Helsingissä taas

Kotona ollaan taas täällä Helsingissä! Eilinen yliopistolla pidetty sosiaalisen median paneeli sujui pienestä jännityksestä huolimatta hyvin. Oma osuuteni oli tosiaan kertoa pienelle yleisölle hieman bloggaamisesta ja olikin tosi mielenkiintoista myls kuulla, millaiset asiat bloggaamisessa ihmisiä askarruttavat. Paneelin jälkeen tuhatta ja sataa kotiin, pakkasin kymmenessä minuutissa tavarani ja ostin junaliput puoli tuntia ennen lähtöä. Kerrankin tehokas startti ;)

Helsinkiin on aina yhtä ihana palata, vaikka täällä olikin yhtä tylsä lumimyrsky vastassa kuin Vaasassa lähtiessä. Ihan kuvan mukaisissa kesätunnelmissa ei siis vielä olla, mutta kyllä se kevät sieltä vielä tulee! Kevät mielessä kipaisen tänään vihdoin hakemaan tilaamani leoballerinat, toivotaan että koko osui nappiin ja popot miellyttävät luonnossa yhtä paljon kuin kuvissakin. Raporttia varmasti tulossa sitten!

Nyt laittautumaan ja kotia siistimään, kohta saadaan mamma ja isä meille kahvittelemaan. Iltapäivästä taas ystävien kanssa nokka kohti keskustaa ja Café Esplanadin valtavia korvapuusteja, joista olen haaveillut jo niin monta viikkoa, että pelkkä ajatus saa veden herahtamaan kielelle. Tarkoitus olisi myös iskeä kaupoille metsästämään farkkuja. Kivaa perjantaipäivää kaikille!

Related posts

12 thoughts on “Helsingissä taas

  1. Hei!
    En tiedä onko tämä liian henkilökohtainen kysymys, mutta asutko siis vuokralla kahdessa eri asunnossa vai onko Helsingin asuntosi kenties omistusasunto?

    Hauskaa viikonloppua!
    Kati

  2. Moi! Oon käsittänyt, että sinulla olisi semmoinen IKEAn maidonvaahdotin? Ostin itse samanlaisen muutama päivä sitten ja eiköhän täällä ollut kahvit pitkin keittiötä.. :Dd Kysymys kuuluukin, että vaahdotatko maidon ihan ensteks mukissa ja sitten siihen kahvi päälle?:D Ihanaa viikonloppua!

    -Minna

  3. Mulla olis kysymys ihan tästä postauksesta poiketen, liittyen sun opiskeluun. Eli miten päädyit opiskelemaan kauppatieteitä ja missä vaiheessa päätit että mitä lähdet opiskelemaan lukion jälkeen? Itselläni haku ajankohtaistuu vasta vuoden päästä, mutta vähitellen tässä tulevaisuutta suunnitellen sitä pohtii että minnekäs sitten lukion jälkeen :)

  4. Heippa Kati! Koen asumisjärjestelyt sen verran henkilökohtaiseksi, että jätän ne mieluusti blogin ulkopuolelle :) Asun kuitenkin yhdessä poikaystäväni kanssa täällä Helsingissä. Aurinkoista viikonlopun jatkoa sinullekin! :)

  5. Ihana se on tähän mennessä kyllä ollutkin ja voi mikä sää! Toivottavasti sielläkin vietellään viikkistä kivoissa tunnelmissa :)

  6. Hei mahtava juttu, että taannoisesta vinkistä oli hyötyä ja puuteri pääsi taas käyttöön!! :) Aurinkoista viikonloppua, Taru!

  7. Voi ei Minna – hihitin ääneen tälle mielikuvalle! :D Lämmitän ensin parikymmentä sekuntia maitoa mikrossa, sitten vaahdotan maidon mukissa ja lopuksi lisään kahvin. Ihanaa viikonlopun jatkoa sinullekin – parempaa ja rauhallisempaa aamua ensi kerralla ;)

  8. Heippa! Into kauppatieteisiin tuli varmaankin jossain lukion tokalla tai kolmannella. Minulla ei oikeastaan ollut mitään tiettyä ammattihaavetta, joten kauppis tuntui sellaiselta vaihtoehdolta, joka avaisi paljon ovia. Himmailin sen suhteen kyllä jonkin aikaa, sillä ajattelin pitkään, ettei “minusta olisi kauppikseen”, koska en ole mikään matikkanero. Lopulta kuitenkin tajusin, ettei se matemaattinen osaaminen kaikkea merkitse :) Kaupallinen ala alkoi kiinnostaa entistä enemmän ja ostinkin pääsykoekirjat heti ylppärikeväänä, tällöin hakeminen kirjoitusten jälkeen kuitenkin jäi ja siirtyi seuraavalle keväälle.

    Sinulla on onneksi vielä hyvin aikaa miettiä vaihtoehtoja ja ei ole mikään katastrofi, vaikka et heti lukion tms. jälkeen tietäisikään mitä haluat tehdä. Itse olen tosi tyytyväinen, että pidin suoraan yhden välivuoden (toinen tuli perään kun en ekalla kertaa päässyt) töitä tehden :)

  9. Jooh, jälkiviisastuneena ajattelinkin tuon järjestyksen olevan oikea :D Ja miksen ole itse hoksannut, että maitoa voisi lämmittää mikrossa? Taidetaan molemmat olla “maitoa kahvilla”-duon ystäviä..:) Huomenna aamulla uusi yritys herkkukahvin luomisessa!

    -Minna

Comments are closed.