Kauas kauas lentokoneella…

… totesi 3-vuotias siskontyttöni haaveillessaan ulkomaille pääsystä. Ja tähän voi kyllä tätikin yhtyä täysin! Viime aikoina onkin ollut ilmassa aikamoista matkakuumetta, joten mikäs sen parempi ajankohta haaveilulle kuin harmaa helmikuinen maanantai.

Innostuinkin kaivelemaan arkistojen kätköjä parin viime vuoden aikana tehdyistä reissuista, joiden joukosta löytyy vuoden 2012 kesäkuussa koettu helteinen Pariisi, muutama pieni kaupunkiloma niin Lontooseen kuin Eindhoveniinkin poikaystävän vaihtojen ja työharjotteluiden perässä, sekä viime kesän yhteinen rentoutumisreissu Alcudiaan pääsykokeen jälkeen. Macaron-leivoksia Champs-Élysées’n kävelykadun penkillä nautittuna, horistontissa siintävä Eiffel-torni, Lontoon ihanat kadut sekä varpaiden alla poltteleva rantahiekka… Oihvoih!

Valitettavasti kalenteriin ei ole tällä hetkellä merkittynä reissuja, joita voisi harmaan talven ja kouluhommien keskellä odottaa kuin kuuta nousevaa. Haaveissani siintää jokin kaupunkiloma ja katson kaiholla näitä vanhoja kuvia. Voisinkin pakata kimpsut ja kampsut vaikka tältä istumalta ja ottaa revanssin niin Pariisiin kuin Lontooseenkin. Maailma on tottakai upeita paikkoja täynnä ja olisi mukava matkustaa ensi kerralla jonnekin uuteen kohteeseen, mutta jokin noissa kahdessa suosikkikaupungissani vain vetää aina puoleensa. Toisaalta taas, kun molemmissa on tullut käytyä nyt parisen kertaa, voisi ensi kerralla keskittyä pienten kolkkien koluamiseen ja itse kaupungin kokemiseen suurten turistinähtävyyksien sijaan!

Onkos teillä jo reissuja tälle vuodelle varattuna vai ovatko ne vielä suunnittelun tasolla?
Unelmointi on onneksi ilmaista ja haaveita saa sekä pitääkin olla – eikös!

Related posts

50 thoughts on “Kauas kauas lentokoneella…

  1. Me ollaan poikaystävän kanssa varattu loppu kesälle matka Kos:ille. Vaikka siihen on aikaa, niin odotan sitä kyllä jo kuin kuuta nousevaa. Ihana päästä työntäyteisen kesän jälkeen yhdessä lämpöön rentoutumaan ennen koulun alkua :)

  2. Pakko oli kommentoida tähän postaukseen, sillä itse olen kova haaveilemaan matkustamisesta erilaisiin paikkoihin. Matkustelisin paljon paljon enemmän, jos siihen vain löytyisi tarpeeksi aikaa ja tietenkin rahaa! Viime vuonna ei tullut käytyä missään, mutta tälle vuodelle onkin reissuja tiedossa kaksin kappalein :) Toukokuussa kauan odotettu kaupunkiloma Barcelonaan ja kesän lopussa rantaloma Kreetalle. Puolisoni kanssa pidämme ns. säästötiliä nimenomaan ulkomaanmatkoja varten. Molemmat laittavat sinne pikkusummia silloin tällöin ja esim. kaikki s-bonukset menevät säästöön :) Kuin huomaamatta kertyy mukavia summia! Ja vielä tuohon Kroatiaan, voin lämpimästi suositella! Etenkin Plitvicen kansallispuisto on oikea paratiisi!

    Aurinkoista kevään (ja matkojen) odottelua! ;)

  3. Täälläkin on kauhee matkakuume! Onneksi kesäkuun ekalla viikolla pääsee pienelle rantalomalle :) Meilläkin on syyskuun reissulle mietinnässä Santorini. Siellä olisi niin upeat auringonlaskutkin;)

  4. Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta! :) Itse olen lähdössä ennen pääsiäistä Pariisiin ensimmäistä kertaa ja elokuussa näillä näkymin Los Angelesiin kolmeksi viikoksi. Jihuu!

  5. Voi ihanaa! Kyllä jaksaa kesän paiskia töitä, kun on tiedossa oikein kunnon rentoutumista. Olisipa itselläkin matka jo varattuna, niin olisi jotain mitä odottaa :)

  6. Matkustella voisi kyllä vaikka koko ajan, jos vaan aika ja resurssit antaisivat myöden! Mutta toisaalta, kun se on hieman harvinaisempaa herkkua, niin reissuista osaa ottaa ainakin kaiken ilon irti :) Oi että, olen haaveillut Barcelonaan pääsystä jo pitkän aikaa – teillä on tiedossa varmasti mahtava kaupunkiloma. Olimme muistaakseni kesällä 2011 Kreetalla poikaystävän kanssa ja tykättiin kovasti – aurinkoa, hyvää ruokaa ja rentoutumista! Kuulostaa näppärältä tuo teidän säästösysteemi, täytyy kyllä ehdottomasti laittaa omakin matkakassa nyt pystyyn.

    Mukavaa reissujen odottelua sinnekin! :)

  7. Voi kateus sentään, vastahan te olitte rantamaisemissa ;) Saako udella, minne suuntaatte kesäkuussa? Santorini olisi aivan upea kokea ja nähdä, joskin taitaa olla ilmeisesti vähän tyyriimpi kuin esim. muut Kreikan rantakohteet.

  8. Oih, kuulostaapa täydellisiltä lomasuunnitelmilta! Ihana kun on jotain mitä odottaa ja vieläpä kaksin kappalein :)

  9. Täältä isoiso peukku niin Kroatialle kuin Santorinille! Molemmat todella upeita paikkoja :-) Kroatiassa oltiin toissa kesänä ja menisin uudelleen ihan koska tahansa! Turkoosi Adrianmeri ja ne rannat – ah <3

  10. Minähän olen edelleen täällä Espanjan auringon alla muutaman kuukauden.. :) Mutta tällä hetkellä tosin kaipuu Suomeen on kova!! Ei todellakaan sään ja lämpötilan vaihtamisen kannalta, mutta vain älytön ikävä perhettä, kavereita, kissavauvaami, omaa tuttua ja turvallista kaupunkia ym… :) Noh, nautitaan nyt vielä kun voidaan täällä olosta, sittenhän keväänkin luulisi olevan jo sielä kun me Huhtikuussa tullaan takaisin… :)) Kesällä olisi tarkoitus tehdä vielä poikaystävän kanssa muutaman päivän riessu joko Kööpenhaminaan tai Prahaan.. Pieni irtiotto kaupunkiloman merkeissä, VARSINKIN jos päästään haluamiimme kouluihin niin olisi aika kiva palkinto ja viimeinen rentoutuminen ennen koulun aloittamista.. :) Ja tietenkin perus Tallinnan- ja Tukholmanristeilyt kuuluu kesään…
    Mukavaa alkanutta viikkoa Jonna! ♥

  11. Voin lämpimästi suositella Kroatiaa! Upeat maisemat ja muutenkin mielenkiintoinen maa. Sopii mielestäni erityisen hyvin pariskuntien matkakohteeksi. :)

  12. Voi, olemme mekin ystäväni kanssa suunnitelleet kesä- tai syyslomamatkaa joko heinä-, elo- tai syyskuuksi ja vahvimapana on noussut esiin tuo kuvankaunis Santorini! Siellä taitaa vain olla todella kuumaa heinäkuussa, joten jos matka-ajankohdaksemme valikoituu juuri heinäkuu, voi olla, että suuntaamme Santorinin sijaan pohjois-Italiaan. Ykköskohteena tosin on Santorini, joten toivon voivani järjestää lomaa hieman viileämpään aikaan. Olen kuullut Santorinista todella paljon hyvää, sitä on kehunut myös mm. Anna-Leena Härkönen.

    Miten samalta meidän matka-ajatukset kuullostavatkin, myös minua kiehtoisi tällä hetkellä keväinen Pariisi tai Lontoo. Tulin pari viikkoa sitten Los Angelesista, joten voi olla, että ennen kesälomamatkaa en ehdi/raaski ulkomailla pyörähtää, vaikka minikaupunkiloma kiinnostaisikin edellämainittuihin kaupunkeihin. Mukavia matkasuunnitelmia sinulle, se suunnittelu on jo kuin puoli matkaa ja haaveillessa menee mukavasti tovi jos toinenkin :)

  13. Oi sinä onnekas jos olet molemmissa käynyt! Kuulostaa aivan ihanalta, täytyy siis tosissaan harkita noita molempia matkakohteina :)

  14. Ollaan menossa siskon kanssa Kemeriin,Turkkiin :) Santoriinille kyllä on hieman kalliimmat matkat ja harvoin mitään tarjouksiakaan.

  15. Matkustelu on niin ihanaa! Mietinnässä on pidennetty viikonloppu hyvän ystävän kanssa lokakuussa jossain Euroopan kaupunkikohteista. Pidemmällä, jahka matkabudjettia on kartutettu tarpeeksi, on suunnitelmissa muutaman viikon reissu Jenkkeihin. :)

  16. Uskon, että ikävä Suomeen on kova – koittakaa nyt kuitenkin vielä nauttia Espanjan lämmöstä! Aika kuluu niin hurjan nopeasti :) Voi että, toivottavasti pääsette molemmat haluamiinne kouluihin! Olisi tosiaankin aivan upea palkinto päästä yhdessä reissuun :) Minäkin haaveilen pienestä Tukholman visiitistä, olisi kiva lähteä sinne moikkaamaan kesätöihin lähtevää ystävääni!

    Kivaa viikon alkua sinne auringon allekin <3

  17. Onpa kiva kuulla positiivisia kokemuksia, kiitos kun jaoit! Täytyy ehdottomasti pitää Kroatia mielessä, josko niin hyvin käy, että päästään reissuun kesällä :)

  18. Saanko udella, että teetkö jotain töitä opiskeluiden ohella (ja tämän blogin lisäksi) ? :) Blogisi on huippu <3

  19. Santorini olisi niin upea paikka kokea! Tällä hetkellä täällä harmaassa ja kalseassa säässä ajatus heinäkuisen Kreikan kuumuudesta ei tunnu yhtään hullummalta ajatukselta.. ;) Vau, Los Angeles oli varmasti mieletön! Nyt vaan kesälomamatkaa odottelemaan jos ei muuta tule sitä ennen eteen, Lontoo ja Pariisi ovat onneksi kivoja kohteita myös vaikka alkusyksystä :)

  20. No niinpä, voi kun olisi rajattomat mahdollisuudet matkustaa! Kuulostaa kivalta, viikonloppureissu olisi pieni piristys syksyn keskelle. Mekin haaveillaan poikaystävän kanssa Jenkkeihin pääsystä, mutta vielä ei ole löytynyt malttia säästää tätä reissua varten niin pitkään, kun aina ehtii välissä haluta jonnekin muualle.. :D Noh, jonain päivänä vielä!

  21. Hih! :-) Santorinin reissusta onkin jo useita vuosia aikaa ja mieli tekisi uudelleen päästä. Oia on vaan niin upea, ei ihme että melkein kaikki Kreikka-kortit otetaan siellä valkoisiksi kalkittujen talojen äärellä ;) Ja Kroatiasta suosittelen etenkin pientä Podgoraa, jossa majoitumme viikon ajan (Apollon matkoilla). Todella kaunis, monta kilometriä valkoista rantaviivaa ja erittttäin hyviä ravintoloita! Ja mielettömän ystävällistä palvelua :)

    Split tuntui kaaosmaiselta, mutta upeta oli sielläkin vierailla. Autolla kesti n.2h ajella sinne – mielettömän maisemat siinä sivussa!

  22. Plus onneksi tälle kesälle on jo yksi etelän matka varattuna <3 Ja keväällä toivottavasti pääsen piipahtamaan Tukholmassa!

  23. Santorini on kyllä ehdottomasti yksi Kreikan kauneimmista saarista. Kreikka-fanina on tullut useampi saari katsastettua, mutta Santorinille on pitänyt palata jo kolmesti:) FIra ja Oia ovat hintatasoltaan kalliita, mutta muualla hinnat ovat muiden saarten tasoa. Jos mahdollista, niin skootterilla kannattaa huristella ympäri saarta. Sen saa helposti parkkiin kapeille kaduille. Saari myös sen verran pieni, että välimatkat ovat lyhyitä. Suosittelen!
    Kiitos hyväntuulisesta blogista!

  24. Joo on tää harmaus herättänyt vaikka minkälaisia matkahaaveita! Poikaystäväkin lähti juuri Kuubaan, onneksi ei ole pitkä reissu muuten olisi kyllä täytynyt piiloutua matkalaukkuun ;) Ei olla aikoihin oltu missään kahdestaan, mietinnässä olisi piiitkä reissu joko ennen kesätöiden alkua loppukeväästä tai ennen koulun alkua loppukesästä ah… Mutta käytännön järjestelyihin ei olla vielä päästy, pitää ensin selvittää aikatauluja ja rahatilannetta paremmin :) Tuollainen matkakassa voisi kyllä toimia!
    Täytyy muutenkin sanoa, että tykkään blogistasi hurjasti! Minulla on melko samanlainen elämäntilanne, joten jutuista löytyy paljon samaistuttavaa. Esimerkiksi tuo, kuinka kerrot haaveilevasi matkasta ja puhut rahoituksen järjestämisestä, on tosi maanläheistä ja helpommin samaistuttavaa kuin tyyliin “kävin talvilomalla Dubaissa, kevääksi on suunniteltu kaupunkireissu Lontooseen ja kesäksi varattu aurinkoloma Espanjaan” vaikka olisihan tuokin ihanaa :D
    Sinulla on myös ihanan klassinen tyyli sekä asuissa että sisustuksessa, tykkään!

  25. Hei mahtavaa – kiitos tuhannesti kommentistasi ja vinkeistä! Santorini kun on itselleni vielä ihan tuntematonta, niin on mukava kuulla muiden kokemuksia :) Sinne on ehdottomasti vielä jonain kesänä päästävä! Kaunis kiitos siis itsellesi :)

  26. Kiitos tuhannesti lisävinkeistä <3 Jos jompaankumpaan kohteeseen päädytään, niin ahdistelen sinua sitten lisää ;) Ihana että teillä on jo matka varattuna, olisi niin kiva kun olisi jotain mitä odottaa! Ja Tukholmassa piipahtaisin minäkin mielelläni kesän aikana :)

  27. Uusia reissuja ei ole tälle vuodelle ainakaan varattu enkä niistä tällä hetkellä (uskomatonta mutta totta) juurikaan haaveile. :) Mutta eiköhän tämä ole taas väliaikaista, sillä olen loppujen lopuksi ollut aina sellainen kaukokaipuilija. Ehkä se vuosi ulkomailla on tehnyt ainakin siinä mielessä hyvää, että juuri nyt ei tee mieli lähteä minnekään täältä Suomesta. ;)

    Paitsi että Wienissä pitäisi ihan oikeasti mennä käymään, sillä eräs ystäväni on asunut siellä jo muutaman vuoden enkä ole vieläkään ehtinyt kyläilemään. Hyi minä! :D

  28. Itseäkin santorini houkuttelisi, aivan tajuttoman hienolta paikalta vaikuttaa! Ollaan joskus matkoja katsottu, jotenkin sinne ne vaan tuntuu olevan kohtuuhintaset matkat joihin sisältyy hyvä hotelli hyvällä sijainnilla niin todella kiven alla.. :/ ja rannat kuulemani mukaan melko kaukana hyvistä hotelleista, mutta ymmärtäähän sen, kun asutus on rinteillä vaan.. Ehkä joskus pääsen santorinille, nyt on matka varattu kesäkuuksi pariks kuukaudeks indonesiaan balille ja gileille:)

  29. Nyt on kyllä ollut niin harmaita viime päivät, että se varmaan sai minutkin lopulta väsäilemään tätä postausta ja kaivelemaan matkakuvia ;) Kuulostaa hyvin samankaltaisilta suunnitelmilta kuin meilläkin, kaikki kohteesta aikatauluihin vielä ihan auki monesta seikasta riippuen. Onneksi tässä on vielä rutkasti aikaa tehdä suunnitelmia ja sehän se on puolihauskuutta koko touhussa :)

    Voi kiitoskiitos valtavasti ihanista sanoistasi! Jotenkin kivasti huomioitu tuo maanläheisyys. Sitä antaa itsestään tämän blogin kautta aika pienen palan vain pintaa, joten mukava kuulla että rivien väleistä kuitenkin huokuu se, että täällä kirjoittelee ihan tavallinen tytöntyllerö :) Hih, vaikka tuollaisia matkasuunnitelmia en kyllä pistäisi pahaksi minäkään!

    Mukavaa kevään ja reissujen odotusta sinne!

  30. Vietettyään vuoden ulkomailla sitä varmasti osaa arvostaa ihan vaan sitä koti-Suomessa oloilua, ainakin tuo miekkosenikin kovasti sanoo koko ajan samaa :) Nautihan nyt siis täysin rinnoin kotimaasta! Tosin ei se pikkuinen viikonloppureissu sinne Wieniin pahaakaan tee, hih ;)

  31. Sanopa muuta, se vaikuttaa oikealta unelmakohteelta! Muistelen itsekin katsoneeni sivusilmällä matkoja sinne viime kesänä, mutta etenkin äkkilähtönä todella vaikea löytää hyvää, sopuhintaista hotellia. Mutta ohhoh mitä suunnitelmia – vau! Aikamoiset paratiisimaisemat sinulla kuitenkin tiedossa ;)

  32. Barbados ensi kuussa ja Kroatia kesällä on tiedossa. Yllättävän vähän on joutunut tinkimään mistään saadakseen reissurahat kasaan, vaikka opiskelija olenkin.

  33. Täälllä podetaan myös kovaa matkakuumetta ja kesällä olisi tarkoitus lähteä johonkin lämpimään, toivottavasti onnistuu :)
    Joku kaupunkiloma kuulostaisi myös ihanalta, Lontoo etenkin <3

  34. Barbados – vautsi! Upeita matkasuunnitelmia sinulla :) Säästäminen on tosiaan usein vain omista valinnoista kiinni.

  35. Toivottavasti meidän molempien reissusuunnitelmat natsaa :) Ihan hirmuinen Lontookaipuu kyllä minullakin! <3

  36. Tässä matkatoimistojen sivuja selaillessa ja kesän matkaa suunnitellessa,Kroatia jäi kutkuttelemaan minunkin mieleeni. Saanko udella minne päin Kroatiaa haluaisit suunnata? Itselleni kun Kroatia on aivan tuntematon. Jos teillä muilla lukijoilla on vinkkejä minne päin suunnata, otan ilolla vastaan :)

  37. Täälläkin yksi ainainen matkakuumeilija. Pääsiäisenä olisi tarkoitus käväistä New Yorkissa, Puerto Ricossa ja Karibian risteilyllä! Ja elokuullekin ollaan varattu lennot Lontooseen. Jotain pitäisi vielä loppuvuodeksi keksiä, mutta heilun nyt Dubain ja Islannin välillä. Molemmat houkuttelisi. Mulla alkaa aina uuden matkan säästäminen ja suunnittelu heti seuraavana päivänä, kun on edelliseltä matkalta palattu.

    Blogisi on kyllä mukavaa luettavaa ja niin ihanan raikas kaikkien massablogien seassa! Toivottavasti saatte lomarahat kasaan ja pääsette yhteiselle reissulle kesällä. Mikään ei voita oman miehen kanssa reissailua! Aurinkoista alkukevättä :)

  38. Voi valitettavasti olen tässä suhteessa vielä aivan yhtä ummikko! Kroatiasta en tiedä juuri mitään ja tänään satuin itsekin selailemaan matkatoimistojen sivuja. Ylempänä Elina suositteli pientä Podgoraa :) Täytyy kyllä tässä kesää kohden perehtyä kohteeseen tarkemmin, vaikuttaa nimittäin aivan upealta sellaiselta! Kommenteissä myös kovasti tullut kehuja :)

  39. Oi että, kuulostaa aivan mielettömän hienoilta suunnitelmilta! New York on ikuisuushaaveeni, mutta saa nähdä koska on mahdollista riipaista niin iso pala matkabudjetista sinne :) Dubai kiinnostaa myös kovasti, joten tosiaankin upean kuuloinen matkavuosi sinulla edessä!

    Kaunis kiitos vielä kivoista sanoistasi! Murun kanssa matkaaminen on kyllä aina yhtä ihanaa, joten se mielessä säästöpuuhiin :) Aurinkoista kevään sekä reissujen odotusta sinnekin!

  40. Matkustaminen on kyllä maailman ihanimpia asioita! Pakkaaminen,lentokentälle lähtö,lento… Ah! Mielestäni sanonta “travel is the only thing that you can buy that makes you richer” osuu naulan kantaan! Missään rahassa ei voi mitata niitä kokemuksia ja muistoja joita matkustamalla saa :-) Ja sitä tietynlaista “elämänkokemusta” ja “maailman kansalaisuutta” jota se ihmiseen tuo :-)

    En malta odottaa ensi kuun NYCin reissua! Hih :-)

    Toivottavasti sinäkin pääset tänä vuonna istahtamaan lentokoneeseen,ja matkustamaan esim tänne lontooseen ;-)<3

    Ps. Anteeksi että oon nykyään ajoittain laaaaaiskan pulskea kommentoimaan! Aina silti postauksesi luen,ja edelleen jonnamaista on lemppari blogejani :-)<3 Kiire vaan pitää niin kiireisenä (loogisesti heh) että aika rajoittuu juurikin siihen lukemiseen,vaikka eihän tämä kommentointikaan oikeesti kauaa vie :p

    PUS!

  41. Johan tässä ollaan puolitoista viikkoa Suomessa oltukin, mutta sehän ei estä suunnittelemasta uusia reissuja! Pari olisi tiedossa jo (: Toinen keväälle ja toinen kesälle.

    Toivottavasti sielläkin saadaan lomarahat haalittua kasaan! Aika tiukassa se on itselläkin tällä hetkellä, mutta hei, se on vain kiinni siitä, mistä muusta on valmis tinkimään, että pääsee reissuun (:

  42. Ei mitään, jeesaan mielelläni! :) Mun sposti löytyy profiilista, jos on jotain tarkempia yms kysymyksiä tuosta Kroatiasta. Oioi, se on niiiiiiin upea paikka <3

  43. Meillä on kesäksi varattuna viikon Välimeren risteily, jossa käydään niin Kroatiassa kuin Santorinissakin!:)

  44. Tuo sanonta on ihan loistava, se koristaa matkailuaiheisen Pinterest-kansioni otsikkonakin ;) Se osuu tosiaankin naulan kantaan! Voi olen niiin kateellinen teidän NYCin reissusta, ihan kuin en olisi tarpeeksi vihreä vielä siitä edellisestäkin, hih.. :D Odotan innolla nojatuolimatkaa sinne, joten paljon kuvia kiitos!

    Voi sinä ihana, turhaan pyytelet anteeksi <3 Ihana kuitenkin tietää, että siellä yhä ollaan ruudun takana! Itsellänikin on muiden blogien kommentointi jäänyt vähemmälle, vaikka eihän se tosiaan montaa minuuttia vie :) Pus sinnekin!

  45. Voih, teillä oli varmasti aivan mieletön ja avartava reissu :) Mahtavaa, että on jo seuraavatkin suunnitteilla! Ja tosiaan, kuten kaikessa säästämisessä, on tässäkin kyse vain niistä omista valinnoista :)

  46. Me ollaan miehen kanssa lähdössä syyskesällä vähän pidemmälle reissulle. Junalla Siperian halki, Mongolian läpi Pekingiin. Matkalla ajattelimme pysähtyä ainakin Baikal-järvellä ja Ulaan Batorissa. Mongoliassa ollaan sen aikaa, että matkataan erääseen kansallispuistoon muutamaksi yöksi. Siellä saa nukkua jurtassa, vaeltaa ja ratsastaa. Kiinassa olisi taas tarkoitus matkustaa junalla ainakin Shanghaihin ja Hong Kongiin, Huangshaihin (siellä on Yellow Mountain ym. luontokohteita) ja käydä tietty muurilla. Jos aika antaa periksi, matkustamme Kiinasta vielä Japaniin, mutta sitä osuutta ei olla vielä ehditty suunnittelemaan. Siellä olisi myös luvassa jotain luontokohteita. Eli rinkat selkään, lämpimää vaatetta mukaan (Mongoliassa voi olla tosi kylmä!) ja menoksi.:)

Comments are closed.