Trenssikausi

Oijoi, Vaasassakin korkattiin eilen vihdoin trenssikausi! Ulkona oli koko päivän ihan mieletön keli, jonka kunniaksi käytiin tyttöjen kanssa oikein kunnon kakkukahveilla. Tai noh, ihan kuin kakkupala ikinä sen kummempaa syytä tarvitsisi ;) Vietetimme tyhjentyneiden lautasten äärellä pitkän tovin rupatellen ja ikkunoista auringonpaistetta ja ihmisvilinää katsellen. Täydellinen keväinen perjantaipäivä! Kuvien perusteella etelässä vallitsee tänään hieman erilainen meininki, toivottavasti lumi ei ehtisi tänne asti!

Pikaisena muistutuksena vielä, että blogin alennuskoodi Zalandolle on voimassa enää pari päivää – huomiseen 16.3. asti! Viime viikolla koodin voimin tilaamani leoballerinat ovat jo saapuneet noudettaviksi, mutta hölmönä jollain logiikalla tilasin ne Helsinkiin. Täytyy siis malttaa vielä ensi viikkoon, kunnes pääseen popoihin käsiksi!


Trenssitakki, raitaneule, Converset, farkut, ballerinat, aurinkolasit

Nyt on hyvä sauma tehdä tarvittavat kevätgarderobin täydennykset. Kollaasiin päätyi asuksi koottuna muutama tämän hetkinen oma kevätsuosikkini, kuten juuri klassinen istuva ja ryhdikäs trenssi, johon saisi kivasti särmää kulutettujen farkkujen muodossa. Alavasemman kokovalkoiset Converset ovat olleet itselläni viime viikkoina ahkerassa käytössä, näettekin pian erään asun näiden kera. Omani tosin eivät ole ihan noin puhtoiset, pesukone kutsuu… :D Näitä valkoisia ei tulekaan ihan joka tallaajalla vastaan!

Tähän aikaan vuodesta kannattaa myös iskeä ballerinakaupoille, sillä parhaat viedään usein päältä. Näille nahkaisille Pier Onen konjakinruskeille rusetilla somistetuille ballerinoille ei jää paljoa hintaa alennuksen jälkeen. Alennus käy myös Ray-Banin aurinkolaseihin, joita Zalandolla onkin kattava valikoima. Koodilla zaljonma2014 saatte siis vielä tämän ja huomisen päivän ajan -10%:n alennuksen vähintään 50€:n ostoksesta!

Nyt kahvin keittoon – tylsästä takatalvesta huolimatta mukavaa viikonloppua!

Linkit mainoslinkkejä

Related posts

27 thoughts on “Trenssikausi

  1. Itsekin olin vielä eilen iloisena valkoiset Converset jalassa, mutta nyt näyttää Helsingin sää niin kuraiselta ja loskaiselta, että jää kevät vaan haaveeksi… Peseytyykö Converset kunnolla sitten pesukoneessa? Itselläni on mennyt ne jo aika harmaaksi, mutta pesukoneeseen en ole vielä uskaltanut pistää :).

  2. Ihana ja niin Jonnamainen kollaasi. ♡ Itse löysin eilen oman trenssini, joka on tyyliseni. Ns. hovivaatettajani osasi heti kertoa, mitä takkia kannattaa kokeilla ja oli
    kyllä niin oikeassa. Beigen värisenä sopi vaaleanpunaisen Lilyn ja huivin kanssa huippuhyvin. :-) Tämäkin ongelma ratkesi. :-)
    Nuo ihanat valkoiset Conssit olisivat kyllä piste iin päälle… ;-)
    Aurinkoista (täällä onneksi myös) lauantaita muru! :-)

  3. Heissan! En ole aikaisemmin käyttänyt Zalandoa, mutta nyt tekisi mieli tilata muutama tuote. Palautus kuitenkin mietityttää ja pakko kysyä hassu kysymys. Tarkoittaako MyPack-piste postia vai muuta palautuspaikkaa? Kiitos neuvoista :)

  4. Täällä onneksi vielä kuivaa, toivottavasti Helsingissäkin pian sää taas paranee :) Olen joskus pari vuotta sitten pessyt Converset koneessa (=mamma pesi), juuri kyselin ystäviltä myös ja hekin ovat huoletta pesseet omansa pesukoneessa :) Tuloksena kuin uudet popot!

  5. Mahtava kuulla että trenssi löytyi, tuosta vaatekaapin klassikosta on iloa varmasti vielä moneksi vuodeksi. Hovivaatettaja – ihana! Serkkuni kutsuu minua “personal shopperikseen”, minulla kun on lähes aina hänelle ideoita garderobia varten ;) Converset sopivat trenssin kanssa huippu hyvin ja ovat niin kätevät näin keväällä!

  6. Heippa! Sekä toimitus että palautus onnistuu MyPack-pisteen kautta, joka on siis lähin Siwasi :) Ainoa miinus palautuksen suhteen tulee siitä, että joudut itse tulostamaan palautuslomakkeen, mutta muuten kaikki sujuu helposti. Toivottavasti tästä oli apua!

  7. Hej! Kiitos vinkkauksesta ja alekoodista, se tuli hyödynnettyä:) Ruskeat baltsut kera pikkulaukun oli hankintalistalla kevääksi/kesäksi viimeistään ;D Nuo sinun kollaasit on aina niin raikkaita ja yhdistelmät toimii! S.M.K

  8. Kunhan ei epähuomiossa pese liian kuumassa – onnistuin tuossa nimittäin ja tossujen pohjat olivat irronneet : )

  9. Voisitko kirjoittaa postauksen laadukkaista vaatemerkeistä ja mitkä materiaalit ovat kestäviä ja hyviä? :) Koitan tässä itse uudistaa vaatekappia ja ei oikein tiedä mitkä ovat oikeasti hyviä vaatemerkkejä. Kalliilla hinnalla ei välttämättä saa hyvää. -Marianna-

  10. Trenssikelit ovat ehdottomasti yksi juttu, jonka vuoksi olen aika iloinen, että pääsen palaamaan kotiin Lontooseen lauantaina! :) Ikävä toki on muutenkin, molempia poikia en ole kuukauteen nähnyt, mutta kyllä se myös auttaa, kun tietää, että aurinko paistaa, tulppaanit kukkivat ja ulkona tarkenee trenssissä. Teinpä muuten tässä hiljattain ihan mahtavan takkiostoksen – tämä sohvalla makaaminen on tullut kuluneen kuukauden aikana kalliiksi ;)

    Ballerinoja ei voi vielä nilkkatuen kanssa käyttää, mutta converset varmaankin saattaisivat mahtua tuen päälle ne kun joustavat pikkuisen. Pitäisi ehdottomasti lähteä Lontoossa metsästämään uusia converseja, edelliset nimittäin ovat vuodelta 2010 ja myös sen näköiset :D

    Ja tässä sohvalla (taas vaihteeksi) maatessa tuli sopivasti klikattua kotiin nuo aviatorit, ensimmäiset sellaiset. Hups.

  11. Perjantaina täällä tosiaan oli ihanan keväinen sää :) Toisin kun tänään.

    Täytyy tosiaan tehdä treffit joskus kakkukahveille. Jessican (Teljänneito) kanssa on myös pitänyt pitkästä aikaa nähdä, joten jos olette joskus viikonloppuna yhtäaikaa täällä, tehdään triplatreffit Sweet Vaasaan :)

  12. Valkoiset pitkävartiset Conssit ovat omalla ostoslistalla. Vielä vuosi sitten olin sitä mieltä, että pitkävartiset ovat ihan nou nou, mutta nyt olen bongaillut niin tyylikkäitä asuyhdistelmiä niiden kanssa, joten…pakko ilmeisestikin tehdä pieni takinkääntö tässä(kin) asiassa. :D

  13. Loistavaa, että alennus pääsi käyttöön, ei kestä kiittää :) Ja super kiva kuulla! Näistä saa itsekin inspiraatiota “pahan päivän” varalle, joten teen kollaaseja mielellään.

  14. Heippa Marianna! Ostan itse suurimman osan vaatteista ketjuliikkeistä, joten merkkejä ei ole ihan hirveästi edustettuna omassa kaapissani, joten en tiedä saisinko tästä ihan postausta aikaiseksi. Olen tekemässä sellaista toivottua vaatekaapin suosikit-postausta, joten ehkä voisin siinä sivuta samassa tätäkin aihetta :)

    Joitakin suosimiani laadukkaampia merkkejä ovat mm. Polo Ralph Lauren (jos pääset jonnekin outletkylään, niin kannattaa hamstrata neuleita ja kauluspaitoja normihintoja edullisemmin), Lexington ja mm. Gant, jolta löytyy paljon klassisia vaatekappaleita, kuten esim. oma kipparitakkini. Lisäksi silmääni miellyttävät hurjasti mm. By Malene Birgerin, Filippa K:n sekä Tiger of Swedenin vaatteet, näitä tosin ei juurikaan löydy vielä omasta kaapistani.

    Kuitenkin kuten sanoit, kallis hinta ei tosiaankaan kulje aina laadun kanssa käsi kädessä ja hyviä, laadukkaita löytöjä voi tehdä helposti myös ketjuliikkeiden valikoimista. Esimerkiksi Mangolla on paljon puuvillaisia neuleita edullisesti, samoin Lindexillä. Kannattaa vain olla pesulapun kanssa tarkkana ja tutkia materiaaleja, niin välttyy parin käyttökerran jälkeen huonoksi meneviltä hutiostoksilta :)

    Jospa tästä olisi jo jotain apua alkuun, tsemppiä vaatekaappiprojektiin! :)

  15. Voi ihanaa, että pääset takaisin Lontooseen pojujesi luokse! Kyllä kelpaisi reissu keväiseen Lontooseen, tännekin satoi viime yön aikana lunta, ärh. Odotan innolla, että paljastat millaisen takkilöydön olet tehnyt! ;)

    Aviatorit ovat ihan mahtavat! Niin kevyet nenän päällä, itsellänikin saattaa helposti liian painavat lasit aiheuttaa päänsärkyä, mutta noiden kanssa ei ole sitä ongelmaa. Ja ovathan ne törkeän hyvännäköiset ;)

  16. Oli kyllä aikamoinen järkytys eilen illalla, kun alkoi pyryttämään oikein kunnolla! Onneksi tänään sentään aurinko yhä paistaa :)

    Ja ehdottomasti, triplatreffit kuulostaa hyvältä! Tuli tuossa pari päivää sitte muuten todettua, että asustan aika lähellä teidän toimistoa ;) Ihme, ettei olla vielä kertaakaan näin pienessä kaupungissa törmätty!

  17. Minulla taas oli toisinpäin, vierastin pitkään lyhytvartisia, kunnes toissa kesänä hankin ensimmäiset sellaiset! Nyt taas tekisi mieli hankkia vielä pitkävartiset “normi” Converset, mutta ehkä nuo kokovalkoiset kuitenkin riittävät ;)

  18. Aivan ihana kollaasi ja kiva postaus muutenkin. Sulla on hieno tyyli ja itse tykkään hirmuisesti samanlaisista jutuista :) Ja blogina tämä on aivan mahtava, odotan aina innolla sun uusia postauksia ja ihania kuvia! Täytyykin kaivaa se omakin trenssi pian esiin, ihanaa kun tulee kevät! Jatka samaan malliin Jonna :)

    http://justsayinghianne.blogspot.fi/

  19. Oi kiitos kovasti Anne, onpa kiva kuulla että tämä oli mieleen :) Hymy ja rutistus myös piristävästä palautteesta, tällaisesta saa aina niin paljon uutta buustia tähän hommaan! Samalla menolla jatketaan siis ehdottomasti tästä eteenpäinkin <3

Comments are closed.