Viikonloppuaamujen autuus

Huomentapäivää! Tässähän tuli pidettyä oikein pidemmän sortin blogiloma. Vietin kuluneen viikon aika tiiviisti kirjastolla perjantaiseen tenttiin lukien, joten en juurikaan ehtinyt tänne blogin puolelle. Tentti on nyt kuitenkin ohi, joskin sen kanssa meinasi käydä hassusti ja perjantaiaamu alkoi aika vauhdikkaasti. Niin lahjakas kuin unien saralla olenkin, niin en ikinä nuku pommiin esimerkiksi työaamuina tai muina tärkeinä päivinä, mutta tällä kertaa heräsin puoli tuntia ennen tentin alkua kaverin viestiin. Huh, sitä tuskanhien määrää kun tajusin mitä kellon viisarit osoittivat! :D Onneksi loppu hyvin kaikki hyvin ja ehdin tenttiin!

Viikonlopuksi taas sain muruni Helsingistä kylään, joten tentistä selvittyäni pääsin vihdoin nauttimaan niistä kaivatuista rauhallisista aamuista kahvitermarin mukaan nappaamisen sijaan. Eilen toisen vielä jatkaessa koisaamista ryhdyin kolistelemaan keittiössä ja tekaisin meille annoksen banaanipannareita. Nuo ovat tulleet kyllä herkkuaamuihin jäädäkseen – niin helppoja tehdä ja maistuvat taivaallisen hyviltä marjojen ja vaahterasiirapin kera!

Poikaystävän lähdettyä takaisin kohti kotia ajattelin minä ottaa tästä laiskasta sunnuntaista kaiken irti. Seuraaviin tenttikirjoihin en meinaa ihan vielä koskea, vaan aion ihan vaan olla ja möllöttää kahvia siemaillen ja sarjoja katsellen, ehkä kotia hieman puunaten. Vihdoin on aikaa palata taas bloginkin pariin ja voi kuinka nautin ihan vaan siitä, että on valoisaan aikaan kotona ja pääsee pitkästä aikaa tarttumaan kameraankin :)

Rentouttavaa sunnuntaita kaikille!

Ohh how I’ve missed these lazy mornings! For the past week I haven’t really had time for anything else than grabbing a take away mug with me, so I’ve been waiting for this weekend. Yesterday I woke up a bit earlier than my boyfriend and cooked us some banana pancakes. What a perfect way to start the morning :) Hope you have a relaxing Sunday!

26 thoughts on “Viikonloppuaamujen autuus

  1. Mä en kestä kuinka ihania sun kuvat aina on! Näistä tulee aina niin rauhallinen olo. Pikkuisen kyllä myös kadehdin sun kodin ja asujen seesteistä värimaailmaa :)

  2. Oi, mä tykkään kans hitaista aamuista. :-)
    Tänään on kyllä tuntunut, ettei jaksa siis yhtään mitään… :-( On sellainen pysähtynyt olo. Ja sitten iskee epätoivo, kun miettii, mitä kaikkea pitäisi tehdä. Todella huono yhdistelmä!
    Ihania ja niin rentoja kuvia taas! :-)
    Mukavaa sunnuntaita sinne ja nauti! :-)

  3. Ihanan hyväntuulinen postaus :)) Oikein mukavaa sunnuntaina sinnekkin, itsellänikin tämän päivä menee rentouttavasti blogin parissa puuhastellessa :)!

  4. Voi miten ihanasti sanottu, kiitos hurjan paljon Vivi! Jos yhtään lohduttaa, niin seesteisyys on täälläkin kyllä välillä kaukana ;)

  5. Ne ovat kyllä parhaita :) Voi höh, välillä kyllä vaan tulee sellaisia päiviä, mutta onneksi niiden jälkeen on luvassa taas parempia! Nyt otat vaan rennosti tämän sunnuntain ja palaat tehtävien asioiden pariin huomenna, eikö? ;)

    Parempaa sunnuntaita sinne <3

  6. Se on kyllä ihanaa, kun saa vain rentoutua hyvällä omallatunnolla. :) Kauniita kuvia kuten aina. <3

  7. Sulla on aivan huippuihana blogi! Tykästyin tosipaljon ja liityin sitten lukijaksikin :) Pakko kertoa, että itsekkin asustelen Vaasassa niin on kiva seurailla jonkun toisenkin Vaasalaisen blogia! :D

  8. Hups, eihän tänne voinutkaan liittyä lukijaksi:D Eli eikö sua voi seurailla bloggerin kautta? Vai pelkästään blogilistan ja bloglovinin? :)

  9. Ei hätiä mitiä, Bloggerin kautta seuraaminen onnistuu kyllä! Menet vain hallintapaneeliin ja ja painat vasemmasta reunasta lukuluettelosta lisää, jonne syötät blogini osoitteen :)

  10. Ootko kirjoittanut noiden banaanilettujen ohjeen jonnekki, missä ainemäärä suhteissa niitä teet ja miten paistat? :)

  11. Moi! Tulin vaan sanomaan, että sun blogi on kyllä paras pitkään aikaan lukemistani! Tästä ei kyllä puutu yhtään mitään! Ihanaa kun jaksat kirjoitella niin usein ja panostaa aina niin tekstin kuin kuvienkin laatuun :) Blogipostauksesi tuovat piristystä arkeen kauppakorkean lukuprosessin keskellä, kiitos siitä! Ihanaa kevättä sinne, jatka samaan malliin! :)

  12. Laiska sunnuntai = paras sunnuntai <3. Tänään tuli tosin käytyä ekalla (!) brunssilla mutta ihanan "hidas fiilis" oli siinäkin touhussa ja kotiin tullessa takaisin yökkäriin ;-)

  13. Olen joskus jossain sivulauseessa maininnut, joten kertaus lienee paikallaan! Tarvitaan 2 banaania, 2 kananmunaa ja ripaus kanelia. Survo banaanit haarukalla muussaten tai nopeammin leikkurilla, riko munat ja sekoita kaikki yhteen. Pikkuisen voita pannulle, aloitan yleensä paistamisen seiskalla, seuraavat lättyset kärtsää jo tuolla lämpötilalla joten käännän hellan vitoselle. Sitten eikun suosikkilisukkeet pannaripinon päälle ja nauttimaan! :)

  14. Voi murunen, sait ison hymyn aikaan kommentillasi! Iso kiitos ja rutistus, mahtava kuulla että pidät blogistani juuri tällaisena :) Hurjan paljon tsemppiä pääsykoelukuihin – toivottavasti ahkeruus palkitaan heinäkuussa!

  15. Hahah, ihan mainio tuo “takaisin yökkäriin”! Juuri oikeaa leppoisaa sunnuntaiasennetta ;) Toivottavasti sitä pääsisi itsekin pian brunssille, on jo ihan liian kauan edellisestä kerrasta!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *