Viikonloppu Helsingissä

Huomentahuomenta! Täällä ollaan heräilty Helsingin päässä, jonne matkasin perjantaina heti tentistä selvittyäni. Oli jotenkin aivan erityisen ihanaa tulla käymään kotona taas muutaman viikon jälkeen, täällä odotti poikaystävän kainalo ja keväisessä auringonpaisteessa kylpevä kotikaupunki! Sää on ollut niin upea, että nautin eilen täysin siemauksin kaupungilla haahuluista serkkuni kanssa niin lounaan kuin kahvitteluidenkin merkeissä. Illalla kävimme vielä murun kanssa piipahtamassa ystävän synttäreillä ja moikkaamassa vanhempiani kotikotona. Tapahtumatäyteinen ja varsin pikainen Helsinki-viikonloppu siis, mutta se tuntuu kaikenlaisten inhojen tenttikiireiden jälkeen vain ihanalta kiireeltä :)

Nyt mangopilttisilmällä varustettu puuro nassuun ja laittautumaan, sillä tänäänkin meinasin lähteä nauttimaan aurinkoisesta keskustasta. Huomenna aamulla onkin jo aika pakata kimpsut ja kampsut ja hurauttaa junalla takaisin Vaasaan. Ensi viikoille ei onneksi ole tenttejä tiedossa, ryhmätöitä tosin senkin edestä – kovin on silti huojentunut olo, kun tämä stressierkki saa hetken rauhoittua :)

Nauttikaahan tästä aurinkoisesta kevät-sunnuntaista!

Ainiin PS! Valtavan iso kiitos ja rutistushali kaikista ihanista kommenteista, joita olette jättäneet Readers’ Choice 2014?-postaukseen <3 Lueskelin niitä hymy herkässä – olette te kyllä sellaisia kultakimpaleita että!

16 thoughts on “Viikonloppu Helsingissä

  1. Hei ! :) Olen nyt tuskaillut pari viikkoa sen kanssa että miten pesisin Polo Ralph Laurenin samaisen neuleen kui mikä sinulla on. Omassani lukee “cold wash” ohjeissa mut miten sinä olet pessyt omasi ? :)

  2. Heippa! Olen pessyt omani ihan surutta normaalin pyykin seassa jo useita kertoja, eivätkä ole menneet miksikään :) Ei ehkä ihan ohjekirjan mukaan, mutta ei ole ollut lopputuloksessa valittamista ;)

  3. Oletko missä asteissa pessyt ja oletko käyttänyt jotain tiettyä ohjelmaa ? Kiitos vastauksesta ! :)

  4. Taas niin ihanan rauhallisia kuvia! ♡ Täällä on myös aurinko paistanut koko viikonlopun. Muistat varmaan, kun kirjoitin vaatehuoneen siivoamisesta… No ehtiihän sen. ;-)
    Kiva kuulla, että tenttistressi helpottaa. :-)
    Ihanaa sunnuntaita Kaunokainen! :-)

  5. Olen pessyt neljässäkympissä ja käyttänyt ihan sitä normaalia sekaohjelmaa, ihan muun samanvärisen pyykin seassa siis. Toki voisi varmasti pestä myös villaohjelmalla :)

  6. Kiitos ihana LeAnn! Hahah, taisi ulkoilu auringonpaisteessa viedä voiton vaatehuoneen siivoamisesta ;) Pitäähän sitä ottaa ilo irti näistä ensimmäisistä kevätpäivistä, ehtii siihen vaateprojektiin perehtyä myöhemminkin!

    Reipasta alkavaa uutta viikkoa – toivotaan että tämä upea auringonpaiste jatkuu!

  7. Meitä on hellinyt ihana auringonpaiste koko viikonlopun, sieltä se kevät tulee :)
    Ihanat nuo tuolit, mistä ne on? :) Ettei vaan ois riviera maisonin? ;)

  8. Tämä paiste ja lämpö on kyllä niiin ihanaa, toivotaan että jatkuu samaa rataa :) Tuolit ovat Hobby Hallista – kovin kyllä Riviera Maison-henkiset! Täytyy tosin sanoa, että näiden kohdalla laatu on ollut iso pettymys, tuolit ovat vähän kenkkulat ja eivät kovin mukavat istua :/ Harmi, koska tykkään tuosta ulkomuodosta muuten kovasti!

  9. Voi miten löysin sun blogin vasta nyt!! Täytyy sanoo et sulla on aiiiiivan täydellinen tyyli, että alko ihan ärsyttää miten voi olla ja oot vielä niin kaunis! :') ♡

  10. Voi miten ihana kun nyt kuitenkin löysit tänne! Lämpimästi tervetuloa <3 Tosi kiva kuulla, että meillä menee tyylin suhteen maku yks yhteen - toivottavasti saat täältä ärsytyksen sijaan inspiraatiota, hih ;) Kiitos kauniista sanoistasi ja siitä että jätit jäljen itsestäsi!

  11. Inspiraatiota nimenomaan!
    Kiitos itsellesi :) ♡
    Oisko mahollista, että tekisit semmosen postauksen missä vähän kerrot itsestäs? En oo varmastikaa ainoa uusi lukija niin olis kiva varmaan muiden tietää susta vähän enemmän? :)

  12. Toki saat! Tuolit on tilattu Hobby Hallista, joskin täytyy sanoa etten kyllä oikein voi suositella noita. Ulkonäöltään ovat toki kauniit, mutta eivät hirveän mukavat istua, istuinosa antaa aika paljon myöden ja näin ollen istuinkorkeuskin jää matalaksi. Harmi, sillä olisivat kyllä niin nätit tuolit!

  13. <3 Voisin harkita tuollaisen postauksen tekemistä, kiitos toiveesta :) Sitä odotellessa voit kurkkia tuolta sivupalkista Minä-kategoriaa, jonka alta löytyy muutamia enemmän minusta itsestäni kertovia postauksia!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *