Current Bag Cravings

Kerroin täällä palaavani vielä tarkemmin tämän hetkisten laukkuhaaveideni pariin. Kuten sanottua, viimeisen puolen vuoden aikana mielessäni ei ole ollut mitään tiettyä säästökohdetta, kunnes nyt laukkukuume pitkästä aikaa ilmoitti taas olemassaolostaan. Haaveita toki löytyy aina, mutta en ole vieläkään ihan sataprosenttisen varma, mikä tulee olemaan seuraava hankintani.. Nyt kuitenkin kurkistetaan listalleni!

Mainitsinkin hakevani nyt ensisijaisesti sitä täydellistä mustaa arkilaukkua. Kokoelmastani löytyvä Longchampin Roseau on kaunis, mutta omiin tarpeisiini jotenkin epäkäytännöllinen, joten se saisikin väistyä uuteen kotiin. Tällä hetkellä kandidaatteja on kaksi kappaletta – molemmat Mulberrylta. Effie Totea olen silmäillyt sen ilmestymisestä lähtien, jokin tuossa simppelissä ulkonäössä vain viehättää! Tätäkin enemmän olen kuolannut Del Reyn perään, saatattekin muistaa sen olleen viime keväänä kilpasisko Alexalle. Harmi vain, että tämän hinta on keväästä ehtinyt nousta 300 (!!) euroa ja kieppuu näin jo aika korkeassa lukemassa. Pitäisikö yrittää etsiä laukkua käytettynä vai odotella mahdolliselle ensi kevään Lontoon matkalle? Tällöin sen saisi edes hieman edullisemmin kentältä, josta kaikki muutkin Mulberryni olen hankkinut.

Pari muutakin haavetta löytyy samalta merkiltä, ensimmäisenä aika tavoittamattomissa oleva jo vanhaan mallistoon kuuluva Harriet Clutch kauniissa nuden sävyssä. Tätä olen kärkkynyt aina silloin tällöin Huutonetistä, jos joskus vaikka vielä onnistaisi! Mulberryn Lily taas on ollut niin ahkerassa käytössä, että voisin harkita hankkivani sen joskus myös Medium-koossa Deer Brownina. Ja toki laukkuehdokkaita on myös Louis Vuittonilta, sillä olen kutkutellut jo vuoden päivät ajatusta jonkin isomman Monogram-laukun hankinnasta. Mielessäni on pyörinyt viime aikoina sekä kovin yleinen mutta tarpeiisini hyväksi todettu Neverfull että hieman sieppeämpi Artsy.

Saa nähdä, päätyykö joku näistä seuraavana käsivarrelleni ;)

Like I promised in this post – here are some of my current bag cravings. I’ve been thinking about having a new black leather bag, since my Longchamp Roseau isn’t that practical. So I have two candidates on my mind at the moment and those both are from Mulberry. I’ve had my eye on this Effie Tote ever since it was launched – there’s just something about it! Lately I’ve also found myself dreaming about a Del Rey again. You might remember that being my other option in spring when I tried to decide between this one and a Regular Alexa. There’s just one little detail that I’m not happy about – the price is 300 euros (!!) higher than back then, so I’ve been considering buying it second hand.

To my other bag cravings then. I’m still mad at myself for not buying this Harriet Clutch a year ago and now it’s too late! I wouldn’t say no for a Medium Lily in Deer Brown either – it would be great for everyday use. I’ve also been thinking about having something in Monogram from Louis Vuitton for a long time now. Would it be a Neverfull or an Artsy?

We’ll see, if some of these might be hanging on my arm next up ;)

Related posts

33 thoughts on “Current Bag Cravings

  1. Ihania nuo sinun laukkuhaaveesi ♡
    Itselläni on pari toivetta ja toivottavasti saisin pian toisen toteutettua. :-)
    Ihanaa torstaita muru! :-)

  2. I love your blog (especially when you make some notes in English :)) and your picks are great. I have both, the Artsy and the Neverfull, so my tip would be to get the Neverfull if you want a bag for university and travel. The Artsy has quite a bit of weight of its own and you can't really put textbooks or notebooks in it. As it's very slouchy it will also wrinkle all papers if you don't put them in a hardcover envelope (and if you do then it will take the nice slouchiness away).
    Take care!

  3. Listaltasi löytyy kerrassaan ihania laukkuja, olen itsekin huokaillut Mulberryn Del Reyn perään. Se on vain niin kauniin klassinen ja käytännöllinen malli.

    Itse olen jo pitkään haaveillut Louis Vuittonin Speedystä Damier Ebene -kuosissa. Tarkoituksenani olikin hankkia se helmikuussa syntymäpäivälahjaksi itselleni, mutta sitten bongasin Tory Burchin Robinson Toten kauniissa nuden sävyssä puoleen hintaan eräästä nettikaupasta ja vieläpä ilmaisella toimituksella! Ei tarvinnut miettiä pitkään, kun laukku oli jo klikkailtu ostoskorin kautta kotiin ;) Tosin kyllä se Speedy edelleen kutkuttelee mielessä, voih!

    P.S. Kiitos vielä aivan ihanasta blogista ja oikein hyvää joulun odotusta!

    – Tanja

  4. Oi, mitä haaveita! <3 Isommalle laukulle olisi tarvetta ja oon jo tosi, tosi pitkään miettinyt siihen LV:n Neverfullia. Kesällä ilmestyneet epi-versiot kutkuttaisi vielä canvasta enemmän, mutta mustia laukkuja multa löytyy jo kaksi ja en ehkä uskaltaisi siinä lähteä leikittelemään värein. Ja kyllähän sekin mietityttää, että epi-nahkaisen hinnalla saisi normiversion JA paljon muuta. :D Täytynee jollain Helsingin reissulla käydä mallailemassa, että kumpi olisikaan se parempi mulle.

  5. Voi mitä ihanuuksia! :) Itse voin lämpimästi suositella tuota Lilyä – niin ihana ja sopivan kokoinen! :) oman Harriet-clutchini sen sijaan myin vähän aikaa sitten pois, koin laukun jotenkin kovin suureksi ja kömpelöksi omaan käyttööni. Ja hehe tuo Neverfull jaksaa mallina ihastuttaa, lompakolle kävi nimittäin hiljattain huonosti sen suhteen…

    Ja hei, jos koskaan tarvitset laukuntuontiapua Heathrowlta niin autan mielelläni! Lennän tuota Lontoo-Helsinki-väliä näillä näkymin nyt ainakin kerran kuukaudessa, joten voin helposti piipahtaa tarpeen tullen myymälässä :)

  6. Hei! Olen itse myös ajatellut LV Artsy laukkua, mutta en ole käynyt kokelemassa. Olen miettinyt, että se on mallilta sellainen, että jää erittäin ns kainalon alle ja jos on vaikka talvi-tai syystakki päällä, miltä se voisi tuntua, onko enää mukava, kun laukku on tiukasti kainalon alla (jos on olkapäällä hihna)? Oletko päässyt kokeilemaan Artsy-laukkua, Jonna? Onko toisilla lukijoilla kokemuksia tästä mallista? Lisäksi miltä kuulostaa – Mulberry pikku-Lily uudena norm.hinnasta -20% – onko hyvä hinta? Ehkä on joulun jälkeen Mulberry sivustolla vielä paremmat alet tulossa? Lisäksi kysymys – onko LV-llä kaupoissa joskus ale? Ehkä on näin vahva brändi, että ei olekaan…Kiitos etukäteen ja toivotaan, että joulupukki toisi laukkujen ihailijoille oikeat lahjat ;)

  7. Hei, mulla on nyt ollut tämä laukku käytössä pian 2 vuotta ja ei haittaa yhtään talvitakin kanssa! Hihna vähän pehmenee käytössä ja laukku laskeutuu tarpeeksi alas, ei siis jää kainaloon painamaan :) Lisäksi tuo yläreunus on niin ohut ettei jää senkään vuoksi painamaan. Laukku on myös todella taipuisa moneen suuntaan eikä liian jämäkkä.

    Lisäksi, LV:llä ei ole koskaan alennuksia. Olen lukenut, että siinä missä monet brändit antavat laukkujaan PR-mielessä julkkiksille, LV ei anna heille edes alennuksia.

  8. Täällä kaipaillaan asukuvia!! :)) niitä nykyään ihan liian vähän.. Erityisesti lupaamaasi asua karvaliivin kanssa odottelee varmasti jo moni :)

  9. Longchampin Roseau on ollut mun ostoslistalla jo kauan, saa nähdä jos ostaisin sen itselleni ylioppilaslahjaksi :)

  10. Mitä mieltä oot Vuittonin Palermo-laukusta? Oon suunnitellut hankkivani seuraavaksi joko sen tai tuon Artsyn, mutten oikeen osaa päättää kumpi olisi enemmän mun tyylinen ja omiin tarpeisiin sopiva.. Palermossa on plussaa se että siinä on olkahihna, mutta se saattaa olla vähän liian “arkisen” näköinen varsinkin kun se patinoituu kunnolla.. Artsy taas olisi paljon ns. “juhlavampi” :D Alkaa olemaan jo Vuitton-wishlist niin toteutettu että vaikeaa keksiä minkä seuraavaksi sieltä hankkisi! Kesäksi ostan varmasti toisen Neverfullin damier azurina, niinkuin sulla! Btw kiitos ihanasta blogista, luen monia blogeja mutta tä on ollut jo pitkään ehdoton lemppari! xoxo

  11. Heippa! Ymmärrän, jos et ehdi tällaisiin kysymyksiin vastata, mutta kokeilen. Olen löytänyt blogisi vasta hiljattain, pidän kovasti tyylistäsi ja itse asiassa on ollut hauska huomata, että omistamme useampiakin samoja tai lähes samanlaisia vaatteita ja asusteita. Mulla olisi nyt myös uusi laukku ostoslistalla, mutta tämänhetkisen elämäntilanteeni vuoksi hintaluokan on oltava sinun haaveitasi huomattavasti alempi. Sellaista 100-300 euron mustaa nahkaista laukkua olisin vailla, mutta en keksi, millä merkillä niitä olisi. Mieleeni tulevat aina nuo luksusmerkit, joiden laukut on sitten moninkertaisesti kalliimpia. Longchampin Rouseauta olen miettinyt minäkin, mutta se menee ehkä hieman liian asialliseksi jo. Laukku saisi siis olla edustuskelpoinen töihin ja sikäli tyylikäs, mutta myös sopivan rento kaupungille ja ehkä joskus iltaankin. Laukku saisi olla keskikokoa. Mikäli sinulle tulee jotain mieleen, niin kiitos kiitos kiitos! Olisi hauska kuulla, mistä itse ostaisit laukun näillä kriteereillä :)

  12. Lupasin juuri itselleni (ja lompakolleni…) että en haaveile uudesta laukusta vähään aikaan, mutta voi kuinka ihanilta nuo kaikki laukut näyttävät!:) Omaa silmääni eniten miellyttää tuo LV:n Artsy, joka taitaa olla varsinainen tilaihme! Ainakin kuvan perusteella siihen taitaa mahtua vaikka mitä!
    Olen muuten pohtinut tuon Longchampin Roseaun hankintaa. Osaatko sanoa mahtuuko siihen 13 tuumainen kannettava?
    Kiitos ihanan inspiroivasta blogista ja ihanaa joulunodotusta!:)

    -Sini

  13. Moikka Jonna:) Minunkin mielestä Mulberryn laukut on aivan ihania, mutta yhtään en ole ostanut sillä olen kuullut niistä paljon negatiivista palautetta. Ehtisitkö vastata kommenttiini/tehdä postauksen eri merkkien laaduista? Ainakin Xenia on ollut todella pettynyt Mulberryn hinta-laatu- suhteeseen. Kiitos jo etukäteen, blogisi on ihana!

  14. Hih, minkäs sitä laukkuhaaveilija luonteelleen mahtaa ;) Voi mitähän toiveita sinulla on mielessäsi! Ihanaa itsenäisyyspäivää sinne :)

  15. Thank you so much, that's lovely to hear :) And also thank you for sharing your opinions, great to hear these from someone who has both bags! I'll keep these in mind when I'm thinking about purchasing my next LV some day :)

  16. Olen aivan totaalisen ihastunut tuohon Del Rey'hin nyt! Viime päivinä olen välillä eksynyt tenttikirjoista googlettelemaan laukkua, hih ;) Olen itsekin ihastellut tuota Robinson Totea juuri nudena, se on hurjan kaunis! Ei se Speedy onneksi sieltä kaupasta mihinkään katoa, tuo taas oli niin hyvä löytö, että kannattikin klikata kotiin.

    Kiitos itsellesi kivasta kommentista ja ihanaa itsenäisyyspäivää :)

  17. Minulta on mennyt nuo Epi-versiot aika ohi, täytyykin käydä kurkkimassa! Kannattaa tosiaankin käydä mallailemassa, niin sitä saa aina parhaiten selvyyden :)

  18. Sinun Lilysi ei yhtään helpota kuumettani, hih ;) Harmi kuulla ettei Harriet toiminut, en olekaan sitä itse hypistellyt koskaan livenä, ihastellut vaan kuvissa. Hei sinä sitten päädyit siihen Neverfulliin, mahtavaa! :)

    Ja voi miten hurjan ystävällistä! Pidän sinut ehdottomasti mielessä, jos tosiaan olet tuota mieltä :) Harmikseni vaan nyt tuota Del Rey'tä tutkisteltuani totesin, että tässä nykyisessä mallissa hihna on 5 senttiä pidempi ja näyttää minusta vähän kömpelöltä.. Ainoaksi vaihtoehdoksi jää siis etsiä se käytettynä jostain, ellei tule edellisten sesonkien malleja muualla vastaan :)

  19. Happy: Hei! Minäkään en ole ikinä mallaillut Artsya olallani, joten en tosiaan osaa sanoa miten se sinne asettuu. Onneksi Madde ystävällisesti osasi vastata kysymykseesi! :) 20% on toki jo tuntuva alennus Mulberryn laukuissa, muistaakseni esimerkiksi joulualeissa alennusprosentti on 30%. Täytyy itsekin pitää silmät auki, yleensä nettikaupassa alkaa jo jouluaaton iltana ;) Ihanaa itsenäisyyspäivää sinne!

    Madde: Kiitos kaunis kun ystävällisesti avitit :) Ja tosi mielenkiintoinen seikka tuo viimeinen, vai että ei edes alennuksia! Oikein mukavaa itsenäisyyspäivää, Madde!

  20. Sepä minuakin siinä hieman jarruttelee, siinä ylittyy kyllä oma kipurajani canvaslaukusta jo moneen otteeseen! :D Harmi että se on niin paljon arvokkaampi kuin esimerkiksi NF.

  21. Voi tiedätkö, minustakin on kurjaa että niitä on ollut viime aikoina niin vähän :/ Syynä muuttoni Vaasaan ja “kuvausolosuhteiden” muuttuminen siellä, puhumattakaan nyt tästä vuodenajasta. Todella hankalaa saada arkena ketään kuvaamaan ennen pimeän tuloa! Karvaliivi oli juuri eilen päälläni, joten yritän ehdottomasti saada asun viikonlopun aikana kuvattua ;) Kiitos vielä palautteesta ja oikein rentouttavaa itsenäisyyspäivää!

  22. Heippa A! Voi juku, arvaa olenko tuijotellut tuota eilisillasta lähtien :D Itse asiassa juuri tuota mallia etsinkin alunperin, mutta nyt olen googletellut paljon noista eri nahkamatskuista ja yritän tehdä päätöstä niiden välillä, tuo Spongy kun on aika ohutta nahkaa..

    Kiitos kuitenkin ihan valtavasti vinkistä, ihana kun jaksatte aina avittaa :) Oikein mukavaa itsenäisyyspäivää sinnekin!

  23. Palermo on minusta ihana, katselin sitä juuri ohikulkijalla hetki sitten! Se on jotenkin kivan rento olematta kuitenkaan liian ja erityistä plussaa juuri olkahihnasta. Vaikean valinnan edessä olet kyllä! Kannattaa varmaan mennä liikkeeseen mallailemaan molempia ja siellä luottaa sitten tuntumaan, että kumpi olisi sinulle parempi :)

    Kiitos itsellesi ihanasta palautteesta ja oikein mukavaa itsenäisyyspäivää :)

  24. Heippa! Ensinnäkin kiva kun olet löytänyt tänne ja vielä kivempi jos makumme kohtaavat :) Laukkuasiaan sitten, itselleni tuli heti mieleen MICHAEL Michael Kors sekä Marc by Marc Jacobs. Jälkimmäinen tosin saattaa joidenkin mallien kohdalla mennä hieman päälle 300:n, en osaa tarkkaan sanoa hintoja.

    Etenkin MK:lta löytyisi laukkuja, joissa kohtaa minusta kivasti tuollainen asiallisuus sekä rentous yksityiskohtien muodossa, esimerkkinä Stockan sivuilta tämä (mikäli löytyisi myös mustana), https://stockmann.com/p/fi/MICHAEL-Michael-Kors-Jet-Set-Travel-MD-EW-Tote-nahkalaukku/705266/119713/11301/258293/119712?itemId=705268. Jos Roseau miellyttää silmääsi, niin tuossa soljet ja pitkät hihnat tekevät laukusta vähän rennomman :)

    Yhtenä vaihtoehtona voisi olla myös DKNY, jolta löytyy tuohon hintaluokkaan sopivia nahkalaukkuja. Esimerkkinä tämä, https://stockmann.com/p/fi/DKNY-Nahkalaukku/695655/119713/11301/258293/119712?itemId=695656, kannattaa kurkata muitakin merkin malleja. Taikka Furlalta tämä hieman erimallinen, https://stockmann.com/p/fi/Furla-Nahkalaukku/709294/119713/11301/258293/119712?itemId=709297. Vielä Lauren Ralph Laurenilta pari nahkaista esimerkkiä, tämä hieman rennompi Tote-mallinen https://stockmann.com/p/fi/Lauren-Ralph-Lauren-Newbury-Tote-nahkalaukku/642841/119713/11301/258293/119712?itemId=642843 sekä toinen taas hieman virallisempi, http://www.zalando.fi/lauren-ralph-lauren-newbury-kaesilaukku-musta-l4251f00e-q11.html.

    Siinä tulikin vaihtoehtoja kerrakseen, tässähän ihan innostuin haravoimaan valikoimia ;) Toivottavasti joku noista olisi mieleinen tai antaisi edes hieman osviittaa mistä etsiä laukkua :) Onnea metsästykseen ja ihanaa itsenäisyyspäivää!

  25. Hih, kummasti sitä vaan aina on mielessä uusia haaveita ;) Artsy vaikuttaa kyllä tosi tilavalta ja jokin tuossa rennossa pussimaisessa mallissa viehättää! Roseausta taas, en ole ihan satavarma mitä kokoa oma laukkuni on, mutta ilmeisesti sitä isompaa ja sinne ainakin sujahtaa läppäri helposti suojapussukankin kanssa. Toki se jää näkyviin laukusta, kun ei ole vetoketjuakaan, mutta itse ainakin olen muutamia kertoja yliopistolla rahdannut läppäriä Roseau'ssa :) Ainoa vaan, että vähänkään painavampana laukkua ei ole kovin mukava kantaa.

    Kiitos itsellesi ihanista sanoista ja rentouttavaa itsenäisyyspäivää! :)

  26. Moikka! Minäkin muistan Xenian tapauksen ja olin aika kauhuissani hänen Alexansa kohtalosta. Itselläni sen sijaan ei ole mitään huonoja kokemuksia näiden kolmen Mulberryni saralta, kaikkiin olen ollut todella tyytyväinen :) Ainoastaan jos nyt tarkkoja ollaan, niin Bayswaterissa on takaosassa tikkaus hieman “auki”, mutta ei mitenkään häiritsevästi, kyse siis ihan pienestä langanpurkaumasta.

    Tietääkseni Mulberry myös siirsi taannoin tuotantonsa takaisin Englantiin tulleiden palautteiden vuoksi, joten etenkin tulevaisuudessa uskoisin että laatuun voi huoletta luottaa :)

    Kiitos ja oikein ihanaa itsenäisyyspäivää sinne!

  27. Huutonetissä ainakin aiemmin tällä viikolla oli musta, käyttämätön Del Rey myynnissä! :) Kannatta kurkata, itse sitä myös kovasti ihastelin. Olisi herkullinen värikkäänä, viininpunainen tai vastaava!

    En ole vielä(kään) löytänyt sitä seuraavaa, johon pennoset säästän ;) Viininpunainen Alexa saisi olla hurjassa joulualessa jotta voisi muuttaa luokseni – hih! Nähtäväksi jää :)

  28. Jep, päädyimpä hyvinkin! :) Kävin sitä liikkeessä hypistelemässä enkä oikein osannut tehdä millään päätöstä, sillä hinnat oliat vastikään nousseet ja mietin pitkään haluanko maksaa niin paljon kanvaslaukusta. Kerroin tästä ihan sattumalta italialaiselle opiskelukaverilleni, joka totesi, että hän on pitkään harkinnut myyvänsä oman Damier Azur GM laukkunsa. Niinpä teimme kaupat, sain vielä kuitinkin kaupan päälle ja kävin vielä varmuuden vuoksi Vuittonilla tarkistuttamassa laukun. En voisi olla tyytyväisempi, sillä sain laukun samantien kätösiini ilman odotteluja ja hinta oli todella kohtuullinen verrattuna uuteen :) Hihii, täytyy sanoa, että olen kyllä super tyytyväinen! :)

    Ja tosiaan tuosta Heathrowsta: no problem, anytime :) (saan itsekin samalla hyvän syyn piipahtaa likkeessä hehe) Jos haluat voin ensi perjantaina kysyä onko heillä vielä vanhaa mallia jäljellä, kurjaa jos tosiaan ovat uudistaneet hihnojen kokoa :/ En itsekään kyllä tykkäisi jos hihnat ovat pidemmät. Voin sitten raportoidan takaisin jos sinua kiinnostaa :)

  29. Elina: Ei voi olla totta! Olen niin ummikko ebayn kanssa, joten ostaisin laukun mielummin huutonetistä – miten tuo on voinut mennä ohi! Eihän sitä sieltä enää löytynyt, hintakin olisi ollut kohtuullinen :/ Voi että kun harmittaa!

    Toivottavasti sinulla tärppää Alexan kanssa! :) Kurkkasin USAn Mulberryn jo alkaneita aleja, mutta siellä oli hirmu vähän laukkuja.

Comments are closed.