Uutta kotona ja pohdintoja

Oma koti on kyllä maailman paras paikka. Sinne on ihana palata pitkän päivän jälkeen, sitä on kiva puunata ja laittaa ja sinne on kiva kutsua muita kylään. Etenkin näin talvella kotona tulee vietettyä erityisen paljon aikaa ja lähes joka ilta sytytän kynttilät palamaan sohvannurkkaan käpertyen tai ruokapöydän äärellä naputellen.

Kuten jo aikaisemmin mainitsin, näin kevään kynnyksellä hirveä sisustusvimma alkaa nostaa päätään. Tekee mieli kehitellä kotiin jotain uutta ja vaikka tila on aika rajallinen, voi pienillä asioilla kuten tekstiileillä ja koriste-esineillä saada jo paljon aikaan. Juuri sellaisia pieniä yksityiskohtia kaipaankin tänne lisää, niin että koti näyttää oikeasti asutulta ja kotoisalta, jos tiedätte mitä tarkoitan!

Työtuoliksi lapsuudenkodistani tänne tuoma Kartellin valkoinen Victoria Ghost on majaillut viime aikoina kokeilumielessä tuossa eteisen nurkalla makuuhuoneen oven vieressä. Halusin alun alkajaan tuohon jonkin pienen nojatuolin, sillä tila tuntui jotenkin tyhjältä, mutta tavallaan tuoli olisi kuitenkin kulkureitillä eteiseen. Minusta tuoli ei ole kuitenkaan ollut ollenkaan hullumpi tuossa, lisäksi se on näppärä ottaa lisätuoliksi ruokapöydän ääreen, kun kyläilijöitä on useampia. Alunperin haaveilin tästä Ikean rottinkisesta lepotuolista, jonka päällystäisin muhkeilla tekstiileillä, mutta mahtaisiko se olla kuitenkin liian hallitseva tuohon tilaan? Pelkään pahoin, että pian tämä 39 neliötä on tungettu täyteen kaikkea mahdollista… ;)

Vihdoin sain tänne myös maton, jota kaipailinkin koti-postauksessani. Suklaanruskea matto tuntui alkuun turhan tummalta, vaikka halusinkin sen tuovan nimenomaan kontrastia muuten vaaleaan sävymaailmaan. Nyt silmä on kuitenkin tottunut ja itse asiassa tuohan sopii loistavasti sohvapöydän rottinkikorien sävyyn! Sohvannurkasta taas löytyy yksi uusi keväinen koristepäällinen syksyisen ruudullisen tilalle – aleista tilattu Lexingtonin ankkurityyny.

Keittiöön taas haluaisin juuri niitä pieniä kivoja yksityiskohtia purkkeine ja purnukoineen. Vaasaan avattiinkin juuri uusi Riviera Maisonin putiikki – Waasa Maison – jossa on ehdottomasti piipahdettava joku päivä! Sieltä jos mistä luulisi niitä purnukoita löytyvän. Keittiön tasolle taas kaipaisin jotain vehreää – Jonna vs. Basilika- battle on nimittäin tullut nyt päätökseensä, ei ne pirulaiset pysy päivääkään hengissä tuolla hämärässä nurkassa vaikka kuinka kastelisin! Ehkä on siis aika vaihtaa suosiolla kasvia.. :D

Vielä yksi mieltäni askarruttava asia täällä on valaistus. Inhoan noita alkuperäisiä plafondeja yli kaiken, sillä ne eivät tunnu valaisevan iltahämärässä juuri mitään! Jonkinlaiset kirkkaammat spotit meinasin siis hankkia olo- ja makuuhuoneeseen, valaistus nimittäin tekee minusta kodissa äärimmäisen paljon. Minulla on Helsingissä jemmassa ukiltani saama vanha upea kattokruunu, jonka saamisesta kattoon haaveilen yhä, mutta ehkäpä se täytyy säästää tulevaa varten :)

Sellaisia kotiajatuksia tällä kertaa! Oikein mukavaa viikkoa murut!

Home is definitely the best place on earth. I love coming home after a long day, curling up on the sofa and inviting friends over for dinner or a cup of coffee. As they say – there’s no place like home! 

Like I already mentioned I have this sudden urge to redecorate my home and buy all small and pretty things. There have been a few new purchases, for example I finally got myself a carpet to the livingroom and there’s also a new sham on the sofa. I feel tempted by all the light colours at the moment and I would love to have all kinds of new textiles and stuff. Does anyone else get the same feeling when the spring is getting closer? :)

40 thoughts on “Uutta kotona ja pohdintoja

  1. Kotisi on ihan sinun näköinen, tyylikäs ja harmoninen! Oi että tuota victoria ghostia valkoisena, sehän on upea! Olen aina halunnut käsinojallisen Louisin kirkkaana, mutta viime aikoina olen katsellut mustaa ja tätä valkoista sillä silmällä…! Aivan ihana myös tuo Lexingtonin torkkupeitto! Olen sellainen torkkupeittojen ja tyynynpäällisten keräilijä ettei tosikaan, mutta myös käytän niitä kaikkia vaihdellen ilmettä usein. Ei siis koskaan voi olla liikaa… :)

  2. Oi miten kaunista sulla on siellä, vau :-) tykkään kovasti juuri tuon tyylisestä värimaailmasta ja ylipäätään tuollaisesta sisustuksesta että näitä kuvia ei voi kun ihailla :-)

  3. Kuvaisitko noita sun verhoja joku päivä tarkemmin? Kiinnostaa tietää, mistä olet hankkinut ja mitä materiaalia? Mun pitäis olkkariin ja makuuhuoneeseen hankkia uudet verhot. Meillä tosin värimaailma on aavistuksen tummempi, koska minjlla on myös mukana ripaus mustaa. Tuo ankkurityyny on myös ihana ja sen tapaisia olen nähnyt monessa paikassa… lovely!
    Ja jos minä oisin sinä, hankkisin sen rottinkituolin…jos se vaan mahtuu. Ai, siinä kuule luet kokeisiin, villasukat jalassa ja viltti jalkojen päällä, kotoisa rottingin narina alla :)

  4. Sulla on kyllä aivan ihana koti! :) Minkä merkkinen tuo Kartellin tuolin päällä lepäilevä peitto on? Ihan täydellinen! :)

  5. Ei vitsi miten ihana tuo Kartellin tuoli! En oikeastaan niille ennen ole oikein lämmennyt, mutta tuo on kyllä kieltämättä tosi hyvän näköinen, ja valkoinen väri sopii sisustukseesi!

    Kivat muuten nuo sohvapöydän korit. Ja varmaan kätevät! Itsellä on Ikean Malm-lipastoja kaksi kappaletta toimittavassa sivupöydän virkaa, ja olen laittanut niihin hyvin samantyyppiset korit. Niin kätevää, kun kaikki pikkusälä on siellä siististi poissa näkyvistä. Poissa näkyvistä, poissa mielestä :D

  6. Viu kuinka kauniita yksityiskohtia Jonna! :) Täälläkin pauhaa ihan kamala sisustuskärpänen, mutta onnettomuudekseni en saa sitä hillittyä muulla kuin erittäin pienillä yksityiskohdilla kodissamme, sillä näitä väliaikaisia Lontoon asuntoja on turhan ruveta sen enempää puunaamaan (eikä näitä oikeastaan voikaa kun kaikki ovat aina valmiiksi kalustettuja..) :/ Vuokrat ovat täällä niin tosi kovat, että asuntoa on turha pitää vuokralla kesän yli silloin kun omat opiskelut ovat tauolla. Kateellisenä siis katselen ja odotan sitä hetkeä, että saan laittaa mieleni mukaan kauniiksi ihan ikiomaa kotia ;) <3
    P.S En voi uskoa, että annoit Basilikan voittaa! :D Tsemppia seuraavan yrtin kanssa! ;)

    Maria / Petite Living

  7. Mukavia pohdintoja ja tuntuu, että noita samoja juttuja käy läpi itsekin. Mä niin tykkään tuosta sun valkoinen-beige-linjasta. ♡ Meillä on hieman enemmän väriä, vaikkakin osa huoneista vaatisi pintaremppaa, mutta se on suosiolla jätetty kesäksi. :-)
    Mistä tuo ihana peitto tuolilla on? Todella kaunis. ♡
    Voisitko tehdä postauksen tai laittaa osaksi postausta kuvia lampuistasi? ;-)
    Aurinkoista maanantaita ihana! :-)

  8. Ihania sävyjä, täälläkin haaveillaan kaikesta ja pikkuhiljaa ostelen niitä, esim. iittalan jars- purkkeja, yksi vasta löytyy mutta hiljaa hyvä tulee ;) Maalisudilla pitäisi myös sutia!

  9. Kaunis! Meilläkin valkoine-beige-värimaailma alakerrassa. Kiinnostaisi Lexingtonin ankkurityyny! Mistä tilattu? Yritin etsiä itse nettikaupoista, mutta en löytänyt…enää….

  10. Voi kiitos Ninnunen! Koti on niin tärkeä paikka, joten ihana jos olen onnistunut saamaan siitä näköiseni :) Minä taas en kirkkaista Ghosteista ole ikinä oikein välittänyt, mutta nähtyäni valkoisen Louisin siskollani ihastuin täysin! Valkoinen sopisi varmasti teidänkin kotiin mielettömän hyvin.. ;) Hih, torkkupeitt on kyllä ihana ja totta – tekstiilejä ei voi koskaan olla liikaa!

  11. Voisin seuraavaan kotijuttuun napsaista tarkemmat kuvat verhoista :) Ne ovat kuule ihan Ikeasta, puuvillaiset Lenda-verhot ja hintaa kahden paketilla oli n. 20e! Samat löytyvät valkoisina makuuhuoneesta ja itse asiassa sama setti myös Helsingin kodista – mitäs sitä turhaa hyvää vaihtamaan :D Onnea verhojen metsästykseen – miten olisi jotkin kuviolliset ripauksella juuri sitä mustaa?

    Ai juku miten ihana mielikuva! Tosin, saako tenttikirjat vaihtaa johonkin kevyeeseen hömppään? ;) Kovasti sen kyllä haluaisin jos vaan mahtuu, toisi kivasti vähän rouheutta tänne vaaleaan sisustukseen.

    Kivaa viikkoa Mapsi!

  12. Voi kiitoksia Katariina! Torkkupeitto on Lexingtonin – kuuluu ihan heidän klassikkotuotteisiin joten löytyy yhä valikoimista :) Se on minustakin aivan ihana!

  13. Tiedätkö minäkään en ole ikinä oikein lämmennyt kirkkaille Kartellin tuoleille, mutta nähtyäni tämän valkoisen siskollani menin ja ihastuin oitis! Se on kivan simppeli ja eleetön :)

    Korit on kyllä supernäppärät, sinne on piilotettu niin kaukosäätimet, kynttilätuikut kuin käsirasvaputelikin löhöiltoja varten. Vastaavia rottinkikoreja löytyykin ympäri asuntoa, se vaan on vaarana että sinne tulee tungettua piiloon kaikkea mille ei jaksa keksiä kunnollista paikkaa.. :D

  14. Kiitos paljon Maria! :) Onneksi pahinta sisustuskärpästä voi hätyytellä juuri niillä pienillä jutuilla, jotka on sitten helppo siirtää mukanaan asunnosta toiseenkin! Ymmärrän hyvin, eihän siinä olisi mitään järkeä pistää koko asuntoa uusiksi, kun ei tiedä kauanko siellä tulee asumaan.

    No hemmetti – meni hermo sen viheliään kanssa! :D Kotona Helsingissä ne oikein kukoistavat ja jos sattuvat nuukahtamaan, niin heräävät uudestan henkiin, täällä taas eivät säily päivää pidempään! Siirryn kohta johonkin tekokasviin.. :D

  15. Kiitos ihana! Aika valkobeige-painotteista täällä kyllä on, tummanruskeaa pienenä lisämausteena. Remppaan ryhtyminen kannattaakin ennemmin kesällä – on sitten kunnolla aikaa paneutuakin!

    Heh, arvaa kaksi kertaa ;) Lexingtoniltahan se! Viime keväänä ostin, mutta klassikkotuote, joten löytyy yhä myynnistä :) Ja tottahan toki, kunhan saan tänne vielä loputkin lamput paikoilleen, niin eivätköhän ne seuraavassa kotijutussa sitten vilahda!

    Samoin sinne <3

  16. Kiitos Jennifer! Voi minäkin haluaisin vielä yhden Jars-purkin kotiimme Helsinkiin, ne ovat niin kauniita ja käteviä. Taidankin käyttää yhteen sellaisen Iittalan alennuskupongin, jos ei muuta akuuttia tule eteen ;)

  17. Valkoisen ja beigen yhdistelmä miellyttää kyllä silmää etenkin näin kevään korvalla :) Voi hitsit, ankkurityynyn tilasin Lexingtonin omilta sivuilta, mutta näyttää valitettavasti jo kadonneen sieltä. Kannattaa kurkkia sieltä alepuolelta, josko sinne vielä sellainen ilmestyisi vaikka palautuksena.. :)

  18. Ihanan harmonista sinulla siellä :) Ja muuan sisustusvinkkikin näistä kuvista mukaan tarttui!
    Rentoja koti-iltoja :)

  19. Onpa kaunis koti, ihania värejä olet yhdistellyt! Ollaan ystävien kanssa menossa ikeaan joten tästä sai paljon inspiraatiota ennen sitä :D

  20. Voi kiitoksia ja miten kiva kuulla, että vinkkejäkin tarttui! :) Oikein aurinkoista viikon jatkoa sinne!

  21. Kiitos paljon, kiva jos miellyttää sinunkin silmää :) Hih, mahtava kuulla! Sieltä onnistuu aina tarttumaan vaikka mitä pientä suunniteltua ja vähemmän suunniteltua mukaan.. ;)

  22. Aivan ihanan näköinen koti sulla! Tykkään kovasti, olisi kiva saada piakkoin lisää upeita kuvia kodistasi :)

  23. Kiitos paljon! :) Sohvapöytä on Riviera Maisonin, tuolla tekstissä linkatussa postauksessa näkyy pöytää myös hieman paremmin.

  24. Heippa,
    ihanan näköinen koti sulla! Oon kyllä seurannut sun blogia jo pitkään mutta nyt vasta kommentoin:) haluisin nimittäin sanoa mielipiteeni siitä, että otat todella hyviä kuvia mutta rajauksesi ovat usein todella tiukkoja. Juurikin sisustuksesta olisi mukava saada välillä vähän laajempaa kuvaa eikä aina pienimpiä yksityiskohtia :) esimerkiksi uskon että Kartellin tuolista otettu kuva olisi huikea jos tuoli näkyisi siinä kokonaisuudessaan. Tällaista olen miettinyt, mutta blogisi on kyllä yksi lemppareistani :) tsemppiä keväälle !

  25. Tiedätkö, olet niin oikeassa! Tämä sattui hauskasti, sillä tulin juuri ihan tässä pari päivää takaperin miettineeni rajauksia ja todenneeni olevani aikamoinen tiukkojen rajausten ystävä. Osittain kyllä jo ihan sen takia, että rakastan kuvata kiinteällä 45mm:llä, joka ei ole kotia kuvatessa se optimaalisin muuten kuin detail-kuvia varten, kuten nämä tämän postauksen :)

    Pitäisi siis useammin muistaa tarttua siihen laajakulmaobjektiiviin! Postauksessa on kyllä linkattuna laajiksella kämpästä kuvattu kotipostaus, joten ensi hätään seuraavia sisustusjuttuja odotellessa kannattaa kurkata se ;)

    Kiitos paljon kivoista kehuista ja erityisesti tästä palautteesta, juuri tällaista rakentavaa on aivan mahtava saada!

  26. Voi kiitos paljon :) Eiköhän kotijuttuja ole tiedossa vastaisuudessakin, kiva jos niille on kiinnostusta!

  27. Hienon kodin sä Jonna lopulta löysit, vaikka meinasi kiire ja tuskanhiki sitä etsiessä tullakkin :) Miten oot viihtynyt täällä? Luulin näkeväni sut Sweet Wasassa yksi päivä, mutta taisi ollakkin sun kaksoisolento.

  28. Voi kiitos Emma – hikeä ja kyyneleitä tätä etsiessä kyllä vuodatettiinkin! Onneksi asioilla on kuitenkin tapana aina järjestyä ja koti löytyi kuin löytyikin <3

    Kiitos oon viihtynyt Vaasassa hurjan hyvin! Pieni herttainen kaupunki ja uusia ihania ihmisiä, mikäs täällä ollessa :) Sweet Vaasassa olen käynyt viimeksi ennen joulua, joten oli varmaan kaksoisolento kyseessä. Toivottavasti vielä kuitenkin törmätään! :)

    PS. Kiva huomata että olet taas ruvennut bloggaamaan!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *