Spring Pastels

Uhmasin tuossa helmikuun puolella, kuinka heti maaliskuussa vaihdan kynsilakat keväisempiin. Ja näin teinkin, heti kuun ensimmäisenä päivänä (oikeastaan taisin ottaa pienen varaslähdönkin) kaivoin laatikon kätköistä kirkkaimmat värit talviuniltaan. Viime viikkoina kynsiäni koristamassa onkin nähty paljon keväisiä lakkoja! Kirkas pinkki toimii aina, suosikkejani ovat Chanelin Rose Insolent sekä budjettipuolelta hyvin vastaava Mavalan La Paz. Aina kevään kynnyksellä innostun kuitenkin myös hempeän pastellisista sävyistä.

Punaisen eri sävyt ovat helppoja ja sopivat lähes jokaiselle, tämä Chanelin pastellipinkki May on ihastukseni jo toissa keväältä. Pari viikkoa sitten kirjoittelin himostani sinisen sävyihin (viikonlopun tätä väriskaalaa noudattavista ostoksistani lisää vielä) ja kollaasissa vilahti vaatteiden lisäksi Diorin kevätkokoelman Porcelaine. Laitoinkin lakan tilaukseen Feeluniquelle, jossa paitsi lähtöhinta on jo normaalia alhaisempi, mutta alekoodin voimin lakan sai vieläkin edullisemmin. Eihän noin suloista sävyä olisi voinut jättää ostamatta?

Onneksi viime viikkoinen takatalvi on jo historiaa ja kevät on hiipinyt muuallekin kuin kynsiin. Vakuutuin siitä viimeistään eilisellä lenkillä aurinkoisilla kuivilla kaduilla tepastellen ja sulaneita jäitä meren rannalla katsellen! Jaksan hehkuttaa tätä autuutta joka päivä, niin ihanaa :)

I said earlier that in the beginning of March I’ll immediately change all the nude and dark red nail colours into brighter ones. And that’s what I did! Spring is now officially here (you could tell it by looking at my Instagram snap from yesterday) so it’s time for colours. I usually wear all different shades of red on my nails, but since I’m so into blue right now I couldn’t resist this Porcelaine shade from Dior‘s spring collection. I think it’s amazing! So is the May from Chanel, too – I love these pastels :)

24 thoughts on “Spring Pastels

  1. Heippa! Löysin tässä jokunen päivä sitten blogisi ja selailin postauksiasi läpi. Todellinen hyvänmielen blogi! Pidän myös klassisesta tyylistäsi. Niin ja muuten, kiharavideosi toimii, nyt mäkin osaan, heh! Ihanaa päivää sulle!

  2. Sinulla on kyllä aivan ihana kokoelma kynsilakkoja. ♡ Tuo Porcelaine on edelleen täällä myös ostoslistalla… Ajatuksena olisi viikonloppuna ehtiä kaupunkiin. :-)
    Aurinkoista keskiviikkoa muru! :-)

  3. Ihania värejä! Diorin ja Chanelin lakat ovat huippuluokkaa, ainakin mitä kynsillä pysyvyyteen tulee :) Olen niitä hehkuttanut blogissanikin (postauksen voi lukea täältä). Rose Insolent on minustakin kiva kevätsävy ja se itse asiassa onkin kynsilläni tuossa postauksessa :) Minäkin innostun pastellisävyistä aina kevättä kohti. Olen melkein varma, että minulta löytyy myös tuo kuvissa oleva sininen Diorin lakka ;)

    http://beauty-highlights.blogspot.fi/

  4. Heippa Emppu! Voi tulin niin iloiseksi kommentistasi, iso kiitos tästä :) Oikein lämpimästi tervetuloa tänne – mahtava kuulla että kiharavideostakin oli hyötyä! Aurinkoista päivää sinullekin!

  5. Kynsilakkahamsteri mikä kynsilakkahamsteri, hih ;) Porcelaine-sävy on kyllä kivaa vaihtelua niihin ainaisiin punaisiin, tuo tulee olemaan varmasti etenkin kesällä kovassa käytössä! Aurinkoista keskiviikon jatkoa sinnekin, aivan ihana kevätsää taas!

  6. No sehän sattui, kiva kuulla! Oikein ihanaa keskiviikon jatkoa sinnekin, täällä Vaasassa ainakin paistaa aurinko täydeltä taivaalta :)

  7. Olen ihan samaa mieltä kanssasi, joskin liputan vielä ehkä ennemmin Chanelin puolesta. Niissä on täydellinen levittyvyys ja kestävyys ihan omaa luokkaansa. Testattu on mm. viime kesänä etelänreissulla, jolloin yhden kerroksen kestävyyttä koeteltiin niin kloori- ja merivedelläkin, ja reilun viikon jälkeen kynnet olivat yhä lähes iskemättömät :) Täytyy tutkia alekoreja, josko onnistuisin tekemään yhtä hyviä lakkalöytöjä kuin sinäkin!

  8. Sitä näkee aina parilla eri nimellä, joskus Jet Set Sport Watch tai Runway Watch, mutta mallinumero on kuitenkin MK5055 :)

  9. Kyllähän pastellisävyt kynsissä kuuluvat kevääseen! Itse vähän vieroksun sinisen, vihreän ym “ysärivärien” joukkoa, mutta muistan itsellänikin olleen joskus tuollaisen turkoosin :)

    voi, sula meri on niin kaunis! Tänään töihin ajellessani (jajoka päivä töihin ajellessani) ajelin taas ison sillan yli, meri kimalsi niin kauniisti että meinasin pysähtyä kuvaamaan. Harmi, kun työhuoneeni ikkunasta ei näy niin suoraan merelle, joskin vähän näkyy! Rauhoittavaa ja kaunista, eikö?

  10. No nimenomaan! Heh, minulla taas on ilmeisesti ysärisininen pahasti valloillaan tällä hetkellä ;) Meren äärellä on kyllä niin kaunista ja rauhoittavaa kuten sanoitkin. En ole itse ennen asunut näin lähellä merta, joten olen fiiliksissä noista kävelylenkin maisemista!

  11. Voi Jonna, mä niin tykkään tästä sun blogista ! Tuo ihanaa piristystä aina aamun kahvihetkiin. :)

  12. Voi tällainen kommentti oli erityisen ihana saada juuri nyt <3 Olen tänään tullut mietiskelleeksi blogin suuntaa ja sitä, millaisista asioista tahdon kirjottaa ja etenkin mitkä asiat kiinnostavat lukijoita. Iso kiitos siis, tällaisesta palautteesta saa aina ihan uutta virtaa tähän! :)

  13. Hei! Voitko kertoa tuosta Feeluniquelta tilaamisesta vähän, eli onko helppoa/postimaksut/tuleeko tullimaksuja? Kiitos etukäteen :)

  14. Heippa! Toki voin kertoa :) Feeluniquelta tilatessa kannattaa olla tarkkana juurikin tullimaksujen kanssa, sillä tuotteet tulevat Jerseyn saarelta. Tilaus ei siis saisi ylittää 22e, toki voit tehdä useampia pieniä tilauksia ilmaisten postikulujen ansiosta. Monet ystäväni ovat tilailleet suuremmillakin summilla ilman tulliin juuttumista, mutta itse olen ollut aika tarkkana. Muistan joskus lukeneeni jostain, että FU hyvittäisi tullimaksut asiakkaille jälkikäteen? Muuten tilaaminen on helppoa ja maksu onnistuu ihan Visa Electronillakin :)

  15. Ai että kun olet niin mun lemppari bloggaaja vieläkin <3 kävin perjantai aamuna tästä postauksesta inspiroituneena kotiuttamassa tuon chanelin kynsilakan!

    -S

  16. Ja sinä olet aina niin kultainen, kiitos! :) Ihana kuulla että sait tästä inspistä ja löysit uuden kevätlakan itsellesi <3

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *