytettävissä kuitenkin melko vähän? Onneksi Hankenin ja VY:n koeaineisto on aika lailla samanlainen! Kansis on ainakin hyvin samantyyppinen kirja molemmissa.

  25. Voi, ei kestä kiittää! Sitä pyöritteli itse niin paljon näitä asioita päässä viimeiset kaksi kevättä, että on mukava jos voi auttaa toista :) Hankenille – ihan mahtava vaihtoehto sekin! Hankenille haku oli haaveeni pitkään, mutta sellaiseksi se kuitenkin jäi, kun en uskaltanutkaan hakea ruotsinkieliseen.

    En tiedä miten Hankenille vaikuttavat yo-pisteet, mutta ainakin tänne Vaasaan ne ovat tosi iso etu! Itsekin pääsin aika lailla ylppäripisteiden siivittämänä sisään ja olen yo-papereistani sen takia yhä ikionnellinen. Kaikki kirjat ovat tottakai haastavia, ehkä laskentatoimen sanoisin kuitenkin olevan helpoin, se on suhteellisen selkeä kirja ja asiat oivallettua suht helppo. Joma taas vaatii todella paljon ulkoamuistamista ja pilkuntarkaa opettelua. Matikka on myös tänä vuonna ilmeisesti aika helppo ja perustuu lukion opetukseen? Sinun tapauksessasi jo parin kirjan täydellinen osaaminenkin voi tuottaa hyvän lopputuloksen, kun tarvitset niin vähän pisteitä. Itse jätin matikan kokonaan pois ja kansantalouden osuuden möhlin totaalisesti kokeessa, sillä se oli heikoin lenkkini muutenkin ja koe sen puolesta hieman tavallista vaikeampi, joten loppupeleissä pääsin ainoastaan laskentatoimen ja joman avulla sisään. Mitenkään siis kannustamatta jättämään jotain pois, mutta oma kokemukseni esimerkkinä siitä että kaikki on mahdollista, vaikkei jotain osaisikaan täydellisesti ;)

    Superpaljon tsemppiä kevääseen! Tulehan ihmeessä kertomaan fiiliksiä urakan mittaan :)

Comments are closed.